perjantai 4. joulukuuta 2015

Kyyneleitä ilosta ja surusta

Kesällä mua pyydettiin ensi vuoden alusta syntyvälle erityisen tärkeälle lapselle kummiksi. Olin pakahtua onnesta ja se oli todella iso juttu mulle. Nyt tätä kirjoittaessa kyyneleet valuvat. Pääsin näkemään pienen lapsen alun ultrassakin. Samoihin aikoihin läheinen ystäväni plussasi ja olin aivan tohkeissaan, "lisää vauvoja!". Ihanaa, kun omat kasvaa ja pääsee hoitamaan toisen vauvoja.

Heinäkuun viimeinen päivä oli kamala. Kärsin pahimmasta pääkivusta ja oksensin kokopäivän Helsingissä hotellihuoneessa. Kun olin selvinny pahimmasta ja sain puhelimen käteeni, olin saanu kaksi viestiä. Yhtä aikaa mun kärsiessä myös toinen kärsi, vielä paljon pahemmin. 

Mun kummipoika oli syntyny enkelinä. Sen käsittäminen ja hyväksyminen oli kamalaa ja vaikeeta. Ei niin pitäny käydä!

Toinen viesti sisälsi ultrakuvan tekstillä "meijän kirpulla kaikki hyvin!". En tienny, mitä vastata. En halunnu kertoa ystävälleni, mitä juuri olin kuullu, en halunnu lisätä hänen huolta.

Tuosta päivästä on aikaa ja tapahtumilla on tarkoituksensa. Ystäväni raskaus on päivittäin elämässäni läsnä ja ootan helmikuussa syntyvää neitiä kovasti. Sain nähdä myös tämän ultrassa, kun pääsin mukaan kuulemaan tuleeko sieltä tyttö vai poika. Itku meinas tulla kylmienväreiden mukana, kun kuultiin, että tyttö siellä on.

Ollaan puhuttu, että oon ystäväni imetystukihenkilö ja voi soittaa vaikka keskellä yötä. Vauva, vaikkakin vielä mahassa oleva, tuntunu älyttömän läheiseltä ja tärkeeltä. Oon välillä miettiny, että oonko vähä liian intona. Mutta eilen pillitimanttien askartelun lomassa meitä pyydettiin kummeiksi. Se tuntui yhtä hyvältä kuin noin puolivuotta sitten. Oon niin kiitollinen ja onnellinen. Se nosti myös kesäiset tunteet pintaan ja ehkä myös suuren menetyksen vuoksi, tuntuu niin tärkeältä. Tuntuu uskomattomalta olla ystävälle, niin tärkeä, että pyydetään kummiksi. Että minä kelpaan, haluat mut lapsesi elämään lopullisesti!

Nyt itken täällä onnesta ja ikävästä ja surusta. Mietin enkelipojan äitiä, kuinka hienosti hän on selvinny. Mietin ihanaa ystävääni kelle oon tärkeä, joka kantaa mun tulevaa kummityttöä.