maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kiellettyjä hommia ja rakkaus tekemiseen

Tykkään tehä oikeesti kaikkee. No en ihan kaikkee. Mut näkee ulkona vaan hyvällä ilmalla eli Suomessa aika harvoin. Ja nytkin on hyttysiä kamalasti, joten ulkoilu ei innosta ollenkaa. Mulla on älytön lista mitä haluan tehä. Monta monta projektia kuumottaa mua, että pitäs päästä tekemään. En ymmärrä, miten ihmiset pystyy kuluttaa aikaa tekemättä mitään. Mun rentoutuminenki on älytöntä tekemistä. 

On aika tosi ärsyttävää, kun pittää mennä päikkäreille. Mää niin tajuan lapsia. Oikeesti, kun ei malttas. Sen ajan vois käyttää paremminkin. Vois tehä vaikka mitä. Mutta ei, mun pittää nukkua vaikka ei just sillon väsyttäs muka yhtään. Ja edelleen ne unet monesti skipataan, koska mielummin tai unohun tekemään muuta vaikka pyykkäämään.

On tosi vaikeeta olla tekemättä mitään eli siis levähtää ja nukkua, kun Ville lähtee lasten kanssa pois kotoa. Ja ne lähtee just siks, että mää levähän, en siivoa enkä leivo. Tai kun joku tulee meille avuksi hoitamaan lapsia, että voin levähtää. Mietin, heti tuhat hommaa mitkä voisin tehä nyt kun lapsia vahtii joku tai mun sosiaalisuus huutaa keskustelua.

Mun pitkän listan asioista mitä haluan tehä, suurin osa on niitä mitä en "sais" tehä. Asioita, joilla saan lähes sata varmasti itteni kipiäksi. Mutta määhän en elä kivun varjossa. Pittää vaan vähä miettiä millon niitä tekkee ja aina en ees muista miettiä, kun innostus vie.

Viime viikolla yks päivä päätin, että nyt se eteinen maalataan! Aloin repimään boordeja vaikken ollu varma vielä seinien väristä. Musta oli ihan ykkösenä, mutta meillä on tumman ruskeet listat ja kaikki pielet ja ulko-ovi, niin eihän se mätsää. Valkosta oli valmiina ja se oli kakkos vaihtoehto. No eihän ne boordit repimällä mihinkään lähteny, puolet jäi seinään.



Lauantaina sitten Lilian kummitäti ja mummu ja ukki tuli meille, niin tilaisuus tuli. Pääsin oikeesti eteisen kimppuun. Lilia lähti vielä mummulle ja ukille yöksikkin. Mulle hiomakone kätteen ja eiku seiniä hiomaan. Eteisen kaapin takaa paljastu erittäin mahtava tunkkainen persikan väri. Hiottavaa oli ja se kone ei ollu kauheen kevyt. Mutta niiin ihanaa.







Teippien laitto kattolistoihin ei kanskaan tuntunu älyttömän hyvältä, mutta pikku hiljaa. Ja sitten pääsin maalaamaan. Voi miten nautin ja miten ihanaa se oli. Niskoissa ja hartioissa tuntu aika pahalta ja pelko kipu kohtauksesta kolkutteli. Kattoa maalailin pari lautaa kerralla. Välillä ylhäältä ja välillä alhaalta. Sitä persikka kohtaa sai maalata aika moneen kertaan, että peitty. Noni, eteinen maalattu, mitä sitten?

Maalia oli vielä tela-astiassa jäljellä ja minähän en maalia lavuaariin kaada. Intoakin enemmän kuin urakkaa alottaessa. No maalasin siinä illalla vielä keittiön päätyseinän. Siinä oli niin paljon kauheita jälkiä ja kun Ville ei hyväksyny mun keltasta (mustaa kun ei taaskaan noiden ruskeiden pielien vuoksi voinu ees miettiä), nii päätin että sama vetästä nyt. Vähä kävi mielessä, että ihan vähä vaan maalaan eli sata varman kivun hankin.

Ajattelin ensin maalata vaan osan seinää, mutta meniki se koko seinä. Ois varmasti menny toinenki, mutta korotettu katto, nii ei oikein keittiönraput riitä. Vieläki jäi maalia. Hain lastenhuoneesta lelukorin minkä olin jo pari vuotta aikonu maalata ja maalasin senki. Sitte kello oli puol yks ja maali loppu tela-astiasta ja Villeki nukku sohvalla.

Otin kuitenki vielä kaikki teipit irti ja mahtavasti lähti maali listoista. Nonii, jos ne sitte seuraavaksi hiottas ja maalattas valkoseksi. Iha pieni urakka. Kahelta olin Peetun vieressä nukkumassa ja tais taju lähtee aika nopsaa. Päikkärit oli nukkumatta ja aamusta asti touhunnu ihan kaikkee, mitä en sais.

Sunnuntaina päätin sitten ettei mun päikkäreistä tingitä. Aamun alotin kuitenki keittiön välitilan saumojen maalaamisella ja sitte imuroin. Välissä nukkuin ja haettiin Lilia kottiin ja sitten vähä leipoin. Sekä usklasin sanoa ääneen, etten oo kipiä. 

Tänään tiesin, etten ehi levähtää enkä nukkua. Järjestelin eteistä ja pyykkäsin. Ulkoiltiin. Pyykkihommat jatku. Sitte vielä kauppaan ja eiku leipomaan. Ja vielä huomisen ruokaki. Ja astianpesukoneen oon kahdesti laittanu. Nyt tuntuu niskassa ja vähä päässä, mutta edelleen se kova kipukohtaus on tulematta.

Oonko mää oikeesti päässy näin hyvään kuntoon?! Ja tämähän vaan lisää mun poltetta päästä töihin ja tehä hulluna kaikkee. Torstaina fysioterapia ja saa nähä mitä siellä sanotaan. Tää on myös tosi pelottavaa, koska viimeksi kun innostuin töitten tekemisestä ja alkoin tekemään enemmän ja liikaa. Sain parissa kuukaudessa itteni tosi huonoon kuntoon ja siitä helmikuusta 2011 oonki saikulla ollu. Mutta jos tilanne onki nyt toinen? Jos homeopatia on korjannu samoin kuin fysioterapia ja asentojen korjaus?



Kinderpiirakan pyöräytin älyttömässä himossa. Ville ja Lilia sitä kärkky koko leipomis ajan, mutta niin ne ehti nukahtaa. Yksin pääsi palan ottamaan ja postausta kirjottelemaan. Mutta nyt tuntuu päässä! Huomenna onneks perhetyöntekijä tullee kympiltä, niin päikkärit tiedossa eikä tarvi alkaa nyt ressaamaan kivusta.

Kauniita unia!

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Vauvakuumetta

Vauvat! Voi ihanuudet! Mua on tässä koko kevään vaivannu älytön vauvakuume. Lilian jälkeen en ehtiny kuumeilla, kun olin jo raskaana. Nyt tajuan Peetun kasvavan ja mun vauva häviää. Miten te kuumeilijat kestätte tätä?

Peetun jälkeen lähelleni on syntyny yks vauva ja sekään ei oo ennää kovin vauva. Mutta nyt on iskeny vauvabuumi. Oon saanu kuulla monta ihanaa vauvauutista. Ja totta kait kaikki syntyy lähes yhtäaikaa. Sitten on niitä vauvoja.




Oon ollu jokaisesta uutisesta tohkeissaan, mutta yhdestä ylitse muiden. Mua pyydettiin jo nyt kummiksi! Melkeen kuin olisin ite raskaana, kun saan alusta asti olla niin mukana. Parasta hoitoa tälle kuumeelle. Tulevan kummilapseni vanhemmilla voi toki mennä muhun muutaman kerran hermot.

Tänään taas instassa tuli vastaan uus vauvauutinen ja tajusin, että joulu-tammikuussa alkaa näkymään aika paljon vauvoja mun instaseinällä. Se, että hoitaako se kuumetta vai nostaa, on sitten uus juttu. Jospa se kummilapsen tuoksuttelu ja hoitaminen laskis.





Kun kaikki on vielä niin alussa, niin kaikki on vielä epävarmaa ja pelottavaa. Mutta ne ei miettimällä ja murehtimalla miksikään muutu, jotenka ollaan vaan onnellisia. Onnellisia tulevista vauvoista!

Ja nyt kun etin tänne nuita vauva kuvia, niin aaah. Miten ihania vauvoja mulla on ollu ja miten Liliaki on puolessa vuodessa kasvanu niin isoksi tytöksi. Nyt lähen äkkiä nukkumaan mun ihanuuksien viereen <3 …vielä kun ne on edes vähä pieniä.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Huh hei, sadepäivä!

Heräsin aamulla sellaseen sateeseen, etten ollu koskaan kuullu. Mietin, miten niin paljon voi edes sattaa vettä! Lapset nukku vielä, joten jatkettiin unia yli kaheksaan.

Perhetyöntekijä tuli käymään ysiltä. Sain kesäksi kerta viikkoon meille pt:n, että saisin ees kerran arkena nukkua päikkärit. Tännää vaan tutusteltii. Kun kuuli meijän tissipojasta ehdotti heti unikoulua. Kerroin etten voi sellasta edes miettiä ja ei mua haittaa ainakaan vielä öiset heräilyt, niin paljoa. Ihanasti kerto, että nämä on vanhempien päätettäviä juttuja ja niin kauan kuin perheelle ei oo haittaa, niin ei niitä tarvita.

Kerroin mun taustoja ja kasvatusperiaatteita. Kerroin kuinka hukassa välillä tunnen olevani Lilian raivojen kanssa. Ja että "jäähy, kiristys, lahjonta, uhkailu" olis se helpoin reitti, mutta kun en halua. Kyseli sitten miten toimin missäkin tilanteessa. Olin niin mielissään ja sain hyviä vinkkejä, jotka oli samaa linjaa mitä haluan noudattaa. Ja todettiin yhdestä suusta, että tämä on tärkeä vaihe vaikkakin niin raskas.

Sain älyttömästi kehuja, oon tänään kasvanu äitinä niin paljon. Teen tästä aiheesta ehkä sittenkin oman postauksen. Eli ens tiistaina tämä ihana pt tulee meille ja toivon mukaan on kesä, että pääsevät ulos ja minä päikkäreille.

Sain lapset ruokittua ja Peetu nukahti päikkäreille. Ajattelin, että wautsi pääsen itekki päikkäreille. Lilialle vaan Risto Räppääjä pyörimään. Ehdin vessaan, kun kuuluu "tähän tuli joku, pittää laittaa lataukseen". Mietin, että mikä siihen tuli, kunnes tajusin Lilian eilen "puhuneen" langattomaan mokkulaan eli akku loppu ja netti poikki. Elisa viihdettä ei ilman nettiä käytetä.

Nonii aletaanpa ettimään sitä. Lilia sanoo vaan sen olevan vessassa ja kenkähuoneessa(tuulikaapissa). Ei ollu. Katon lelukoreja "ei se siellä oo". Etin kaikki huoneet, huonekalujen alukset, keittiön kaapit, uunin ja astianpesukoneen. Luovutan ja alan tekemään pannaria.

Tein banaanipannaria ja mansikkasurvosta, viime vuoden mansikoista. Päätin, että kokeillaan vieläkö Lilia on allerginen. Jospa saatas pian tuoreitakin maistaa. Peetuki sai eka kertaa pannaria.



Välipalan jälkeen Lilia anteliaana antaa Peetulllekkin purkan. Osas jopa syyä sitä aivan tohkeissaan. Jonkun ajan päästä kyselen purkan perään, kun tuoksuu niin vadelmapurkka ja Lilia toteaa sen olevan Peetun mahassa. Joo niinhän se olikin, mutta ulkopuolella! Kookosöljykylpyyn poika likoamaan ja helposti irtos.


Lilia kävi vähä kierroksilla koko päivän. Mua ei todellakaan houkuttanut lähtee kaatosateeseen. Sain kuunnella hienon kylppärikonsertin, kun Lilia kailotti laulujaan ammeen päällä. Kaikuminen on siistiä.

Ville tuli kotia ja alotti mokkulan ettimisen. Etittiin taas kaikki samat paikat. Mutta löytyhän se! Lastenhuoneessa taaperokärryssä ihan esillä. Oli liian selkee paikka mistä kattoa.


Raskas päivä, kun Peetu nukku jo ennen kasia ja Lilia vähä jälkeen kasin nukahti sohvalle. Yleensä se on yli yheksän kun nukkuvat. Jospa huomenna paistais aurinko!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Autolla Tampereelle

Tiistaina aamupäivästä lähdettiin ajelemaan kohti Tamperetta. Ville olis lähteny jo seiskalta, mutta mää en ollu ihan samassa aikataulussa. Jännitin miten automatka menee lasten kanssa. Ja suht hyvin meni. Viidellä pysähdyksellä päästiin perille. Yhen kunnon raivarin veti Peetu. On tosi vaikee, kun yks vuotiaalle ei auta selittää, ettei matka etene kuin istuimessa istuen. Onhan se tosi raskas vaan istua ja nukkua. Mutta me pysäheltiin P-paikoille ja kerran huoltoasemalle. Syötiin eväitä ja Peetu otti huikkaa multa.

Huoltoasemalla purkamassa energioita!




Otettiin iPad lapsille mukkaan, että voivat kattoa Risto Räppääjää. Muuten hyvä idea, mutta joka paikassa ei ollu aivan 3G yhteydet. Tilttaili aina välliin ja Lilian tempperamentille se oli aika kova pala. Mutta pikku hiljaa oppi oottamaan. Voi näitä nykyajan lapsia, kun on tottuneet huippunopeisiin yhteyksiin. Omassa lapsuudessa hieman toista ja teininäkin yhen nettisivun latautuminen kesti todella kauan! Oli meillä myös kirjoja ja piirrustusvehkeet, traktori sekä barbi. Lilia sai elämänsä ekan barbin maanantaina, kun oltiin kyläilemässä Nooran luona. Aika iso juttu, en tajunnu, että nyt jo ymmärtäis niiden päälle.

Kiva ylläri! Oli sitte poskeenki piirtäny ja tullessa oli kädet taiteiltu. Onneks lähti helposti pois.

Oltiin Tampereella kasin maissa. Vuokrattiin mökki Härmälän Camping alueelta. Pienen pieni mökki, jossa oli kerrossängyt+sänky, jääkaappi sekä keittotaso. Vessat ja suihkut oli onneksi ihan vieressä. Aika kämänen se oli, mutta ajo asiansa. Muuta ei siellä ehitty tehä kuin nukkua, niin olis hieman harmittanu maksaa kauheesti jostain tosi luksuksesta. Mun kylläkin patja näytti siltä kuin siihen ois joku tapettu, hyi että! Mutta pyyhe ja pari lakanaa, niin kehtas nukkua. Lopulta siinä nukuttiin sitten lasten kanssa eli hieman tiiviisti.



Camping alue oli tosi hyvällä paikalla, pari kilsaa keskustasta. Ja jos tarvii vaan nukkumiseen paikan niin oikein hyvä. Nyt oli niin älyttömän kylmä, ettei tarettu lähtee illalla makkaranpaistoon ja kattomaan mitä kaikkee sieltä olis löytyny, mutta kyllä siellä jotkut (hullut) kävi uimassaki. Ja todella suosittu paikka. Huoltorakennuski oli ihan ok siisti. Jopa mää kävin siellä suihkussa! Crocsit ois vaan ollu ihan kivat sinne suihkuun. Aamupalanki sieltä olis saanu 7,5€ hintaan. Ja meidän yö makso 58€.

Meidän Tampereen reissun päämäärä oli Gugguun kevätmalliston kuvaukset. Laitoin molempien lapsien kuvat ja mitat Gugguulle, kun hakivat malleja. Oon laittanu hakemuksia ennenkin ja vihdoin tärppäs.



Oon ollu aivan tohkeissaan siitä asti, kun saatiin tietää että Lilia pääsi malliksi. Mun mielestä niin mahtavaa. Ite oon aina halunnu malliksi ja jossain joskus ollukki, mutta ei oikein oo mallinura lähteny nousuun, niin siksi nyt sitte lapseni haluan.

Lilia oli aivan mielissään ja ootti reissua. Suuttu kun tiistaina mentiinkin vaan mökkiin nukkumaan eikä kuvauksiin. En oikein osannu jännittää etukäteen luotin, että Lilia suostuu kameran eteen.

Lilian elämänsä eka tikkari. En voinu edes kuvitella, kuinka iso asia voi tikkari olla lapselle. Niitä ei kyllä meillä tulla tästäkään eteenpäin ostamaan, koska hampailla niin kauheita. Mutta tämmöset erikositilanteet on sitte toinen juttu.

"Pikku Kakkonen!"

Ja niinhän Lilia suostu ja monesti ja kaikki meni tosi hyvin. Vaatteita vaihdeltiin usiampaan kertaankin. Vähä tuli loppua kohden väsymystä, mutta kaikki vaatteet saatiin kuvattua.

Äkkiä iskälle ja Peetulle kertomaan, missä oltiin.

Oli aivan mahtava kokemus, niin mulle kuin Lilialle. Toivottavasti ei jää Lilian ekaksi ja vikaksi kuvaukseksi. Oulussa vaan vähä huonommin mitään kuvauksia tehdään.

Nyt vaan pitää jaksaa ootella ens kevääseen, a-p-u-a! Ja voin kertoo, että värit oli niin herkut, että huh huh! Parempi alkaa jo säästämään. Ja tässä välissään tullee vielä syksyn mallisto. Voihan GUGGUU!

Elossa vähä ajelua poliisiautolla

Kuvauksen jälkeen käytiin Ylöjärven Elo -kauppakeskuksessa, että pääsin TIGERIIN!! Ja sitte äkkiä kotia kohti. Paluumatka meni paljon nopiammin, kun lapset nukku pitemmät päikkärit. Limingan kohalla Lilia sai kylläkin raivarit, kun tajus että mennään kotia eikä Tampereelle kuvauksiin. Että aika paljon tykkäs.

Maalaismaisemien keskellä oli ihana ajella. Ei menty isoa tietä vaan pikku teitä.




Onhan lapsellasi turvavyöt tiukalla!




Olen törmännyt tässä lähiaikoina aivan liikaa kuviin, missä lapset istuu turvaistuimissa vyöt löysällä. Näen punaista!

Minkä takia turvaistuimessa on turvavyöt?

Turvaistuimella ei ole mitään merkitystä, jos se on väärin kytketty tai vyöt on löysällä tai väärin kiinni. Siinä vaiheessa, kun lapsi istuu istuimessa vyöt löysällä on sama, onko turvaistuin kallein testivoittaja vai halppis tai jopa kymmeniä vuosia vanha. Ei se turvaistuin pidä lasta siinä penkissä jarrutuksessa tai törmäyksessä, jos vyöt ei oo kunnolla.



Demostroin Lilian kanssa miten oon nähny vöiden olevan. 



EI NÄIN! Vyöt on niin löysällä, että ne on kääntyny jopa väärin päin.

EI NÄIN! Liian löysällä, lantio vyö kierteellä ja olan päältä tippuu.

EI NÄIN! Liian löysällä, lapsi saa ujutettua käden vöistä pois.

Vyöt täytyy kiristää joka kerta, kun lapsi istuimeen laitetaan. Mielestäni niitä ei helpolla voi liian tiukalle laittaa. Vöiden ja lapsen väliin saa mahtua sormi. Tässäkin vielä kiristin kuvanoton jälkeen, että on varmasti tiukasti.

Sopiva kireys on, kun sormet mahtuu väliin justiinsa.
Jes, näin!

Kuvat, mitä olen nähny on vielä ollut kasvotmenosuuntain tai istuin etupenkillä. En ymmärrä, miten joku jättää lapsen istuimeen vyöt löysällä. Ne vyöt pidetään alusta asti tiukalla, joten lapsi tottuu ja oppii niihin. Meillä Lilia sanoo "Vyöt kiinni!", jos en heti laita vöitä kiinni. Lapsen on mukavampi istuakkin, kun on tukevasti eikä tarvi itse pitää itseään paikoillaan. 

Jos lasta ahistaa vyöt, kannattaa asetella vaatteet oikein ja laittaa mahdollisimman vähän vaatetta. Ja ne vaan on pakko olla. Jos lapsi ei tykkää, että vyöt on kunnolla kiinni, niin sitten en suosittele matkustamaan autolla.

Vähän faktaa

Lapsen turvallisin paikka on matkustaa takapenkillä. Suositeltavinta olisi lapsen matkustaa selkämenosuuntaan vähintään kolmevuotiaaksi asti. Vaikka jalat menee koukkuun, se ei haittaa. Jo viidenkympin vauhdissa äkkijarrutus tai törmäys voi tehdä pahaa jälkeä lapsen ollessa kasvotmenosuuntaan. Saati vielä vyöt löysällä, sieltähän lennetään ulos. Alle 135cm pituisen lapsen on käytettävä painonmukaan määräytyvää turvalaitetta autossa. Lähde Liikenneturva. Kannattaa käydä lukemassa sieltä enemmän.

Tässä video, mikä havainnollistaa hyvin mm. vöiden tärkeyden.



Ennen vanhaan ei ollu edes turvavöitä

Muutama sana teille, jotka mietitte, ettei ennen ollut edes turvavöitä saati turvaistuimia. Istuttiin sylikkäin ja vauvakin vaan kopassa takapenkillä ellei äidin sylissä etupenkillä. Silloin varmasti sattui kuolon kolareita enemmän. Lapsia kuoli ja vammautui paljon enemmän. Mutta sillon ei ollu nettiä, josta jokainen pystyy lukemaan toisella puolen Suomea sattuneesta kolarista. Ei varmaan Helsingin Sanomiin kirjoteltu maalaiskylissä sattuneista kolareista. Saati pikkupaikan lehteen muista kuin oman pitäjän kolareista. Jos kolareista uutisoitiin edes ollenkaan.

Vuonna 1969 tapaturmaisesti menehtyi 405 lasta ja nuorta, kun vastaava luku vuonna 2011 oli 37.
Maalikenneonnettomuuksien vähenemiseen aikavälillä 1969–2011 vaikuttaneita merkittäviä uudistuksia ovat olleet muun muassa pysyvä nopeusrajoitusjärjestelmä, turvavyöpakko ensin etupenkillä ja sittemmin takapenkillä, turvatyynyt ja -istuimet sekä ajoneuvojen ja liikenneympäristön kehittyminen.
 Lasten ollessa matkustajina autoissa esiin nousee yleensä turvakaukalon tai -istuimen vaikutus. VALTin tutkijalautakuntien tutkimissa tapauksissa vuosina 1994–2003 oli 0–5- vuotiaita matkustajia 130. Turvakaukalo tai -istuin oli 80 autossa. Näistä 75 tapauksessa lapsi istui turvalaitteessa. Onnettomuuksissa kuoli turvalaitteissa istuneista 16. Lautakuntien arvion perusteella 15 tapauksessa laitteella ei ollut vaikutusta ja yhden tapauksen arvio ei ole tiedossa. Vammautuneita oli 22, joista arvion perusteella turvalaite pelasti kuolemalta 7. Loput 37 eivät saaneet vammoja ja turvalaitteen arvioidaan pelastaneen 10 kuolemalta. Lapsia, jotka eivät istuneet turvakaukalossa tai - istuimessa oli 5. Kaikki kuolivat onnettomuuksissa, mutta olisivat arvioiden mukaan pelastuneet, mikäli olisivat olleet turvalaitteessa.
Tuossa otteet turvallisuustutkinta sivulta lasten kuolemista. Tapaturmat sisältää muitakin kuin liikenneonnettomuudet.

Asentakaa ja kiinnittäkää istuimet oikein ja turvavyöt tarpeeksi tiukalle! 

Tästä asiasta ei voi koskaan liikaa puhua eikä muistutella. Siispä...









Kiitos, että luit!

P.S. Myös kaukalossa vauvan vyöt tarpeeksi tiukalle!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Aurinko paistaa

Mittari näyttää 18 astetta ja aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Normaalisti kesällä kaheksantoista tarkottais viileetä päivää, mutta nyt on HELLE! Hellemekko päälle ja ulos!



Peetulla vaatetta oli hieman enemmän, ite sinnillä tuulesta välittämättä. Pakkohan se on ehtiä joskus pitää kesävaatteita ja jos vaikka vähä väriäkin sais.  Kohta tullee taas vettä ja sitten onkin vissiin viikko ainakin alle 15 astetta ja satteita.

Mentiin Vaarilaan hakemaan Liliaa ja vaarilan suojasa piha oli vielä vähä lämpimämpi. Peetu hoksas uima-altaan ja ois oitis halunnu uimaan. Ensin jaloilla kauhiana pärski ja sitten käsiä ja sitten ois menny kokonaan. Vesi oli kakskyt asteista, niin en uskaltanu antaa koko pojan kastua. Lilia ei uskaltanu kokeilla vettä ollenkaan ja ihan hyvä. Parempi kun lapsia ei kiinnostais koko allas ollenkaan.





Tuo popin (polarn o. pyret) Uv 50 hellehattu on aivan loistava! Suojaa kasvot mahtavasti ja pysyy suht hyvin päässä, kun sitoo naruilla.

Grillattiin ruuaksi hampurilaisia, ai että! Mun hampurilaisen sämpylän asemaa ajoin bataatti. Oli kyllä niin hyviä ja älyttömän ähkyn sai. Otin lisukkeeksi eilistä wokkia, mutta maku ei ollutkaan mun mieleen ja söin vain parihaarukallista.


Ruuan jälkeen sainki juosta vessassa. Mietittiin siinä, että missään ei pitäisi olla gluteenia, että oliko vaan liian tulista. Kotimatkalla Vaari soitti, että wokissa oli osterikastiketta joka ei ollu gluteenitonta. Tällä kertaa onneksi säästyin kivuilta ja tuskilta. Meni vähän niinku puhdistuskuurista sunnuntai ruokailu ;) 

Mun maha on meny ihan älyttömän herkäksi ja tuntuu, etten uskalla syyä missään ruokaa. Vaikka kuinka on gluteenitonta, niin silti saatan saada järkyttävät monen päivän mahakivut. Mausteiden kans saan olla tosi tarkkana. Hävettää mennä kylään ja tentata alkuun, mitä oot tähän laittanu ja mitä maustetta ja saisinko vielä nähä paketin.

Eilen oltiin yötä myöten Peetun kanssa ystäväni luona. Käytiin vähän vauvakuumetta laskemassa, kun Peetu näytti kaikki temput. Yöllä sitten ajeltiin kotia napaten Villekin kyytiin. Olipas nostalgista ajella Oulun keskustassa yöllä. Luulin tietäväni mihin ajan, mutta se katu olikin suljettu. Paniikki iski ja painoin kaasua ja keskellä risteystä tajusin meneväni punasia päin. Pikkusen säikähdin. Siitä sitten koitin kartottaa, että mistähän mää pääsen. Mutkien kautta löyty perille ja mies kyytiin. Pitäs ehkä useemmin ajella tuolla Oulun keskustassa. Repästiin oikein pitserian kautta kotia ja kellohan oli jo neljää ennen unta. Mutta olipas mukavaa!


Lilialla on vielä puoltoista päivää tarhaa ennen kesälomaa. Tiistaina puolilta päiviltä lähdetään ajamaan Tampereelle. Pienen pieni miniloma siellä koko perheellä. Oon aivan tohkeissaan, kun yks haaveeni toteutuu. Kerron teille myöhemmin lisää. Nyt vaan toivotaan hyviä ajokelejä ja että lapset jaksaa matkustaa.



Paisto se aurinko muuten ihan hyvin, sain tämmösest komiat rusketus siis palamis rajat. Ois kannattanu ehkä ottaa kinesioteipit ennen ulkoilua pois ja suojata olkapäät. En olis uskonu kahessa tunnissa palavani.

P.S. Kuvissa Peetu on Vaarin kanssa

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Taas viikonloppu

Musta tuntuu, että viikot vaan hujahtaa ohi. En pysy ollenkaan perässä. Ja kesä ei oo vieläkään täällä! Aurinko paistaa kyllä, mutta mittari näyttää neljäätoista astetta. Tuo tuuli on aivan kamala. Missä meijän lämmin kesä on? Mennee varmaan koko kesä sitä ootellessa, en tykkää.

Oon ollu taas ihan suht kivuton ja hyvässä kunnossa. Kolme tosi kovaa kipupäivää tuli, kun mentiin vähä koventamaan niska treeniä ja parit päikkärit jäi. Eli ne päikkärit vaan on pakko nukkua vaikka ei ehtis. Fyssari just painotti "Muista, että vaikka lapset ois jo kuinka vanhoja, nää nukut ne päikkärit! Heräät aamulla ajoissa, syöt tasaseen ja NUKUT PÄIKKÄRIT! Siinä on sun lääke!" Mutta niistä päikkäreistä on niin helppo luistaa. Paljon mielummin sitä tekis kaikkee muuta. Ja syöminen on taas ihan toinen vaikeus. Mutta hienosti oon tässä nyt pärjänny!

Nyt viikon sisään oon nähny ihania ihmisiä pitkästä aikaa. Joidenkin kanssa tulee pitkiä välejä ettei nää syystä ja toisesta. Ja sitten kun koittaa sopia treffejä, niin ne peruuntuu ja peruuntuu. Mutta nyt vihdoin nähtiin ja kyllä taas mietti, että miks ei muka oo löytyny sitä aikaa. Pian uusiks.

Näin myös yhtä ala-aste aikaista ystävää. Oltiin sillon todella tiiviisti yhdessä ja sitten oli pitkä tauko. Sitten taas muutaman vuoden päästä liikuttiin yhdessä. Mutta sitten tuli taas tauko. Oon ite hirveen huono ottamaan yhteyttä, koska pelkään että tungen ja on jo tarpeeksi kavereita ja toinen ei kehtaa sanoa, ettei kiinnosta. Kun joskus ollut kiusattu, niin sitä ei osaa ajatella, että oikeesti ihmiset haluaa nähä mua. Tuntu niin hyvältä saada viestiä "kahviteltaisko?" Ja voi miten oli ihana nähdä ja nyt ei mitään taukoja.

Oli niin jännä, kun viimeksi kunnolla nähdessä molemmat ollu sinkkuja, jos nyt oikein muistan ja törmäilyjä ei lasketa. Nyt molemmat naimisissa ja äitejä. Sillon lapsena synkkas ja niin synkkaa näin äiteinäkin. Koitin tässä miettiä, että lapsuudenkavereita kenen kanssa olisin nykyään tekemisissä ei kauheesti oo saati, että heillä olis lapsia. Lähes kaikki mun äiti kaverit on aika "uusia" tuttavuuksia, kun miettii paljonko tässä ikää jo on.

Onni on kyllä ystävät ja kaverit! <3 Tulisin muuten aivan hulluksi. Oon niin sosiaalinen ja rakastan nähdä ihmisiä livenä. Kun puuttuu se työyhteisö, sitä on aika tyhjän päällä. Kun ei kuulu oikein mihinkään perheen lisäksi.

Maanantaina uskaltauduin viemään vaatteita ulos kuivamaan, aikasemmin kun oon vaan petivaatteita ja pyyhkeitä kuivannu.



Hain pyykit sisälle ja mietin, että miten oli näin vähä. Istuskelin lasten kanssa sohvalle ja Ville tulee ikkunan taakse kantaen käessä jotakin epämäärästä. Hetken päästä olin shokissa tajuten sen epämääräsen olevan Lilian Gugguun nude college!!



Ville oli ihmetelly, että millä Aapo leikkii häkissä. Sitten oli nähny Gugguun logon ja tajunnu. En ymmärrä minkälainen tuuli sen on sinne Aapolle häkkiin nakannu tai häkin viereen tai päälle. Telineen ja häkin välissä on matkaa ja häkin päällä vielä verkkoaitaa kattona. Toivottavasti Aapolla on ollu edes hauskaa. Mua nauratti ja itketti. Latasin kuvan gugguun fb ryhmään ja hyvä ja hauska keskustelu saatiin. Sain myötatuntoa ja kaikki oli samaa mieltä, että Villen vika kun Villen koira. Ja niin Ville osti Lilialle uuden paidan.

Laitoin Gugguulle vähän piristystä kuvien kera ja saatiin nopeasti uusi paita. Onneks niitä vielä oli! Isot kiitokset gugguun asikaspalvelulle, todellakin asiakasta palveltiin nopeasti. Tästä on nyt viis päivää ja Lilia edelleen puhhuu "Aapo söi mun paidan".

Ja joo se on vaan paita, mutta kun koira asuu ulkona, niin oletus on ettei se tee tuhoja. Ja kun niistä vaatteista niin tykkää, niin kyllähän se harmittaa. Mutta ei kaatunu maailma eikä tullu pää kipeeks ja hei aika pienet murheet mullaki on välillä. Eikö oo aika siistiä?!

Hyvin oli saatu kaaos aikaseksi ja paettu lopulta hiekkalaatikolle. Vähä äksöniä Vaarille.

Tiistaina lapset oli vaarilassa vaarin hoidossa mun fysioterapian ajan. Lilia ei ollu pariin päivään tarhassa, kun oli flunssanen. Pidän mielellään helposti kotona, että näkee mihin suuntaan lähtee ja pieneksi flunssaksihan se jäi. Käytiin sitten illalla Essin, Eepin ja Mamman kans vauhtipuistossa. Ensin näytti siltä, ettei lapset uskalla mihinkään, mutta lopulta sitä käytiinki kaikessa mihin vaan pääsi.





Eilen pääsin vihdoin Homeopatian Kotiapteekkikurssille. Oli niin hyvä ja tarpeellinen kurssi. Ja into vaan kasvaa. Nyt pitää paria ainetta hommata, että pääsen kokeilemaan mm Essille ja Mammalle hyttysallergiaan ainetta. Voi mun läheisiä, kun käytän niitä koekaniineina.



Nyt Ville on lapsien kanssa vanhemmillaan ja mulla vähä omaa aikaa. Pesen pyykkiä, leivoin cookiesseja ja kirjottelen tätä. Huomenna Lilia pääsee Vaarilaan yökylään ja katotaan mitä me keksitään. Houkuttas nähä omia kavereita ja Ville sais nähä omiaan.