maanantai 31. elokuuta 2015

Voihan hengitys

Hengittäminen. Ilman sitä ei voi elää. Automaattista. Huomaamatonta. Mutta niin vaikeaa. Yksinkertainen asia kääntyy aivoissa nurin kurin.

Fysioterapiassa keskityttiin maanantaina vain rentoutumiseen hengittämisen kautta. Luulin osaavani hengittämisen jo, kun keväällä tein siinä läpimurron. "Sisäänhengityksellä ajattele hengityksen virtaavan varpaisiin ja ulos hengityksellä päästä irti.." Siis häh, kun hengitän sisään vedän hapen kaikista soluista pois ja ulos hengittäessä se leviää koko kroppaan. Eiku, miten se meni? Noin se mun päässä menee eikä se käänny.

Kun hengittän syvään, oikein tunnen kuinka imen jokaisesta solusta kaiken hapen. Mielikuvaa en vaan saa muutettua. 

P.s. Eilen oli lähes kivuton päivä, liekkö teippaus auttanu.

lauantai 29. elokuuta 2015

Se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta

Keväällä vointini alko kohenemaan mahtavasti. Tunsin itseni omaksi itsekseni. Sellaiseksi kuin olin kuustoistavuotiaana ennen kolaria. Suunnitelmia tulevaisuudelle ja kerranki tuntu, että voisin niitä oikeasti saavuttaa. Tohkeissaan mietin homeopaatin uraa ja heitin ääneen lääkistä. Vaikka lukio on käymättä, se tuntu vain pieneltä hidasteelta.

Odotin syksyä innoissaan. Lasten päiväkodin aloitus ja mun matka työkkäriin. Intoa täynnä ja tuhat ideaa. Työkkärissä sain kuulla mahtavista mahdollisuuksista palkkatukineen. Jotakin hyötyä vammasta. Jo seuraavana päivänä soitin, että etin työkokeilupaikan ja lähen kokeilemaan. Pelotti toki oonko valmis, mutta innosta puhkuen.

Sitten alko oudot erilaiset pääkivut. Yhtäkkiä pää täynnä painetta. Niinkuin poskiontelon tulehus, mutta kokopäässä. Niska tulehdus tilassa, takaraivoa pitkin nousi paineen tunne, joka tuntu poskipäissä ja silmän takana. Aivoja pisteli. Jokainen askel viilsi aivoja, pään liikuttaminen viilsi ja kumartumista ei uskaltanu edes miettiä. Kun makas aivan paikoillaan ja mieluiten hengittämättä tarpeeksi kauan, niin se loppu. Näitä tuli viikon aikana noin jokatoinen päivä.

Perjantaina 21.8. menin fysioterapiaan ja sanoin, että oot laittanu nyt jotkut nesteet mun päässä sekasin. Olo on kamala ja koko ajan kipiä ja painetta pää täynnä. Tehtiin testejä ja tuli jotakin löydöksiä ja positiivisiä tuloksia. Jotakin häikkää siellä on.



Siitä perjantaista lähtien eli reilu viikko, joka päivä on ollu järkyttävää kipua. Kipua, jota mulla ei ennen oo ollu. Aamulla herään hyvässä olossa ja ehdin alotella vaikka ja mitä, kunnes yhtäkkiä se iskee. Se voi nousta tunnissa, puolessa tai kahdessa, siihen pisteeseen että voin vaan maata paikoillaan mieluiten hengittämättä. Kun nukahdan ja herään, kipu on puolittunut. Ja kahden kolmen tunnin päästä poissa. Ja seuraavana päivänä uudestaan.

Oltiin mökillä ma-to. Keskiviikkona oli taas aamulla aivan loistava olo kaks tuntia. Sitten se alko nousemaan vähän. Lähdettiin metällä käymään koko porukalla, kuoppaista mökki tietä pari kilsaa ja kipu oli huipussaan. Tuntu kuinka aivot hyppis pikkukivien päällä ja silmistä piikkejä. Kulmakarvojen kohdalta päätä halki. Pysähdyttiin juoksuttamaan koiraa ja kipu tasaantui hieman. Takasin ajellessa kipu nousi vaan pahemmaksi. Mökille tultaessa suoraan sänkyyn. Samaan aikaan fysioterapeutti soittaa ja kun kuulee voinnin käskee päivystykseen. Oltiin 160km päässä. Päätän koittaa nukahtaa, samalla miettien että oisko tässä oikeesti hätä. Ja kun kipu vieläkin nousee, voisin vaan itkeä, mutta kun se sattuis vaan lisää, mietin että kuolenko tähän? Pittääkö kohta soittaa oikeesti Sepe? Sitten nukahdan.

Silti mää hymyilen. 


Herään ja kipu on poissa! Nousen ylös ja kävelen vähän, kipu palautuu hieman. Kello kuus illalla olin täysin kivuton!

Torstai aamuna pakkaan nopeasti kamat ja teen aamuhommat, sillä tiedän että kohta se iskee. Ja niin se iski 1,5h heräämisestä. Kauhulla mietin kotimatkaa. N. 15km mökkitietä ja loput asfalttia. Ja vaikka tiesin, että ajetaan suoraan terveyskeskukseen olisin voinu itkeä ja huutaa koko matkan. Silmät kiinni, kyyneleet valuen koitan keskittyä ja toivoa mahdollisimman tasasta tietä.

Terveyskeskuksen lääkäriltä olisi kannattanu varmistaa pätevyys. Tiesin itse enemmän kuin hän. Olisi pitänyt hyväksyä "jännityspäänsärky, ota Buranaa" ja lähteä kotiin. Kun vaan istuin hiljaa, sano "laitan sut neuronpäivystykseen!" Kysyin tietääkö se neurologi jotakin mun niskoista. Sain vastauksen, että laittaa lähetteen. Ok!

Nina haki mut ja lähdettiin oyssiin. Päästiin nopeasti eteenpäin ja lääkärille. Selvitin, että tiedän itekki olevani väärässä paikassa ja lääkettä en tullu hakemaan vaan jatkotutkimuksia! Sain kuitenki lääkettä ja erittäin hyvää hoitoa. Mahtavia sairaahoitajia, etenkin ne miespuoliset! Kipu saatiin pois, no olinhan sen saanu joka päivä itekki pois. Jatkot "soita huomenna terveyskeskukseen ja pyydä lähete fysiatrille tai ortopedille sekä röntgeniin". Jos mut olis laitettu suoraan oyssiin oikeelle lääkärille, ois vältytty tältä. Parasta, että ne mun paperit nyt kattoo siellä terveyskeskuksessa se sama ammattitaitoinen lääkäri.



Perjantaina en edes ehtinyt kun nousta, niin kipu oli jo kasi ja tunnin päästä makasin sängyssä liikkumatta. Mutta kello kuusi järjestin lastenhuonetta uusiksi kivutta.

Tänään nousin ylös ja äkkiä suihkuun, että ehdin käydä ennen kivun alkua. Oli myös pakko lähteä ostamaan Peetulle kengät. Oltiin ajettu ehkä 3km, kun kipu oli kasissa. Kauppareissu meniki sitte aikamoisesti keskittyen. Ja kotimatka oli tuskaa. Suoraan sänkyyn ja toivoen nopeaa nukahtamista. Mietin, että pitäskö kohta soittaa ambulanssi, kun sattuu aivan liikaa. Sitten nukahdin. Tänään kipu ei oo helpottanu vielä ollenkaa. Kahden tunnin unien jälkeen oli kyllä seiskaa ja neljältä oli jo vitosta, mutta siihen se sitten on jääny.

Mun piti alottaa työt! Mun piti olla paremmassa kunnossa kuin ikinä. Yhtäkkiä oon tilanteessa missä olin monta monta vuotta sitten. Jokapäiväinen uusi kipu. Uusi tuntematon kipu, johon ei oo lääkettä. Oi miksi tämä pitää käydä uusiksi läpi?

"Mut vaikka mä uskon ihmeisiin, en taikoja tehdä voi. Kun mua sattuu, kun sydämessä veitset kääntyy. Vapisen niinkuin jokainen, ihminen, kuolevainen. Kuolevainen!"

P.s. Kirjoteltu kivussa sängyssä puhelimella ja vähä viilattu koneella, minkä jaksoin ja pystyin.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Mustikkahyve

Kaapissa rasiallinen tuoreita mustikoita ja halu tehdä jotakin muutakuin perus mustikkapiirakkaa.




Mustikkahyve


Pohja

100g voita
1dl sokeria
2 keltuaista
2,5dl gluteenitonta jauhoseosta/vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte

N.250g mustikoita
Sokeria sopivasti 

Marenki

4 valkuaista
1dl sokeria


Valmistus


Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset hyvin vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe yhteen. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan. Painele taikina vuokaan. Nosta hetkeksi jääkaappiin.

Sekoita mustikoiden sekaan sopivasti sokeria. Jos käytät pakastemustikoita, voi ripaus perunajauhoja olla tarpeen. Kaada mustikat pohjan päälle. Paista uunissa 200 asteessa n. 15minuuttia.

Vatkaa valkuaiset ja lisää sokeri kolmessa osassa sekaan. Vatkaa marenki kovaksi vaahdoksi. Marenki on valmista, kun kulhon voi kääntää ylösalaisin. Laita marenki pursotinpussiin ja pursota paistetun piirakan päälle. Paista n.8min uunissa, kun näyttää hyvältä!

Piirakan kruunaa vaniljakastike tai sitten ei. Oman maun mukaan!




perjantai 21. elokuuta 2015

Hiljaista ja hulluna kaikkea

Kolme viikkoa arkea takana, hurahtaen. Päiväkoti elämään ollaan saatu laskeutua hitaasti ja varmasti. Vaikkakin aika raskaasti. Yksi alottaa kiukuttelun aamulla, toinen jää itkemään äidin lähtiessä ja äiti lähtee raskain mielin päiväkodilta. Päivä menee lapsia miettien, miten siellä pärjätään. Iltapäivällä kiireellä hakemaan ja vastassa on onnelliset lapset, joiden päivä menny päivä päivältä vaan paremmin. Eiköhän tähän pikku hiljaa totu.



Välillä nukahtaa ruokapöytää ja välillä kotimatkalla jo, raskasta on pienelle.


Peetun iho räjähti ihottumalle taas juuri ennen päiväkodin aloitusta. Oli pienenä koko selkä ihottumalla, joka sitten rauhottui pyykin pesuaineen vaihdoksella. Seurailtiin, mutta niska, leuan alus ja selässä pari länttiä vaan paheni ja alkoi raapiminen. Eikun taas maito ja viljat pois. Ollaan niiden kans venkslailtu, kun aina tuo iho oirehtii myös niistä. Mutta ei alkanu rauhottuun ja hoksasin yhtäkkiä mökillä, että ostin Lidlistä uutta sensitive pyykinpesuainetta. Siinä oli kaikenmaailman allergialiitot ja juotsenmerkit, joten oletin että tietenki sopii.

Onneksi sattu nämä helteet, niin pyykin pesu meni leikiten. Kyllä tympäs kaapista puhtaat laittaa uusiksi pesuun. Nyt kokeilussa Erisan ja heti rauhoittu vähän. Oon rasvaamista vastaan, koska joku syyhän siihen ihottumaan on. Ei se rasvaaminen oo ratkaisu. Mutta nyt piti jo alkaa rasvaamaankin, ettei raavi verille. Äsken sain huomata, että iho näyttää jo paljon paljon paremmalta. Pesuaineen ja maidon+viljojen lisäksi ollaan vältetty maissia, kun se on atoopikolle myös kuuleman mukaan myrkky.  



Mun mieli niin järkkyy noista ihottumista ja sairastamisesta. Tulee totaallinen epäonnistumis fiilis. Vaikka eihän se mun vika oo, mutta kun äitinä pitäis pystyä ne välttämään. Toki on hyvä sairastaakkin välillä, että vastustuskyky kasvaa. Toisaalta, kun harvemmin kunnolla lapset on kipeinä, niin ne flunssatki tuntuu pahoilta.

Ihanat kesäilmat saapu vihdoin tänne meillekki. Ollaan oltu pihalla illat ja syötykin siellä. Ei raski nyt tuhlata hetkeäkään sisällä.


Peetu osaa kävellä oikein hienosti, mutta se uskallus puuttuu.
Nyt pari päivää kävelly vähä pitemmästi itekseen.

Lilia elää laulaen



Tuntuu, että pää aivan pyörällä syksyn tulosta. Miten voi muistaa kaiken, mitä pitää muistaa? Tulee kaikilta merkeiltä syysmallistot, ihanaakin ihanempia lastenvaatteita. Vielä kun sais lottovoiton! Pitää päivittää vaatetusta ja varusteita. Kaikkea ihanaa. Valikoimaa liiaksi asti. 4.9. tulee Gugguun aw´15 myyntiin, sitä odotan eniten. Ja 5.9. pidän Pomp de Lux kutsut kotona.

Nyt koitetaan laittaa taloa kuntoon, kun ollaan jo asetuttu. Alkaa jo suunnilleen tietävän, mitä haluaa mihinkin. Lilia halus siirtyä nukkumaan lastenhuoneeseen, joten meijän makkari alko näyttää jo vähä paremmalta. Ei oo vaan sänkyä sängyn perään. Nyt kattelen sivusilmällä kerrosänkyjä, että pääsee Peetukin sitten joskus sinne.

Onnellinen neiti Sointun synttäreiltä palanneena Viileä Venla lasit kädessä

Tänne ylälauteelle kiipeen muuten aivan heti, jos ovi on auki!


Serkuskyydillä Vaarilan puistoon. Jätkät! <3



Mulla vaihtu fysioterapeutti, kun Ulla oli sitä mieltä ettei enää pysty antamaan mulle tarpeeksi. Ja hyvältä vaikuttaa tämä uus, Jyrki. Samalla tyylillä jatketaan, mutta syventäen ja nyt aletaan päästä kunnolla hommiin, kun Ulla eka korjas asennot. Vaikka aivan iisisti ollaan alotettu, niska tuntuu tulehtuneelta ja kipiämmältä. En kyllä ymmärrä, miten vois varovaisemmin mitään tehä. Höllätään fysio käynnit takas kerta viikkoon ja muuten treenaan kotona ahkerasti.

Ensimmäiset työkokeilu hakemukset on nyt lähetetty. Jännittää kyllä hulluna, että onko musta vielä töihin. En halua enää takas saikulle, ei kiitos takapakkia. Pitää toivoa parasta, että pystyn siihen. Tavotteet on korkeella! Ootan niin innolla, että pääsen töhin. 

Peruin tänään botuliini pistos hoitoajan. Kerta ollaan päästy fysioterapialla näin hyvään vauhtiin, en halua sekottaa sitä myrkyillä. Ja tämä lääkkeetönhoito on mun unelmaa! Toki siinä tukemassa on homeopatia, mutta sieltä ei tuu niitä myrkkyjä.

Olis varmaan kamalasti vielä asiaa. Pää käy niin ylikierroksilla kaikesta. Oon päässy taas vähän vauhtiin ja unelmat kasvaa. Paljon on kaikkea. Joten postaukset saattaa viipyä, mutta kyllä mää kirjottelen. Kunhan nyt tässä päästään tähän arki rytmiin ja kaikki rullaamaan.

Vielä loppuun kuvia mökiltä. Ilmat vaihteli, niin että sai olla välillä välikausikamppeet ja sitten välillä pysty uimaan altaassa auringon paisteessa.


Peetu söis mansikoita vaikka kuinka.







tiistai 11. elokuuta 2015

Kesälomareissu Helsingissä


Meijän kesän toinen odotettu reissu oli Helsinkiin to-su lentäen. Villellä oli töitä, joten Mamma lähti meijän kans reissuun. Reissu alotettiin keskiviikkona menemällä Vaarilaan yöksi ja sieltä aamulla kentälle.

Peetu kuivaharjotteli Vaarilassa aamulla aika onnellisena.

Oijoi, Lentokonneita!

Selfie?

Ehkä vähä jännitti välillä. Kone oli sellanen ihan pieni, niin ei ollu aivan tasasta menoa kokoaika.

Ja siinä laskeutuessa oli hyvä nukahtaa.


Ooo, Starbucks <3

Lento meni meillä oikein hyvin. Lilialla oli oma paikka Mamman vieressä ja Peetu mun sylissä. Peetu ois halunnu päästä käytävälle ja ei ollu ollenkaan kiva olla vaan sylissä. Mutta vähä sylistä syliin, tissiä sekä riisikakku, niin hyvin meni. Riisikakku oli sitten lopulta hienonnettu käytävälle, kun vieressä istuva ulkomaalainen mies ei sitä suostunu Peetun useasta tarjoamisesta ottamaan. Uni voitti Peetun, kun alettiin laskeutumaan eikä pienet rytäkät haitannu ja heräs vasta bussi matkan jälkeen Helsingissä. Lilia oli aivan tohkeissaan lentämisestä ja seuras millon pitää olla vyö kiinni ja millon voi aukasta. Ja kun pääsi vielä bussiinkin.

Käytiin lounastamassa kehutussa Sokos hotelli Vaakunan yläkerrassa. Mikähän lie oli ravintolan nimi. Oli kehuttu leikkipaikan ym vuoksi. Leikkipaikka oli iso, mutta ei siihen kovin hyvin näkyny pöydistä. Lista oli todella suppea. Ja teki mieli lähtee pois listan nähtyä. Tarjoilija oli vielä kamalampi. Hieman ryhtiä olis voinu ottaa eikä olla sen näkönen ja olonen, ettei p*skaakaan kiinnosta koko homma. Huh hei! Ei meinannu pokka pittää. Ite en siis paikkaa todellakaan suosittele millään muotoa.

Syönnin jälkeen suunnattiin hotellille. Oltiin Sokos Hotelli Presidentissä. Mamma lähti lasten kanssa leikkihuoneeseen ja minä lepäämään. Huone oli niin pölynen, että mun olo ei kauheesti helpottanu enkä oikein nukahtanu. Mutta pötköllään enempi kuin menossa. Ja sitten valmistautumaan Gugguun Asiakasiltaan.

Tämän näkösenä lähdin klo 16:30

Peiliselfie palatessa klo 01:00

Jännitin asiakasiltaa älyttömästi Peetun pärjäämisen vuoksi. Ostettiin minibaari täyteen kaikea mahdollista, että on ees jotakin mikä uppoaa. Oli nakkia, mansikkaa, tomaattia, puuroa, riisikakkua, montaa smoothieta, kauramaitoa.. Ja hyvin oli syöny puuroa ja nakkia, mutta vesi oli juomana menny. Vilkuilin puhelinta asiakasillassa vähän väliä. Yhtäkkiä huomasin, ettei whatsupit tuu läpi. Ilmotin Mammalle siitä, mutta vastaus oli että kaikki hyvin. Klo 23:30 tuli viesti, että itkukonsertti alko. Oli ihan kamalaa, koska tiesin että oon hotellilla vasta yhdeltä. Vartin päästä tuli viesti, että konsertti loppu. Huh huh! Yhdeltä olin hotellilla, ihana Rea saatto mut hotellille asti bussilta, kun olin aikonu mennä taksilla sen 800metriä. Hiippailin Peetun viereen ja vielä tunnin nukku vaikka oli mun kainalossa, ennen ekaa syöntiä. 10h ilman tissiä! Mutta seuraava päivä sitten oltiinki tissillä.

Perjantai starttas mahtavalla pääkivulla. Aamupala meni siinä ja siinä.



Jäin lepäämään hotellille, nukkuminen oli täysin mahdotonta, kun Mamma lähti lasten kanssa kävelylle. Olivat käyneet Helsingin Tuomiokirkon portailla mm. Takasin tullessa meijän sisarusrattaiden rengas puhkes, mahtavaa! Olin varannu erääseen liikkeeseen meille renkaat, että noudan ne kun ollaan Helsingissä. Mamma soitti sinne ja tiedusteli niitä, niin ne oli myyty. Aivan mahtavaa! Onneks meillä oli matkarattaat vielä, mutta se tarkotti sitä, että vaan toinen lapsi voi olla kyydissä ja toinen kävelee tai sitä kannetaan.

Mun pääkipu vaan paheni, niinkuin edellisessä postauksessa kirjotin. Ja niin meni perjantai meillä hotellihuoneessa. Minä kovassa kivussa, oksentaen ja vaikeroiden. Peetu tissillä vähä väliä. Onneks se kipu yöllä helpotti vaikka sitten tulikin se suru uutinen.

Lauantai startattiin aamiaisella huoneessa.



Ajateltiin, että saadaan kaikki syötyä mahat täyteen ja ongelmitta. Ja sitä ruokaa tuli kyllä reilusti. Aamiais tarpeista saatiin tehtyä eväät päiväksi. Perjantaina, kun jäi shoppailut niin ne piti hoitaa lauantaina pois alta. Zara ja Tiger, muualla ei tarvinu käyä. Sitten suunnattiin Korkeasaareen lautalla. Mamman puhelimessa lauttakuvat, niin niitä ei nyt sitten oo tähän laittaa.





"Apina kattelee meitä mielellään.."


Meille sattu aivan mahtava päivä lauantaille. Aivan kuin ulkomailla. Aurinko lämmitti, lämmin tuuli, aurinkorasvan tuoksu ja vieraita kieliä. Korkeasaareen mentiin aivan väärään aikaan, koska ei nähty kissaeläimiä kuin vilaukselta. Mutta luultavasti Lilia näki eläimiä aivan tarpeeksi, että muistaa edes muutaman. Parin vuoden päästä uusiks ja sitten käydään kattomassa kaikki. Korkeasaaresta sai vuokrata kolmella eurolla rattaat ja ne oli kätevät. Ja ne oli ihant vanhat kunnon Orat! Mun haaveissa kun on Brion Ponyt tai nuo Orat. Korkeasaari kun on auki kasiin asti, niin ehkä kuuden aikaan olisi ollut paras aika mennä sinne. Me lähdettiin siinä viiden maissa sieltä pois, Lilia alko olemaan niin väsy ettei ollu vaihtoehtoja. Ja kun Lilialle ei ollu niitä rattaita.




Käveltiin rannasta Hotellille ja Lilia jakso aivan mahtavasti. Vähä piti keksiä kaikenlaista, että pysy mielenkiinto kävelemisessä ja vähä Mamma välillä kanto. Mutta lähes koko päivän käveli. Korkeasaaressakin mielummin käveli kuin istu rattaissa. Eli eipä paljo sisarusrattaita tarvita ennää.

Matkalla haettiin ruokaa plizeriasta ja sain Mammanki rakastumaan siihen.

Vähä matkalla rähjääntyneet, mutta maku täydellinen.



Sitten lapset kylpyyn ammeeseen ja unten maille kaikki. Aamulla käytiin aamupalalla, jonka jälkeen Mamma meni lasten kans leikkihuoneeseen ja minä pakkaamaan. Hotellin henkilökunta ja aamupalat oli todella hyvät. Paitsi kahvi oli kamalaa. Mutta meijän huone oli aivan älyttömän pölynen. Oltiin kaikki aivan tukossa. Ja se tukkosuus helpotti jo aamupalalla tai kun pääsi ulos. Ja se paheni, kun laitto pään tyynyyn. Sunnuntaina koitin pakata kamalaa vauhtia, että päästään äkkiä ulos sieltä. Alko olemaan niin kamala olo. Muuten oli siistiä eikä valittamista, mutta onhan se jo vanha hotelli. Sanottiin kyllä ja Mamma laitto ihan kirjallistakin palautetta. Jos on yhtään pölyallergiaa, niin en suosittele hotellia ennen peruskorjausta tai ottakaa allergia huone!

Takaisin kentälle mentiin taksilla. Oltiin päätetty se jo perjantaina, kun mun kipu oli niin kamala. Mutta myös rikkinäisten rattaiden vuoksi ei ollu vaihtoehtoja. Käytiin heti aamulla tilaamassa taksi, niin saatiin turvaistuimet lapsille.

Kätevä tuo Nania(?) kaukalo, kun nuin paljon jäi Peetulla pään yläpuolelle tilaa ja kiloissakin oli vielä varaa. Liliakin oli oikein selkämenosuuntaan päin. Äiti oli onnellinen, turvallisesta kyydistä.


Helsingin kentällä oli ihana se lasten turvatarkastusportti. Auttovat siinä ja huolehtivat lapset ja saatiin kärryt sieltä läpi. Kannattaa ehdottomasti mennä lasten kans siitä. Eikä siinä ollu jonoa ollenkaa. Aivan loistavaa. Peetu alko väsymään ja siinä portilla jonottaessa menetti hermot. Huusi aivan raivona, kun ihan mikään ei ollu hyvä. Ei sylissä, ei maassa, ei liikkeessä ei mitenkään. Siellä putkessa raikas oikein hienosti Peetun itku ja kanssa matkustajat varmaan kauhulla oottelivat tulevaa tunnin lentoa. Meijän takana seiso matkustajana oleva lentokapteeni jonka katse sai Peetun yhtäkkiä hiljenemään. Siihen loppu itku. Äkkiä penkkiin ja tissi suuhun ja kaikki oli hyvin! Lentomatka meni taas hyvin ja Peetu nukahti laskeutuessa.

Turvallisesti takasin kotona! Nuo lentomatkat on mulle aika koettelemus. Tunti on jo paljon ja varsinki lapsi sylissä. Mietin siinä, että ei todellakaan olla lähdössä ulkomaille! Jos joku maksais mulle matkat eikä mulla olis huolehittavana kuin itseni, ei lapsia eikä laukkuja, niin sitten voisin. Mutta pitäis laskea ne mahdolliset kipu päivät. Oon miettiny, miksi mua ei yhtään haluta ulkomaille lämpimään vaikka kuitenkin unelmoin siitä. Tajusin sen tämän reissun jälkeen, että mun alitajunta tekee sitä, koska nuo lennot on niin rankkoja. Sitten kun on paljon rahaa ja raskin olla lapsista erossa kaks viikkoa, niin lähetään Villen kans lämpimään lomalle! Mutta nyt mulle riittää koti <3

Reissu oli oikein onnistunu vaikka vähä oli mutkia matkassa. Mutkia tuli myös, kun kaksi loistavalla suuntavaistolla varustettua lähtee reissuun ja "oikastaan tuosta..". Mutta vähä jännitystä ja kivempihän se on kiertää koko kortteli ja mennä vähä ohiki. Oli ihana alottaa arki onnistuneen reissun myötä. 

Seuraavaksi kirjottelen teille mitä Zarasta tarttu mukaan sekä ihanasta Gugguun asiakasillasta. Nyt nukkumaan, aamulla lapset tarhaan ja kohti fysioterapiaa.



lauantai 1. elokuuta 2015

Kipu

Lennettiin torstai aamulla Helsinkiin. Lentäminen ei oo mukava matkustustapa, mutta se on nopea. Vedin toista matkalaukkua ja työnsin rattaita. Mielessä kaiku fysioterapeutin sanat "et saa tehdä mitään yläkroppaa rasittavaa."

Hotellilla hetken levähdys ja illaksi juhliin. Paljon ihmisiä, seisomista ja vilskettä. Yöllä takas hotellille ja kaksi levotonta lasta vieressä. Yö meni miten meni.

Aamulla tuntuu pääkipua. Koitan heräillä pikku hiljaa ja mennään aamupalalle. Huomaan aamupalalla, ettei käsissä ole voimaa. En jaksa pitää Peetua, ettei tipu tuolilta. Pääkipu kovenee.

Huoneeseen päikkäreille ja mamma lasten kans leikkihuoneeseen. Kipu kovenee ja uni ei tuu. Mamma lähtee lasten kans kaupungille. Kipu vain pahenee.

Mamma ja lapset tulee hotellille. Mamma alkaa valmistautua illan menoihin. Mietin, miten voin pärjätä lasten kanssa. Pää on betonikuutiossa jota heitellään. Jokainen hengitys sisään ja ulos, viiltää aivoja. Pahoinvointi on kamala. Kyyneleet valuu. Peitän kasvot, ettei vaan Lilia huomaa. Mamma kuivaa hiuksia, joten uskallan itkeä. Olo on sietämätön!

Ja sitten oksennan. Ja oksennan lisää. Juuri kun makaan täysin paikallaan liikkumatta ja tuntuu, että kestän, joudun lähteä oksentamaan. Silmät kiinni ja kylmä rätti kasvoilla. Oksentaminen sattuu päähän aivan kamalasti, mutta samalla helpottaa pahoinvointia. Istun nojaten ammeeseen. Makaan hotellin vessan lattialla. Mikään ei oo hyvä.

Mamma peruu menot. Peetu huutaa tissille ja Lilia ihmettelee, mikä äitillä on. Koitan vaan kestää ja kestää. Ajatella, että tämä loppuu 12h päästä. Jotakin olis pakko syödä, mutta ajatus ruuasta pahentaa pahoinvointia. Lapset nukahtaa ja mamma pääsee kauppaan, pyydän zeroa, suklaata ja punasia pringlessejä. 

Laitan pringlessin suuhun ja juoksen oksentamaan. Seuraavat imeskelen pikku hiljaa. Mamma toi myös keksejä, joita syön murunen kerrallaan. Klo 18 pahoinvointi alkaa helpottaa, nukahdan. 

Herättyä yritän syödä kanasalaattia. Kaks kanapalasta, kaks tomaatti ja pala kurkkua. Keksit ja pringlesit menee paremmin. Kipu vaan pysyy ja pysyy. Puhelinta käytin aamupäivällä ja sen jälkeen ei ole voinu kuvitellakkaan.

Lapset nukahtaa lopulta ja niin minäkin. Kello on ehkä yhdeksän tai kymmenen. Herään kolmen maissa kamalaan nälkään. Kipu on poissa!  Kestin sen ja voitin sen!! Vedän kaksin käsin suklaata, keksejä ja pringlessejä, yrittäen olla herättämättä muita. Olisin ollu valmis uuteen päivään.

Aamulla herään lähes huippu kunnossa. Ei nyt huomioida sitä, että ollaan kaikki tukossa ja räkäsiä hotellihuoneen pölysyyden vuoksi. Kipu oli aivan järkyttävä. En muista millon olisi ollu viimeksi nuin paha. Ikinä en oo oksentanu nuin monesti kipukohtauksessa. Muistutus taas kuinka saan olla onnellinen, miten hyvä tilanne mulla on meneillään! Kun vaan ei tekis mitään, mitä ei sais (vielä). Huomenna siis mennään taksilla kentälle! Tänään kuitenkin ollaan käyty shoppailemassa ja Korkeasaaressa. Koko päivä menossa ja tämän tukkosuuden lisäksi ei mitään! Wohou! Tuuletuksen paikka!

Onneks oli Mamma huolehtimassa ja pystyi jättämään menonsa ❤️ Tämmöisten kohtausten vuoksi voin vain haaveilla ulkomaan matkoista (vielä). Ja lasten, edes yhden, kanssa reissuun en voi lähteä. Mutta kaikkea ei vain voi saada ja mää oon saanu paljon! 

Hyvvää yötä rakkaat lukijat! ❤️ 

P.s. En jaksa oikolukea. Peetu nukkuu tissillä ja Lilia ja Mamma tuossa vieressä.

Kaksi viestiä

Heräsin eräänä yönä ja puhelimessa oli kaksi viestiä. Toisessa oli ultrakuva ja teksti "Kirpulla kaikki hyvin ❤️" ja toisessa "Hipaisi hiljaa enkelin siipi, kauneinta maailmassa näytti. Salaa sitten ovesta hiipi, enkelin oikeutta käytti. Nukkui pieni enkelin siipien suojaan ja lähti, nyt pikkuinen on taivaan kirkkahin tähti<3. Meidän pieni Elias poika ei jaksanut jatkaa matkaansa ja lähti taivaan enkelien mukaan klo 16.00"

Toisen puolesta onnellinen ja helpotti kuulla, että kaikki hyvin. Mutta toinen oli aivan kamalaa. Kello oli kolme yöllä ja itkin vessassa. 

Mietin vain sängyssä, miten rakas ystävä voi tuommoisen jaksaa ja kestää ja selvitä. Kyyneleet valu hipi hiljaa, etten muita herätä. Nukahdin. Heräsin ja hätkähdin, et näin kamalaa painajaista kunnes samantien tajusin sen olevan totta.

Kaikella on tarkoitus, mutta se ei poista tätä surun määrää.

Enempää en osaa kirjoittaa. Kyyneleet valuu... voi rakas pienoinen! ❤️