Molemmat lapset huutaa, itellä ei vaatteita suihkun jäljiltä, hiukset litimärkänä takussa, pääkipu iskee just, selkä paskana ja aamupala syömättä. Ja Ville VIHELTÄÄ! Tuntu, että räjähdän justiinsa!
Menin vessaan harjaan hiuksia, niin etten kuullut mitään paitsi sen VIHELTELYN, mutta se loppuu kun pyytää. Vessasta tullessa Lilia kokkaa Peetulle ruokaa ja kaikki on rauhallisia, kaikki on hyvin. Istahan "aamupalalle" klo 11 ja alan tätä kirjottaa, nii huudot alkaa uudestaan. Nyt Peetu sylissä ja Lilia kikatuttaa Peetua.
Miten se romahdus tuleekin sekunnissa ja vaikka sitä on vaan hetken kestäny, tuntuu että EI JAKSA! Hetken päästä tilanne on jo ohi ja kaikki hyvin. Kun muistasi siinä hetkessä HENGITTÄÄ ja ajatella, että kohta on toinen tilanne, mutta ei. Tekis mieli vaan karkuun juosta, itkee ja huutaa. Ja kohta saa miettiä, että olipa turhaa. Ehkä tässä vielä vuosien myötä oppii, ettei kannata niin ressata ja ahistua ja romahtaa. Ehkä hankin peltorit!
Nyt Lilia harjottelee juuston höyläämistä nätisti vieressä.
P.S. Nousipa tuossa kaaoksessa omat sanat mieleen "Ei väsymys ym tuplaannu toisen lapsen myötä!" Tuossa hetkessä tuntu, että EIPÄ?!
Koita kestää<3. Joskus luet tätä kirjoitusta hymy huulilla ja mietit kuinka ihanaakin se kaaos on ollut, kunhan lapset ovat isoja :).
VastaaPoistaKiitos <3 Jo tätä kirjottaessa hymyilitti, että miten sitä menee niin sisälle siihen hetkeen ja kaikki romahtaa. Aina koitan miettiä, että "muista elää hetkessä" ja ainakin tämmösinä hetkinä elän hetkessä :D
Poista