Olin ajatellut, ettei terkka kuule eka kertaa hiekan syömisen himosta. Tai en osannut varautua, että se olisi tosi outoa. Kerroin himoitsevani hiekkaa ja tekee tiukkaa etten syö. Päiväkodin pihalla eräs päivä olisin voinut vain lapioida sitä suuhun.
”Ethän oikeesti oo syöny hiekkaa?! Se ei oo normaalia!”
En oo syöny. Ajattelin ensin hampaitani, sitten ettei se hiekka tuu pois vatsasta tai suolistosta ja lopulta toksoplasmoosi vaaraa. Kokeilin hienoasokeria, Ah se rakenne. Mutta muutaman, huom MUUTAMAN!, lusikallisen jälkeen olo oli pitkään todella kamala. Onneksi, niin ei tuu uusiksi syötyä.
Olin asiaa jo selvitelly, että raudanpuutosta ja luultavasti rautavarastot jo aika tyhjät. Vaisto sanoi, että tämmönen luonnosta löytyvän aineksen himo selittyy puutoksella. Hemoglobiini oli kuitenkin kuukausi sitten 127, joten ihmettelin miten vois sitä olla. Mutta niin se vaan oli nyt 105! Ikinä ei oo nuin huono ollut.
Ei siis ihme jos hiekka himottaa, kumartuminen nostaa sykkeet kuin ois juoksulenkin tehny ja väsyttää. Nyt vaan toivon, että pystyn syömään tuota saamaani rautalisää. Peetun raskaudessa oksentaminen palasi rautalisän myötä ja jäi syömättä, toki sillon oli hb vaan 119.
Muuten kaikki loistavasti. Sokerirasituskin unohdettiin. Jospa saisin mittarin kuitenkin kotia. Vaikka niissä koskaan ei oo mitään häikkää ollu. Mutta kun kuulostaa olevan ”muoti”, niitä tarkkailtavan, niin ois se kiva varalta.
Pesin tänään osan vauvan vaatteista ja mietin kuvaisinko tänne niitä. Kiinnostaako teitä? 😉
