tiistai 21. huhtikuuta 2015

Fysioterapiaa, pannukakkurullaa ja koko perhe kotona


Peetulla loppu tännää uni klo 6! Mun kello ois soinu vasta 6:45 ja 7:00. No ehdin hieman paremmin käydä suihkussa ja syyä itekki jotaki. Mulla on joka tiistai klo 9 Oulussa fysioterapia. Vein Lilian tarhaan ja mummu ja ukki tuli hoitamaan Peetua.

Mua väsytti aivan järkyttävästi. Ajelin Ouluun ja pelkäsin nukahtavani. Mietin, etten edes muista millon ois niin paljon väsyttäny. Kuuntelin Aamulypsyä ja lauloin täysillä välillä. Onneks matka kesti vaan 20 min, selvisin!

Mun fysioterapia on vähä erilaista. Lähestytään psykofyysisestä suunnasta. Tavallinen kun vaan on mun kipua pahentanu. Nyt kolme kertaa ollaan käyty fascia pisteitä läpi. Ai että se käy kipiää, mutta se on semmosta makiaa kipua ja aivan ihanaa kun ne löysää. Tullee semmonen lämmin aalto ja päässä humisee.

Fasciat eli lihaskalvot muodostaa koko kehon kattavan toiminnallisen jatkumon. Kun fasciat on kiriällä ja/tai liimaantunu yhteen ne lisää lihasjännitystä ja verenkierron heikkenemistä, mikä taas aiheuttaa kipuja.

Fasciamanipulaatiossa/fasciakäsittelyssä käsitellään kalvorakenteita, jänteitä, lihaksia ja neuraalikudosta. Tarkoituksena on lisätä kudosten elastisuutta ja aineenvaihduntaa sekä palauttaa kudosten vapaa liike. Siellä väleissä on kuulema hyuluronihappoa ja se kuivuu, kun kalvot liimautuu yhteen.

Tällä kertaa käsiteltiin oikeesta kyljestä ja oikeen kylkiluun kohilta pisteitä. Terveiltä voidaan käydä vaikka 20 paikkaa, mutta mun kropalle kaks on sopivasti. Muuten voi tulla ärhäkkä reagtio eikä anna mulle sitä kivuttomuutta, mikä on tarkotus. Mutta pikku hiljaa saadaan mua vähä auki ja kuntoon.

Ja sitten vielä kinesioteipit niskaan ja hartioille. Toiset ohjaa päätä parempaan ja oikeempaan asentoon ja toiset rentouttaa hartioita. Tuntuu niin hyvältä, kun teipit kannattalee päätä ja tukee niskoja.


Kotona teen hengitys harjoituksia tai siis muistutan miten hengitetään ja sit koitan unohtaa. Muuten alan treenaamaan sitä ja voin vetää siitä stressin. Sekä lattialla maaten harjotan pienen pienillä liikkeillä kaulaa. Mulla tällä hetkellä kaulan päälylihakset on jännityksessä ja syvät ei tee mitään. Se pitää saada toisin päin. Noiden lisäksi voin käyttää selätintä. Siinä mun treenit.

Katoin eilen fitnesspäiväkirjaa ja voi itku, kuinka oon kade! Määki haluan treenata aivan täysillä. Samalla söin vielä kinderpiirakan jämiä, että varmasti maksimoin ahdistuksen. 

Ruuaksi tein pannukakkurullaa. Oon jo pitkään aikonu, mutta Villen mielestä pannukakku toimii vaan makeana. Mutta hyvinhän tuo sillekkin uppos. Maistoin eka kerran pannukakkurullaa ystäväni luona ja hänen ohjetta vähä tuunaten oon sitä nyt pari kertaa tehny, mukavaa vaihtelua.


Ville kävi juoksuttaan Aapon metässä ja sitten koko perhe saunaan. Oikeesti aika luksusta, kun Ville on kotona. Näillä näkymin pari kuukautta kulkee kotoa töissä, ai että. Päästiin saunaan ja huomattiin sen olevan kylmä. Vähä liian nopiasti nakattu päälle, kun oli menny ajastimelle. Ihmettelin siinä samalla, että mikä ihme kylppärissä haisee. Aivan kamala. Etin ja haistelin ja haistelin. No menin sitte siinä saunan lämpiämistä ootellessa tahranpoisto hommiin lastenvaatteista, pyykkinatsi. Lapset jäi ammeeseen ja Vile niiden kans sinne ja totes hetken päästä, että "täällä taitaa haista ihan vaan hikinen mies!" Tunsin itteni taas erittäin fiksuksi! Oikeesti meillä harvon haisee kaamee hiki, nii miten oisin voinu tajuta!!

Olipas aika mukava päivä. Saunan jälkeen Lilialle kelpas vaan pikkarit ja pikkarit jalassa meni nukkumaankin. Saapa nähdä onko huomenna pyykkipäivä. 

Hyvää yötä!

P.s. Puhelimella tulee näköjään kirjotettu aivan sekakieltä ja aika pitkälti murteella. Koittakaa kestää! ❤️

   


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kinderpiirakka

Vihdoin pääsin kokeilemaan kovassa suosiossa olevaa Kinderpiirakkaa ja ai että! On niin hyvää, että tulee santsattua vaikka ei kyllä kannattas. Toisen palan jälken olo on aika huh huh.

 

Kinderpiirakka

 

 

Pohja
 
2,5dl sokeria
2,5dl jauhoja
1tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
3rkl kaakaojauhetta
1,5dl kiehuvaa vettä
150g voisulaa
2 kananmunaa
 
Voikreemi
 
150g voita
5dl tomusokeria
4tl vaniljasokeria
 
Kuorrutus
 
280-300g maitosuklaata
80-100g valkosuklaata
 
Näin se tehdään
 
Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin.
Kiehauta vesi ja sulata voi. Sekoita ne kuivien aineiden joukkoon.
Sekoita munat yksitellen taikinaan.
Kaada voideltuun vuokaan.
(Itse käytin isoa irtopohja vuokaa, pitäisi riittää myös normaali uunin pellille.)
Paista pohjaa 200 asteessa 16-20minuuttia.
Jäähdytä pohja.
 
Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri+vaniljasokeri kunnolla (5-10min) vaahdoksi.
Levitä voikreemi jäähtyneelle pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.
 
Sulata suklaat omissa astioissa.
Levitä maitosuklaa jähmettyneen voikreemin päälle.
Valuta valkosuklaa maitosuklaan päälle haluamallasi tavalla.
Itse tein ympyröitä, jotka cocktail tikulla vetelin kuvioksi.
 

 
 
NAUTI!
Meillä kuorrutteet oli valuvia kun alettiin syömään ja oli parempaa valuvana,
kuin seuraavana päivänä kovettuneena.
 


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Vihdoin perjantai

Eilen pääkipu vaan paheni ja paheni. En nukahtanu Peetun nukkuessa, kun sydän hakkas niin kovasti. Piti laittaa Mammalle (äidilleni) viestiä, että pääsiskö hakemaan Lilian ja tulemaan illaksi meille. Makoilin lastenhuoneen lattialla Peetun tyytyväisenä leikkiessä Dubloilla. Välillä käytiin mutka sängyssä toivoen, että nyt ois jo päikkäreiden aika. Siinä vaiheessa kun alko olemaan se nukahtamis piste, meidän naapuri alotti bassojen säätämisen.

Kuukauden verran lähes joka päivä klo 13-14 on helissy ikkunat, tärissy talo, saanu pelätä millo tippuu lasit vitriinistä. Koko kroppa paineessa ja päässä jyskyttää. Jotaki aivan järkyttävää. Mulle on aivan sama jos joku kuuntelee musiikkia kovalla, virsistä hevin, kunhan vaan itekki kuulis ne sanat eikä vaan paineaaltoa. 

Naapuri ties kertoa, että sitä on jatkunu jo pitkään ja kaikki on hermona ja kuulemma mopoautoissa kuuntelevat. Mietin ja mietin, mitä voin tehä. Mulla ei riitä pokkaa lähtee nuorille jätkille sanomaan, että pliis vähän hiljemmalle. Päätin, että kirjotan kirjeen. No ikinä en kuitenkaan nähny yhtään autoa enkä varmuutta talosta.

Viime viikolla meni sitten hermot. Kirjotin Haukiputaan Puskaradio -Facebook ryhmään, että kuuluuko just sillä hetkellä muille se paine. Ja wautsi! Tuli asiallinen ketju ja selvis, ettei mikään mopoauto tosiaankaan ole kyseessä. Kyseinen nuoriherra sano kyllä yrittäneensä mennä tarpeeks kauas, mutta peltoja pitkin se paine vaan näyttää kulkevan liian hyvin. Toivotin tervetulleeksi kuunteleman meille, miltä se täällä kuulostaa. 

Seuraava päivä meni hyvin ja sitä seuraavana laitoin yv:llä, että menisitkö vähä kauemmas vielä ja ei enää kuulunu eikä tuntunu. Mutta eilen. Oli sitten jo ihan uudet säädöt. Kovassa pääkivussa, kun muutenkin oli kestämistä, niin samalla paine tuli aivan uusissa fääreissä ja luulin että talo hajoaa tai ainaki katto tippuu. Melkein itkien laitoin viestiä "Hei Pliiiis!!!" ja oisko menny puoli minuuttia niin se loppu. Sen puolen minuutin aikana kyllä ehdin jo miettiä soittoa poliisille.

Ihan syystä ei asuta Oulun markettien parkkiksen vieressä eikä missää keskustassa. Asutaan niin korveesa, että luulin ettei täällä moisesta joudu valittamaan. Ohiajava popittava auto ei tunnu missää. Rälläävät mopot ja skootterit ei tunnu misssää. Koirat saa haukkua ja musiikkia kuulua. Mutta tuo paine on vaan liikaa, kun se tuntuu koko kropassa. Ja siis tuntuu eikä vaan kuulu. Jospa nyt kuitenki saatas nauttia tästä maaseudun hiljaisuudesta eikä tarttis alkaa tappeleen.

No sitten kun olin saanu Peetun uneen ja sovittua Mamman kanssa Lilian haun nukahdin itekki. Mutta eipä se kipu helpottanu paljoa. Jos jonkinlaista troppia kokeilin. Essi ajeli sitten tänne kaveriksi Lilia kyydissä illalla ja sillon jo alko onneksi helpottamaan. Onneksi on auttajia. Olis ollu tosi raskas ja pitkä ilta olla yksin lasten kanssa. Ja kuinka Lilia ois siitä kärsiny, kun en ois mitäään voinu tehä. Niin hyvin helpotti, että sain ite laitettua lapset nukkumaan.

Aamulla olo oli ihan jees, mutta paheni sitten hieman. Päikkäreiden jälkeen oli erittäin hyvä olo. Ja sehän tarkottaa sitä, että sitten tehhään ihan mitä vaan. Kuorin kilon pottuja lohikiusaukseen. Tyhjensin astianpesukoneen ja pahensin kipua. Hain Lilian hoidosta ja syötiin, minkä jälkeen päätin alkaa siivoamaan. Pyykkäys mikä oli siirretty viikonlopulle alotettiin vähä ennakkoon. Imuroin koko talon, siis koko talon. Ikkunan pielet ym. Ja samoin luutusin. Siirsin sohvat ja heitin matot pihalle. Onhan se Villelläki kivempi tulla puhtaaseen kotiin.

Sitten vielä saunaa ja lisää pyykkejä. Ja bataattiranskikset iltapalaksi ja edelleen mulla on pyykit koneessa pyörimässä. Lapset nukkuu ja mää kirjottelen tässä. Ai että! Mutta tällänen mää just oon. Kun oon just viikon levähtäny ja koittanu selvitä kovista kivuista, mitkä oon reissaamalla hankkinu, niin sitten heti alan siivoamaan. Imuroiminen ja moppaaminen ei tosiaankaan helpota mun oloa, mutta puhdas koti kyllä!

 Ja vielä ainakin on ihan hyvä olo. Toivotaan että huomennakin. Huomiselle jäi pyykkihommaa ja pölyt ja vessa. Ja paljon muutaki ois, mutta jos vaikka nuo pystysin. Mitenpä sitä muuten nauttis kivuttomuudesta kuin touhuamalla. Maatessahan se on aivan sama, onko kipiä vai ei. Kivuton olo mennee hukkaan, jos ei tee mittään hyödyllistä.

Huomenna olis kuulemma Kärppäpeli, mihin Villellä houkuttas mun kans lähtee. Saakohan sinne vielä lippuja. Ja sunnuntaina VAALIT! Meillä ei oo mittää halua puolueesta tai ehokkaasta. Tai Villellä vissii pieni haju puolueesta. Vaalikoneet anto kaikkia muita puolueita kuin oltiin mietitty. Semmosia, mitä en ois koskaan voinu edes kuvitella äänestäväni. Tämän ja huomisen homma siis alkaa tutustumaan nuihin puolueisiin ihan uusin silmin ja ilman ennakko käsityksiä. Ja voi olla, että äänestetään jopa eri puolueita, huh huh!

Nyt lähen herättään Villen tuolta Lilian kainalosta, että saan hetken ikävääni purkaa.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kuulumisia ja kiitoksia

Voi ihanuus teitä lukijat! Oon saanu aivan ihania kommenteja ja viestejä vaikka mitä kautta myös kasvotusten. Haluaisin kovasti kirjotella joka päivä ja kirjotettavaa todellakin olisi. Nyt kun Ville on reissussa ma-to, oon lasten kanssa yksin. Nukun aina kun lapset ja viikonloppuisin ei paljon kehtaa bloggailla, mutta kun mää niin haluan! Jostakin se aika on taiottava kyllä.

Bataattiranskiksien ja Creme Frenchin kans kirjottelen, miten voikaan olla näin hyvvää!

Mieleni minun tekevi -postaus oli kuulemma surullista luettavaa. Näin ei ollut tarkoitus ollenkaa. Puin ajatuksiani sanoiksi ja lauseiksi. Selvittelin päätä ja tunteitani, miltä tuntuu kun aina vaan kysellään ja oletetaan asioita. Ei mun elämä oo surullista. Ei tätä kannata surkutella, sittenhän tästä ei tuu yhtään mittää.

Tämä kevät on mennyt älyttömällä vauhdilla ja tuntuu, että mennään menosta menoon eikä ehi pysähtymään. Muutto saatu hoidettua, mutta siihen tämä koti on jäänytkin. Kun on niin väsynyt, niin ei jaksa miettiä sisustamista. Tai siis jaksanhan mää miettiä ja suunnitella paljonki, mutta teoiksi ei oo vielä suunnitelmat menny. Tuparit ei oo ajankohtaset siis aikoihin.

Viikonloppuna käytiin lapsimessuilla Helsingissä Lauran ja Peetun kanssa. Taas kerran mieleni unohti todellisen tilanteeni. Tiedostin kyllä, että lentomatka sekä bussit ja ratikat ei todellakaan mun oloa helpota. Mutta se into ja halu menee edelle ja sitä ajattelee pystyvänsä. Kolme päivää matkustelua ja kävelyä ilman päikkäreillä ja vielä vauva mukana, huh hei! Nyt kun miettii, se ei todellakaan ollut rentouttava viikonloppu reissu.

Otin Peetulle kuus vaatekertaa, mutta olisi riittänyt yhdet per päivä. Sappisaippua tahrojen varalta mukana, mutta sitäkään ei tarvittu. Ja hyvin mahtu Kånkkeniin kaikki.

Lento meni oikein hienosti. Kun kone laskeutu ja ajo parkkiin, Peetu nukahti. Ulkovaatteita pukiessa vasta heräsi vaikka sitä ennen oli sylistä syliin ja kärryyn siirrelty.

Elämäni eka Starbuks ja olihan se hyvvää. Aurinko paisto pilvien takaa.

Oli mukava päästä messuille vaikkakin odotukset oli paljon korkeemmat. Gugguun lisäksi siellä ei paljo muuta sitten ollutkaan. Mutta Gugguuta sitten saatiinkin shopattua senkin edestä. Siellähän oli yhtä aikaa monet messut ja harmittaa älyttömästi, kun käsityömessut jäi käymättä. Kankaita olisin tarvinnu. Oltiin vaan niin väsyneitä perjantaina, kun oltiin jo kahdeksaksi aamulla lennetty Helsinkiin ja sitten lapsimessut kierretty, ettei jaksettu lähteä muihin. Lauantaina oli tarkotus jatkaa messuilua, mutta ei me jaksettu.

Kaks kassillista lähti mukkaan.


Maailman paras pitsa ehdottomasti! Splizzeria! <3 Käytiin pe ja su syömässä, koska oli niin hyvää eikä todellakaan kallista. Ja gluteeniton pohja itse tehtyä ja valinnan varaa löyty. Kaikki heti sinne syömään ja meille kans Ouluun Splizzeria!

Peetulla ei ollu mitään ongelmaa matkustaa metroissa, ratikoissa tai busseissa.

Citycenterissä välihuikalla.

Hotellilla nukutti hyvin ja hyvin, ainaki pätkissä. Oli sentään komeet lakanat.

Illalla hotellilla herkuteltiin Juustoilla kera päärynän, viinirypäleiden ja keksien.

Pääsin vihdoin kuuluisaan Tiger -kauppaan! Ja vähän meni överiksi, mutta mitään turhaa en ostanu. Voi pliis meillekki Tiger tänne Ouluun. Laitan ostoksista kuvia vielä. Messujen ja Tigerin lisäksi Zara oli pakko päästä! -listalla. Muuta en Helsingistä tarvinnu. Zarasta olisi voinut shoppailla tosi paljon kesävaatteita lapsille ja mukavasti sieltä lähtiki mukaan. Zara myös sais tulla meille tänne tai aukasta nettikauppansa myös suomalaisille!

Nähtiin myös lauantaina Murulandiassa aivan ihanaa Kirsiä ja hänen tytärtään, harmillisen pikaisesti kylläkin. Vuoden verran vauvaryhmässä tutusteltu ja kirjoteltu ja vihdoin nähtiin.

Meijän reissu oli aika hulvaton ja vastustava. Sunnuntai iltapäivällä todettiin, että jos meijän mukana olis ollu tv-kamerat, olis meijän reissu luultu käsikirjotetuksi. Sen verran hulvatonta oli, että ei voinu itekkään enää uskoa miten kaikki voi olla niin vaikeeta. Mietinnässä kehtaanko kirjottaa miten meillä suju.

Reissussa oppii uutta. Eka kerran nousi seisomaan ja sehän ei riittäny, vaan tuosta noustiin vielä pöydällekkin.

Koneessa aivan hikipäässä huikkaa. Takaisin tullessakaan ei malttanu nukkua.

Aamun avaukseksi lapset purki mun laukut, jotka oli illalla jääny auki. Jes mikä kaaos! Tervetuloa kotiin!

Tämä viikko menny ja menee lepäillessä. Peetukin on ollut väsynyt, kun ollaan vedetty kolmen tunnin päikkäreitä. Pyykkivuori on aivan valtava ja lempparit sielä seassa. Mutta vaatekaapit ei todellakaan oo tyhjät. Päätin, että pesen pyykit vasta viikonloppuna ja käytetään nyt sitten niitä ei niin lemppareita sieltä kaapeista. Ja ne mitkä ne nytkään päädy päälle, saa lähtee myyntiin. Tykkään pyykätä tosi paljon, mutta se pyykkien ripustus pahentaa kipua, joten en sitä sais tehä. Mutta en hän mää sais tehä mittää, jos kivun mukaan menisin. Parempi kuitenki jättää viikonloppuun, etten oo yksin lasten kanssa.

Hurahdin tämän kevään malliston myötä Gugguuseen aivan kunnolla vaikka meillä on vaatteita ollut jo ekasta mallistosta. Ajattelin tehdä näistä ihanuuksista myös postauksen, kuhan saan kuvailtua vaatteita.

Kiitos vielä ihanat lukijat ja kommentteja saa jättää ja viestejä laittaa :) Jos ja kun musta ei hetkeen kuulu, johtuu se kivusta ja väsymyksestä. Mutta nekin aina väistyy.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Mieleni minun tekevi

Kolarista ja vammautumisestani on pian kymmenen vuotta. Siis 10 vuotta! Tuntuu niin paljolta ja pitkältä ajalta. Niinkin pitkä aika, että oon tottunu olemaan kipiä ja väsyny. Mutta mieleni ei.

Mieleni minun tekevi vaikka mitä. Mieli ei ymmärrä tilannetta. Mieli ei hyväksy tilannetta. Mieli ei vaan suostu taipumaan tähän. Mieli menee eellä ja jos meen mielen perässä ja mukana, maksan siistä kovalla kivulla.

Mulle sanotaan paljon, että ei se haittaa jos teillä on sotkusta. Ei sun tarvi siivota meitä varten. Ei sun tarvi leipoa. Ei sun pidä tehä tuota tai tätä tai sitä. Ei pidä eikä tarvi, mutta kun haluan. 

Haluan, että meillä on siistiä. Tavarat järjestyksessä ja kaikki viimesen päälle.
Haluan, että kaikki tavarat ei oo kaupasta ostettu vaan ite tehtyjä myös.
Haluan leipoa.
Haluan, että vieraille on aina jotaki ite tehtyä tarjottavana.
Haluan muistaa synttärit ja nimipäivät, ystävien ja tuttujen.
Haluan askarrella kortit ja lahjat.
Haluan tehdä vatsalihaksia.
Haluan punnertaa.
Haluan tietää, mitä on treenata niin, että oksentaa.
Haluan vaeltaa.
Haluan pestä ikkunat.
Haluan haravoida.
Haluan hyppiä.
Haluan tehdä lasten kans ihan mitä keksivät pyytää.
Haluan töihin.
Haluan työyhteisön ja työkaverit.
Haluan järjestää juhlia ja kutsua ystäviä kylään usein.
Haluan käydä ystävien luona.
Haluan olla mukana järjestämässä tapahtua.
Haluan olla sellainen "jenkki-kotirouva".

Voisin jatkaa tuota listaa aika pitkästi. Kun kyse ei ole halusta vaan pystymisestä, on mielen vaikea asiat hyväksyä. Olisi helppoa, kun ei kiinnostais päästä työelämään eikä kiinnostais miltä kotona näyttää. Kun kaupan leivonnaiset, kortit ja lahjat riittäis. Kun olisin tyytyväinen laiskana ja saamattomana.

Mielikuvani itsestäni ei täsmää todellisuuden kanssa. Mielikuvissa herään aamulla reippaana, ehkä vähän väsyttää, tuntia ennen lapsia. Käyn suihkussa ja laitan meille aamupalan. Oikeesti hyvän ja terveellisen. Lähdetään töihin ja tarhaan. Töiden jälkeen lasten kanssa laitan ruuan. Syömisen jälkeen lähdetään ulkoilemaan koko perhe tai liikkumaan jossakin muodossa. Harrastuksia olisi joillekin illoille. Illalla, kun lapset nukkuu olisin hetken Villen kanssa ja tai bloggaisin. Siivoaisin päivän sotkut. Menisin sänkyyn ja nukahtaisin. Nukkuisin yön. Viikonloppuisin harrastaisin ja tehtäisiin perheen kanssa paljon kaikkea, liikuttaisiin ulkona luonnossa. Kaikki aika ei menisi lepäämiseen ja nukkumiseen. Mielikuvaminäni juoksee ja hyppii. 

Suurin haaveeni on aina ollut perhe, mutta työ ja ammatti on ollut perusoletus. Ensin piti lukea uskonnon opettajaksi, sitten puusepäksi ja sitten sisustus-ja kalustesuunnittelijaksi. Kun kaikki nuo tyssäs kivun kanssa, haaveilin vielä lähihoitajan ja sairaanhoitajan työstä lasten-ja nuorten tai mielenterveys ja päihdepuolella. Nämä kaikki on pitänyt unohtaa.

Viistoista vuotiaana alotin tekemään töitä. Tai no jo 12 vuotiaasta oon myyny vappusin heliumpalloja. Joulut olin kiire apulaisena postilla, samoin ystävänpäivät ja joskus pääsiäiset. Kun opiskelu ei onnistunu, menin postille lajitelemaan postia. Voi miten ihanaa se oli. 4 tuntia illassa 2-5 kertaa viikossa. Sen pystyin tekemään aika kovassa kivussakin, kun oli vain kyydit töihin ja pois. Se oli vaan vähän liian mukavaa ja työtunnit lisäänty. Tuli joulu ja sai tehä ylitöitä. Päivät veny, kun mieli vei mennessään. Vaihtu vuosi 2011 ja kipu jäi totaallisesti päälle. Hain silti vakipaikkaa ja ilmoittauduin kouluttajaksi. Helmikuussa 2011 loppu työn tekeminen. Olin uupunut enkä kuulema ollenkaan työkykyinen, koska päiviini ei kuulunut muuta kuin nukkuminen ja työt. 

Kuinka ikävä sinne Oulun lajittelukeskukseen onkaan! Olin tyytyväinen siihen työhön, vihdoinki oli edes joku homma mitä pystyin tekemään. Joulut on edelleen vaikeita, kun oppi olemaan joulukorttilajittelussa. Ja kesäsin sain enemmän vuoroja. Tuleva kesä on taas vain "lomaa".

Joka päivä mietin töitä ja millon pääsen töihin ja mihin pääsen. Liian usein joudun vastaamaan, millon meen töihin ja selittämään. Terapeutin mukaan näitä kysymyksiä ja selittelyjä pitäisi välttää. Kun on asia on vaikea itsellä hyväksyä on siihen vielä vaikeempi toiselle vastata.

Taas ajattelen, että syksyllä pääsen töihin. Löydän työpaikan missä voin olla 4tuntia päivässä 2-3 kertaa viikossa. Työpaikan missä mikään ei kaadu, jos en pääsekään tai joudun kesken lähtemään. Parasta olisi vielä, kun työ olisi lastenvaatteiden tai sisustuksen parissa. Kunnes todellisuus muistuttaa...

Maanantaina Ville lähti reissuun ja jäin lasten kans yksin. Sain levättyä päivällä viikonlopun rasitukset. Skippasin kaupassa käynnin, kun löysin tarvikkeet pitsaan. Hain Lilian hoidosta ja leivottiin pitsa. Touhuiltiin siinä, siivosin keittiön ja päätin imuroida. Voi miten mukavaa se oli! Iltahommat ja sänkyyn. Lilia silittäessä kipu iski ja muistutti, miksen saisi imuroida. Sinä yönä ei nukuttu kivun vuoksi.

Tiistaina nousin ylös ja voitin kivun suihkussa. Kävin fysioterapiassa ja menin pikkuveljen hallille kattomaan, mitä niiden ylijäämä materiaalista vois tehdä. Kello kakstoista into loppu, kun kipu oli kasia ja vaakataso kutsu. Lähdettiin Peetun kans kauppaan, jonne oli pakko mennä, koska eilen sen skippasin. Eihän siitä tullu mitään, kun ajatus ei juossu. Taas todellisuus muistutteli, miksi oon sairaslomalla ja miksi Lilia on hoidossa. 

Olen väsyny tähän kipuun! En jaksa olla kipiä, koska haluan tehä asioita. Tällähetkellä kipu tilanne on parempi kuin koskaan. Ja sen myötä mieli vielä enemmän sekaisin. Kun on se kivuton päivä, mitä ei vuosi sitten vielä koskaan ollu, tuntuu aika väärältä olla sairaslomalla. Silloin myös teen ihan sitä mitä sillä hetkellä haluan. Usein sen vuoksi kivuttomia päivä ei oo kahta putkeen, koska tekemisilläni saan kivun takaisin. Viime viikon hullutpäivät shoppailupäivää maksoin kolme päivää kivulla.

En halua valittaa enkä enää jaksa sanoa, milloin oon kipiä ja millon väsyny. Mikä parisuhteessa johtaa siihen, että suutun kun luulen Villen tietävän. Tietävän, että kipu on kasia vaikka nauran ja leivon. Mutta jotenkin se ääneen sanominen on vaan liikaa, liikaa kymmenen vuoden jälkeen.

Ajatus katkea. Haluan silti tämän julkaista, ettei jää roikkumaan tuonne luonnoksiin monien muiden sekaan. Saa kommentoida ❤️

Ja edelleen mennään puhelimen varassa.