Ensin oli kaikki loistavasti ja sitten kaikkea muuta. Sitten kaikki niin hyvin, että miettii kannattaako tätä ääneen sano.
Ei uskalla hehkuttaa. Voiko tämä olla totta? Uskallanko luottaa ja nauttia?
En halunnu kirjottaa takapakista. En halunnu valittaa ja valittaa. Mutta nyt mietin, kehtaanko hehkuttaa.
Haluan kirjoittaa. Kerron teille, että tällä hetkellä kiputilanne on parempi kuin koskaan. Oikeasti KOSKAAN! Tähän päästiin suuren takapakin kautta jolloin tein suuren päätöksen haluta kokeilla taas vuosien jälkeen lääkehoitoa.
Ja se kannatti. Sain toistaiseksi käyttöön untaparantavan ja kipukynnystä nostavan lääkkeen. Epäilyt oli suuria ”oon syöny tuota ennenki, ei toiminu”. Mutta ajattelin, että tilanne on täysin eri. Sain myös kohtauslääkkeet.
Viiden viikon valvominen loppui, kivut loppui ja nukun oikeasti syvästi. Oon ylittänyt itseäni ja mennyt riskirajoilla. Kohtauslääkkeet on edelleen testaamatta!
Nyt vielä voimia ja uskallusta lähteä taas lenkille. Ja jotta aivot saa välillä hengähtää ja lapset toimintaa, lapset alotti tutusta tarhassa kaks päivää viikossa.
On tää elämä ihanaa ❤️
