Mahdoton voikin olla mahdollista

Oon älyttömän sosiaalinen, rakastan ihmisiä, rakastan puhua ja keskustella. Haluan auttaa ja vaikuttaa. Tykkään olla esillä vaikkakin jännitän. Koulun esitelmät oli ihan kamalia. Haluan nähdä työni jäljen. Haluan, että tekemisilläni on merkitystä.

Oon aina imeny itseeni hurjasti tietoa sieltä ja täältä. Halunnu tietää vähän kaikesta, että pystyn keskustelemaan monien ihmisten kanssa. Toki tämän hetkinen tilanne joskus asiaa hankaloittaa, kun asioita unohtuu. Mulla on paljon ajatuksia ja mielipiteitä. Intoa. Ajatuksien, näkemysten ja mielipiteiden takaa saattaa puuttua asiantuntemusta tai kokemusta, mutta ei ne aina ole ratkaisevia.

Ahdistus sisälläni on vain kasvanut vuosien varrella, kun mihinkään en pysty. Mussa menee suuret potenttiaalit hukkaan, tiedän sen. Mutta mitä voisi olla, mitä voisin tehdä? 

Aina vaalien, aikaan ajatus on käynyt mielessä. "Miksen lähe tonne?!" No siksi, ettei sinne nuin vain lähdetä. Kesällä mummi nakkas mulle "Mikset lähe politiikkaan?" Saatoin ehkä nauraa, et aika utopistista. Asia jäi kuitenki mieleen. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Unohdinkin sen jopa. Sitten lääkärini nakkas asiasta "kansanedustajantyö ois sulle hyvä". Vähä sen jälkeen kaveri jako facebookissa videon kuntavaaleista. Jäin mietiskelemään tosissaan.

Rohkenin laittaa kaverille pari kysymystä asiasta, kunhan nyt vähä kyselen. Kysely johti siihen, että nyt sitä oltais menossa kohti kunnallisvaaleja ehdokkaana!

Politiikka on mulle aika tuntematon, pystymettästä tempastaan. Ja tällä hetkellä on erittäin hämmentävää mihin oon hyppäämässä. Mutta tätä innon määrää! Miten voikaan elämä muuttua hetkessä ja saada tarkoituksen? Se mihin tämä johtaa, ei voi tietää. Kokemusta ainakin saan ja saan tutustua mahtaviin ihmisiin. Parastahan olisi saada työ ja päästä vaikuttamaan. Ei tässä ainakaan mitään voi menettää. 

Itsensä mainostaminen ja myyminen, ei oo mulle se helpoin. Jonka vuoksi pelotti kertoa myös läheisille tästä. Mutta se ihana tuki ja into, minkä on saanu tärkeiltä ihmisiltä! <3 Ei tää mikkää pölijä idea ollukkaa.

Lupa elää?

Mun elämä tuntuu olevan pelkkää "sitten kun". Sitten, kun oon kivuton, teen sitä ja tätä. Sitten, kun oon työkykyinen. Sitten, kun tienaan. Kaikki pyörii sen ympärillä, että sitten kun oon parantunu. Paitsi, etten parane. Täällä meidän yhteiskunnassa ei hyväksytä ihmistä, joka on työelämän ulkopuolella.

Sitten, kun mun kivut on hallinassa ja pääsen töihin. Tämä ajatus on mulla päässä päivittäin. Mietin, että ehkä kuukauden päästä. Vuoden vaihteessa viimeistään, tai keväällä tai syksyllä. Pakkohan se on. Ite määritetty deadlinet tulee ja menee. Ja jokainen ohitettu deadline onnistumatta, lyö maahan. Taas epäonnistuit.

Keväällä fysiatri väläytteli, että kolmenkymmenen vuoden päästä ratkaisu on löydetty. Tänään sama lääkäri heitti, että kahdenkymmenen vuoden päästä. Läpimurto on oikeesti tosi lähellä. Oyssissa tehdään jotakin (erittäin vaikee sana mulle, liitty magneettiin) hoitokokeilua nyt käsipotilaille ja jospa seuraavaksi olis niskapotilaat. "Kahdenkymmenen vuoden päästä Lidlissä myydään kipua poistavia magneettikypäriä!" Heitti lääkäri.

"Tärkeintä tällä hetkellä on tehdä kaikkea, mikä nostaa elämäniloa. Kaikkea mistä nauttii, oli se mitä vaan, kunhan sitä voi tehdä rentona ja ajatukset saa pois kivusta. Meidän aivot ja kipu, kun on niin fiksuja, että kun päätät ettet niitä mieti, niin sehän on varmana päällä." Lääkäri selitti. Mutta, jos oon työkyvytön ja mun täytyy pitää lapset päivät hoidossa, niin miten voisin tehdä jotakin muuta kuin maata? Määhän oon sairaslomalla, mun pittää sairastaa. Ajatus oikeesti on kokoajan tuo. Onko mulla lupa elää nyt? Nyt ja tässä? Saanko nauttia tästä elämästä ja tehdä kaikkee, mihin pystyn ja mistä nautin? Vaikka ei töihin pystykkään tai oo kykenevä olemaan lasten kans 24/7.

Katoin itkien Pekka Hyysalon New Run -dokumenttielokuvan. Ajatus oli, että olispa munki pitäny opetalla käveleen ja puhumaan uusiks. Voisin treenata ja treenata. Miten tämän kivun kanssa treenaat?! Jos en treenaa oon kipiä, mutta jos treenaan oon kipiä. Se tuska, kun oot kipiä, etkä voi tehä mittää ja se tuska kun kipu ei oo päällä ja mietit, että pitäs tehä, muttet uskalla ettet oo taas kipiä. Kipua vastaan on vaikee taistella, kun se kipu on kuoleman kipu. Ja kun se treeni ei kivun kanssa toimi, kroppa ei hyödy siitä. Kyse on milleistä, että treeni ei oo liikaa.

"Haluaisin kehittää sympatia kypärän, että kipupotilas voisi siirtää kivut edes hetkellisesti toisten kokemaksi!" Lääkäri heitti pilke silmäkulmassa ja tälle ois tarve. Mulla olis montakin ihmistä joille haluaisin todistaa, mitä se kipu on vaikka se ei aina näy.

Mun henkireikä on lastenvaateharrastus. Meijän ihana Gugguu Porinat -ryhmä facebookissa. Vaikka kipu huitelee ysiä, selaan viimesillä voimilla keskusteluita. Saan ajatukset muualle. Voin pähkäillä, mikä vaate mätsää minkä kans ja mitä seuraavasta dropista on pakko saada. On ihanaa, kun voi elää pinnalla eikä tarvi miettiä liian syvällisiä. Haluan vetää itteni tiukille ja kivun rajoille tämän harrastuksen parissa. Oon valmis järkkään miittiä, livekirppistä ja pikkujouluja. Koska se antaa enemmän kuin ottaa. Ja kun kyse on VAAN niistä lastenvaatteista <3 

P.S. En tiiä Pekan kivuista, mutta niistä ei koskaan puhuta, joten oletan että niitä ei suuressa mittakaavassa ole. Arvostan tätä jätkää hulluna. Pekka oli yhtä aikaa Käpylässä kuntoutuksessa 2013 ja se pelkkä olemus <3

Mahoton maanantai

Apua mikä päivä! Aamulla herättiin ennen kellon soimista ja ehdittiin kattoa Ryhmä Hau ennen lähtöä. Silti oltii aika justiisa päiväkodilla. Mun piti ottaa todella varovasti, että saadaan kipukohtaukset taakse. Perjantaina tuli uus kova kipu, joten nyt on jo vähä liikaa kipua ollu.

Alunperin oltiin sovittu maanantaille Lilian päiväkotikaverin luo kyläily, mikä sitten peruuntui. Mutta herättyäni päikkäreiltä heiltä olikin tullut viesti, että tervetuloa meille sittenkin. Mulle noi yhtäkkiset muutokset ei oo mielekkäitä, mutta päätin kuitenki että no mennään!

Koko päivä siis taas uusiks ja kaupassa käynti siirty iltaan lasten kans. Oli tarkotus piipahtaa lähi Siwassa Lilian kaverilta lähdettäessä, mutta postista oli tullu kaks ilmotusta saapuneista paketeista. Enkä todellakaan malttanu olla ajamatta postin kautta eli kunnon kauppaan. Mietin kyllä, että olikohan fiksu veto.

Ei ollu! Lapset säntäs sinne ja tänne ja keräs kärryihin pullaa ja leipää. Päästiin kassalle. Lilia kaataa kärryt ja siirtelee hyllyt. Peetu huutaa purkkapussin perään. Ja parasta, mummun antama lahjakortti ei toimi. Noo ei siinä mitään, mutta kun ei ollu "oikee" pankkikortti  mukana ja tiesin, ettei toisella tilillä oo paljoa rahaa. No lahjakortti saatiin läpi, mutta tilin saldo ei riitä. Eka oltiin säädetty sen lahjakortin kans, kun myyjä ei sitä osannu käyttää ja seuraavaksi lasketaan hiluja. "1,70€ puuttuu" myyjä sanoo. Kysyn, että voinko jättää ostokset siihen ja viiä lapset autoon ja hakia sieltä rahaa. Myyjä sano että sopii ja samassa mun takana jonossa (jono oli aika todella pitkä jo) mies sano "tässä on kaks euroa! Mennee ehkä helpommin näin." Olin sanaton ja kiittelin ja mietin vaan että häh mitä! 

Oli niin nolo olo ja samalla kiitollinen ja aivan hämmentynyt. Ihana mies! ❤️ Ensin tovin siinä joutuu odotteleen ja sitten maksaa meijän ostoksia. Mullahan ei käynyt mielessäkään jättää jotakin ostoksia pois. Mietin vaan, että autossa on rahaa.

Lapset jakso siinä kassalla suht ok odotella, mutta ihan yhtä reippaasti ei päästy sieltä ulos. Ihme etten itkeny.

Kotia päästiin ja kaks odotettua pakettia mukana. Lapset onneks ryntäs leikkiin, niin pääsin avaamaan paketit.

Kaveri osti mulle joku aika sitten Helsingistä Vimman liikkeestä metrin mustavalkoista lettitrikoota ja metrin sinistä sekä lettibaggyt. Ne meni Pikkunekkulaan ompelijalle ja nyt ne sain. Aaaah, nyt on lettiä ❤️

 

Toinen paketti sai mut melkeen itkemään. Tai oon ollu keskiviikosta asti niin mielissään. Stokkan hulluille päiville tuli keskiviikkona klo 7 Gugguun ekan malliston keltainen huppari ja harmaat baggyt. Haaveilin niistä, mutta en uskonu niitä saavani. Satuin kuitenkin lukemaan oikeaan aikaan oikeaa ryhmää Facebookissa ja eräs ihana äiti osti meille hupparin ja housut ja lähetti ne Espoosta! Tiiättekö, että Facebookissa on pari sellasta ryhmää missä toista äitiä oikeesti autetaan. Äiti ei olekkaan äidille susi, niinkuin välillä tuntuu. Okei tää on vaan materiaa, mutta kovassa kivussa se tuntu aivan uskomattomalta ja paketin avattua tuntu taas. Mulle ei oo koskaan ennen kukaan tuntematon "diilannu" mitään, uskomatonta ❤️

Oli aikamoinen maanantai. Lauantaina näytin näin onnelliselta, kun olin voittanu kaks järkyttävää kipukohtausta ja olin elossa.

P.S. Kiitos ihanista tsempeistä kaikille ❤️ Kova kipu on jokaiselle kova kipu, jos se siltä tuntuu. Kunpa kenenkään ei tarvis siitä kärsiä. ❤️

Kipukokemuksia

On ollu hyvä syksy kivun kans. Ainakin sellaset muistikuvat mulla on. Oon oppinu paljon juttuja, mitä kannattaa välttää ja miten ne kannattaa tehä. Suurin juttu on autolla ajo ja tuo moottoritie. Kyydissä ollessa tulee vasta pitemmällä matkalla kipu, mutta ite ajaessa monesti jo matkalla Ouluun (25km) tai viimestään kotimatkalla. Toiseksi suurin on kauppakeskukset ja vähänkään isommat kaupat. Liikaa liikkuvia osia ilmeisesti. Miten voikin mennä näin kauan, että nämä oppii?

Mutta mitäs sitten, kun toimit viimeseen asti "niinkuin pitää" ja se kipu iskee. Tiiättekö miltä se tuntuu? Jätät menemättä ystävän luo ja siivoomatta, ettet tuu kipiäksi ja yhtäkkiä oot kolme päivää kipiä. MITÄ IHMETTÄ?! Siinä sitten kivuissa sängyssä liikkumattomana miettii, että kumpi on kamalampaa tämä kipu vai se henkinen kipu, kun kaikki romahtaa eikä suunnitelmat toimi.

Etten olis liian helpolla päässy kipu otti uusinnan tasan viikonpäästä, eilen. Tästä eteenpäin ei kannata lukia, jos ei halua tietää mitä se kipu oli.

Heräsin aamulla ja ekalla liikahduksella tajuan kivun olevan todella kova. Mietin pari sekunttia vienkö lapset hoitoon vai saanko tänne hoitajan. Ajattelin, että en saa joten kokeillaan nousta. Lapsille lupaus pillmehuista autossa, kun ollaan oikein nopeita, toimi. Oltiin puolituntia nopeampia kuin yleensä. Voittajafiilis tarhalla! Musta harvoin näkee ulospäin, että oon kipiä ja nyt näki.

Matkalla pysähdyin apsilta hakemaan suklaata ja zeroa, jos ne edes vähän, ihan vähän, vois helpottaa oloa. Kotona eväiden kans suoraan sänkyyn. Ajattelin, että kyllä se pikku hiljaa helpottaa. Salkkarit ja sometus, kipu vain paheni. Äkkiä silmät kiinni.

Heräsin aivan järkyttävään kipuun ja pahoinvointiin. Tuntu painajaiselta. Eka ajatus, miten saan lapset kotia. Lähetin Mammalle varotusviestin, että tietää olla valmiina, jos kipu ei helpottaiskaan. Hetken päästä viestistä itken tai siis yritän olla itkemättä, koska se itku sattuu aivan järkyttävästi, mietin soitanko 112, mutta lähetän mammalle viestin "tää on kamalaaaa" Ja sillon tiiän, että apu on kohta täällä.

Tiputtaudun sängyltä lattialle toivoen sen olevan kylmä. Oksettaa järkyttävästi, jokainen hengitys viiltää aivoja, kiristää ja puristaa ja hakkaa ja ihan kaikkea. Mietin vaan, että lähtispä taju! Samalla mietin, miten Mamma pääsee meille sisälle, kun ovi on lukossa. 

Makaan lattialla ja koitan keskittyä. Miltä kylmä lattia tuntuu käsien alla, miltä sormissa. Miltä reisissä, polvissa ja varpaissa. Mietin oikein tarkkaan ja keskityn vaan siihen kylmään lattiaan. Mutta ei, se kipu voittaa! Koitan miettiä ihan mitä vaan mukavaa, mutta kaikki liikkuu tai heiluu, mikä oksettaaa. Kukat heiluu, lapset juoksee, mikään ei pysy paikallaan ajatuksissa. Lasken t o d e l l a h i t a a s t i  kolmeenkymmeneen, pitemmälle ei pysty. Oksettaa liikaa.

Konttaan oksentamaan, ei pysty, sattuu päähän liikaa. Konttaan aukasemaan ulko-oven, jotta sieltä tulis kylmää ilmaa ja jään makaamaan eteiseen. Voi kumpa nukahtais tai lähtis se taju. Mietin, että "käyköhän vielä kipiämpää jos löis puukolla päähän. Tai voikohan puukolla ees lyödä päähän, kun kallo on niin kova. Voikohan se kipu olla tätä kovempaa!" Hienoja ajatuksia.

Mamma löytää mut eteisestä ja ehdottaaa sänkyyn siirtymistä, mutta ei pysty. Kun kipu käy tarpeeks korkeissa svääreissä on valmis kokeilemaan mitä vaan. Kokeillaan siis taas yhtä lääkettä, joka kerran auttanu, huom kerran auttanu. Lääkkeen otosta tunti, oksennan ja mikä autuuus! Miten oksentaminen voikaan olla ihanaa. Sitten vissiin nukahdin ja tunnin päästä olo oli aika mahtava. Kipu ei todellakaan ollu poissa, mutta se järkyttävän kova kipu ja pahoinvointi oli.

Mamma haki lapset tarhasta ja jäi meille yöksi. Pelastus! Sain rauhassa selvitä kivusta. Yö meni hyvin, mutta edelleen on aika mömmöinen olo ja semmonen, ettei mitään uskaltas tehä. Ja tämä kivun jälkeinen kipu on tympee. Tällä hetkellä on taas niin kiitollinen tästä lähes kivuttomasta hetkestä ja että selvisin ilman sairaalareissua. Kiitollinen, että se kipu loppuukin välillä. Mutta oikeesti, en vaan halua pian uusiks ja se pelko elää...

Niin paljon asioita

Mulla olis kamalasti kirjotettavaa. En osaa päättää, mitä kirjotan, joten en kirjota ollenkaan. Aika huono tulos. Voispa ajatukset kirjautua itsekseen. Monesti kirjotan mielessä postauksen valmiiksi ja sitten unohdan, etten oo kirjottanu sitä. On tosi huono luonnostella mielessä, koska mun mieli heittää ne sitten unholaan, kun luulee että ne on jo käsitelty.

Pitkin syksyä jääny paljon tärkeitä juttuja postaamatta. Nyt täytyy ryhdistäytyä ja alkaa julkasemaan niitä. Kuvien lisäämisessä vaan ongelmaa, niin se saa mut ahdistumaan. Ilman kuvia tulis nopiaakin, mutta on ihan tylsää ilman kuvia.

Mitähän te lukisitte mieluiten? Ajatuksia, vaatejuttuja, leivontaa, juhlia... Lilia täyttää kohta neljä ja niiden suunnittelu meneillään. Kivusta sais taas kamalan postauksen.

Nyt on uus banneri, johon liittyen kirjottelen kans juttua. Kuvan kuvannu Hanna Ekdahl ja bannerin teki mulle Sanna Mäkelä.

Kirjottelen pian, kun saan ajatukseni siirrettyä tänne tuolta mieleni syövereistä.

Anna mulle voimaa uskoa 

Anna mulle voimaa kulkea 

Anna mulle aikaa, haaveita 

Anna mulle kaunis maailma missä kulkea saan pelotta 

Anna mulle rohkeus irrottaa 

Anna mulle voimaa luopua suruun sidottuna sydän hajoaa

 Suvi Teräsniska - Pohjantuuli

Pomp De luxin syksy 2016

Pomp de Luxin syys-talvi mallisto julkaistiin 25.8. ja pidin heti lauantaina 27.8. kutsut meillä. Kovat oli odotukset, kun näin sneakpeakkejä, että kerranki olis tulossa pojille mua miellyttäviä vaatteita. Eikä kyllä tarvinu pettyä. 

Ihanien vaatteiden lisäksi tarjolla oli tacosalaattia (tacosipsit unohtu kaappiin), hedelmäsalaattia suklaadipillä, pätkiskakkua purkeissa ja tuplasuklaa muffinsseja. Ja noi pätkisherkuthan oli täydellisiä ja niiden ohje löytyy pari postausta taaempaa. Suosittelen kokeilemaan!

Peetu tarvi paitoja ja niitä löytyi. Olisin voinu ottaa noita kaikkia kaikissa eriväreissä, niin kivoja. Vähän pelotti, että on telttoja Peetulle, mutta hyvältä näytti ainakin yks mitä antoi sovittaa. Luotan että muutkin istuu. Kuivaksi tässä opetellessa on muutamaaan kertaan Peetulta loppunu bokserit ja kaupasta tosi kiven alla kivat pienet boxerit. Ollaan siis lainattu Lilian pompin bokserimallin housuja ja ne on ollu täydellisiä, myös pojalle. Nyt siis tilasin Peetulle heti usiammat, kun on niin ihania. Sukkikset on tyttöjen puolelta, kalsareita vissiin pitäs pojilla käyttää, no ei ne mahu leggareiden alle eli sukkikset käytössä myös Peetulla.

Lilialle ei pitäny tilata muuta kuin sukkiksia ja pikkareita. Mutta nuo paidat oli niin ihania. Aattelin, että no yks, mutta hups niitä tuli kolme! Sukkikset on aivan ihania ja pysyny tosi hyvinä, niin niitä otin useammat. Hain kaapista Gugguun syksyn värejä ja mallailin ja mätsäs! Ja nuo rusetit <3

Topat aikoin tänä vuonna ostaa Mololta, mutta kuosit oli pettymys. Sitten kun näin, että Pompilla on karvahuput, niin ei tarvinu miettiä. Kestävyys viime vuonna ainakin oli aivan huippua, myin talven jälkeen uudenveroisena Lilian puvun pois. Ja se oli ollu joka päivä päiväkodissakin päällä. Vesipilari on 10 000 eli ei tarvii miettiä kastuuko lapsi. Ja kun mun kriteerit oli puvuilla, ei tummia eikä yks värisiä, niin näähän on niinku täydelliset. Alkutalveen siis nää ja vuoden vaihteen alesta sitten Molot tai kirppikseltä, jos löytys jotkut ihanat kuosit. Toppatakeiksi kovasti harkinnassa Gugguun takit <3

Pomp de Lux oli ottanut nyt kokeiluun merinovillan ja siitä oli saatavilla kypärälakit sekä body+housut. Otettiin kypärälakit testiin, Lilia ainakin tykkäs sovittaessa. Sormikkaissa oli vaan 20% villaa, mutta oli niin ihanan tuntoiset.

Mun silmään mätsää oikein hyvin Gugguun syksyn raspberryn ja Rosan kans nämä rusetit <3

Pomp de Luxin vaatteet löytyy netistä, mutta tilatkaa edustajalta aina. Edustajat löydätte mm facebookista esim Pompdelux-Oulu, löytyy Oulun alueen. Tilaamalla edustajalta työllistät suomalaista, saadaan veroja Suomeen, saat edullisemmat postikulut (yli 200€ ilmaset) sekä vielä pompin ison kassin. Mutta kantsii kyllä pittää kutsut, niin pääsee aivan livenä hiplaan ihanuuksia ;)

Häähumua

Oltiin Lilian kanssa lauantaina aivan ihanissa häissä. Olin ensimmäistä kertaa ystäväni häissä ja mulle läheisen häissä. Muistaakseni oon kolmissa häissä lapsena ollut, sukulaisten, ja on se aivan erilainen tunnelma olla itselle läheisen rakkaan ystävän häissä.

Koko perhe ilmottauduttiin vaikka alkuun haaveilen vähän lapsettomasta juhlinnasta. Mutta Lilia on niin prinsessa, että halusin sen pääsevän mukaan. No sitten Ville hälytettiin viikkoa aiemmin myrskytuhojen korjaamiseen ja kaikkihan meni sekasin. Ja mun maailmaan kun ei mahdu muuttuvat tilanteet ilman järkyttävää stressiä. Päätin sitten oman mielenterveyden, Villen jaksamisen ja kaikkien hyvinvoinnin hyväksi, että mennään Lilian kans kaksin. Ja sehän oli Lilian mielestä aivan täydellistä.

Essi tuli laittamaan mun hiukset ja meikin, etten kipeytä itteäni heti aamusta. Meillä piti olla oikein reilusti aikaa, mutta niin vaan kävi että aika täysillä ajeltiin kohti kirkkoa. Kauhee stressi autopaikasta ja päätin, että ihan sama, ajan mihin vaan, kunhan ehditään. Yhet sakot nyt tunnu missään, kunhan ei myöhästytä. Mutta löydettiinpä paikka, ehdittiin täydellisesti eikä saatu sakkoja.

Itkuhan siinä tuli, kun morsian isänsä kanssa asteli kirkon käytävää pienten morsiusneitojen saattelemana. Ihan hyvä, että piti keskittyä Lilian kaitsemiseen, niin ei menny ihan vollotukseksi. Mutta sitten oli menoa, kun alkoi lähtömarssi soimaan ja se oli sama kuin meidän lähtömarssi, Hakanpään trumpettisoitto.

Kuunnelkaa tämä <3

Hääpaikka oli Uusi Seurahuone, jossa en ollu aiemmin käyny. Oli kyllä kiva juhlapaikka ja kaunis. Ruoka oli hyvää ja kakku täydellistä, kaikki gluteenitonta ja laktoositonta. Ai että mää tykkäsin! Lilialla meinas mennä hermot, kun ehti tulla kamala jano ja nälkä, kun unohdin ottaa evästä. Mutta kun sai mehua, niin kaikki oli hyvin. Ja vielä kun pääsi lastenhuoneeseen värittelemään Frozen kuvia ja katsomaan Risto Räppääjää, niin kaikki oli hyvin.

Mulla iski järkyttävä kipukohtaus ruokailun aikana. Tuska hiki nousi ja pahoinvointi tuli tosi kovaksi. Koitin tsempata ja keskittyä, koska en halunnu lähteä kesken enkä varsinkaan ennen häävalssia. Mietin ja mietin, että miksi! Miksi nyt, vaikka kaikki suunnittelin, etten tuu kipiäksi. Sain morsiammen kautta kaasolta buranaa ja aattelin, että kokeillaan, jospa auttais. Ei tuntunu missää ja laitoin jo viestiä äidille, että meidät molemmat saa hakia kohta, kun ei musta oo ajajaksi. Teki mieli vaan itkiä, kivusta ja pettymyksestä.

Lähdettiin käymään Lilian kans ylhäällä karkkibuffetin kimpussa ja ottamassa kuvia. Kipu alko hellittää. Vähä oli voittajafiilis. Aloin ilmottamaan äidille, että en mää täältä mihinkää oo lähdössä, niin äiti olikin jo ulkona oottelemassa. No nappas Lilian matkaan ja mulla alko vapaa ilta. Lilia lähti onnessaan Vaarilaan yöksi kolmen timantin sekä timanttisaippuakuplapurkin kanssa.

Ihanaakin ihanampi häävalssi alkoi. Niin kaunista laulua ja ihana, kaunis pari. Taas piti vähä itkiä. Niinku puheittenki aikana. Mieleen nousi, kuinka oma tarkasti suunniteltu häävalssi ei mennyt niinkuin piti ja lopulta se tanssittiin puoli yhdeltä yöllä murto-osalle vieraista vähä sinne päin, miten nyt pystyssä pysyin. Harmitti myös, ettei Ville ollut nyt mua siellä häissä tanssittamassa. Siina muiden tanssia katsellessa kipu taas alkoi pahentua. Ja sitten hoksasin, istuin oven lähellä ja mun niskaan kävi kamala veto kokoajan. Äkkiä paikan vaihtoon.

Loppu ilta menikin sitten tanssien Mirellabandin tahtiin morsiammen ja muiden kanssa. Kipu pysy suht loitolla ja pystyin nauttimaan. Aivan ihana päivä ja ilta ja yö. Aivan ihanat häät ja ihana hääpari. Ja ihana rakas ystäväni, josta tuli Rouva <3

Ajatuksia, joita kuka vaan ei ymmärrä

Välillä mietin, kuinka paljon helpompaa olis kirjottaa anonyyminä. Kun kukaan ei tietäis, kuka täällä kirjottaa. Ei tarvis miettiä kirjotuksia niin tarkkaan. Ei tarvis miettä, mitä uskaltaa kirjottaa. Vois vaan kirjottaa ajatukset ja mielipiteet, ilman pelkoa, että kerron liikaa.

On asioita joita pitää vaan itsellään, koska kaikkea ei vain halua tai voi kertoa kenellekkään. On asioita joita jakaa vain parhaalle ystävälle, asioita joita jakaa vain puolisolle,  vain äidille, kavereille tai kaikille. Mutta joskus käy niin, että joku kysyy kysymykset mitkä johtaa siihen, että kerrot asioita, jotka olit aikonut pitää vain itsellesi. 

On ihmisiä jotka osaavat lukea meitä ja tietävät meistä paljon vaikka tuntuu, ettei kukaan voi tietää eikä ymmärtää. Voi tuntua, että parempi kun pitää asiat itsellään. Ei kukaan ymmärrä kuitenkaan ja miksi näillä toisia vaivaamaan. Kun se ihminen osuu kohdalle, niin silloin kannattaa antaa mennä ja puhua, kun se toinen on vastaanottava ja sanoo ne oikeat sanat. Ymmärtää, ymmärtää puolesta sanasta ja jopa sanomattomista ajatuksista. Siinä tilanteessa ei välttämättä kumpikaan tajua, kuinka tärkeä hetki se on. Eikä välttämättä toinen tajua, kuinka osasi kysyä ja kuunnella ja ymmärtää. Toiselle se saattoi kuitenkin olla vaikka elämää mullistavaa.

Itse tämän sain vasta kokea ja voin kertoa, että fiilis on mahtava. Olisin halunnu kirjottaa teille tänne kaiken, mutta en niin että te tiiätte ne olevan mun kirjotuksia. Olisin ne halunnu kertoa parhaille ystäville, mutta kuitenkaan en. Olisin halunnu kertoa ne puolisolleni, mutta koskaan ei tuntunu hyvältä. Mutta nyt ei enää ole mitään kerrottavaa. Pieni keskustelu tuokio käänsi kaiken, sai kaiken näyttämään toiselta.

Olkaa vastaanottavaisia ja pitäkää tämmöiset ihmiset lähellä tai kaukana, mutta tarvittaessa saatavilla. Tiedän, että tulen vielä tarvitsemaan tätä ihmistä ja nyt tiedän, mistä hänet löydän. Joskus toinen on toiselle se tukipilari ja sille toiselle on joku kolmas. On ihmissuhteita joissa toinen on aina antava ja toinen ottava, semmosia vaan tarvitaan <3 

Pätkiskakkua purkissa

Oisko tää nyt pätkiskakkua vai mitä, mutta täydellistä ainakin! Eikä oo vaikeeta valmistaa. Tarvii muutaman tunnin jähmettyä tai yön yli ja on vielä toisenkin yön päästä syötävää. Ja maistuu hyvältä niin kylmänä kuin huoneenlämpöisenä. Kokeilen seuraavaksi vielä ilman liivatetta, että saako saman koostumuksen. Tässä nyt liivatteella ohje. Mulla oli 15 pilttipurkkia, mutta 12 vois olla parempi.

Domino paketti (gluteeniton tai normi, väh. 165g)

150g maustamatonta tuorejuustoa

Pätkis pussi + patukka

2,5dl Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

2 Liivatelehteä

Vahvaa kahvia

Murskaa keksit purkkien pohjalle. Säästä ainakin kolme keksiä koristeluun. Ite asettelin muruja vähän enemmän reunoille, että näkyis sivuilta vähän.

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.

Hienonna pätkikset ja sekoita tuorejuustoon. Vatkaa vaniljavaahto vaahdoksi ja sekoita pätkistuorejuustoseokseen.

Liota liivate lehdet kuumaan vahvaan kahviin. Noin neljäruokalusikallista, silleen että liivatelehdet sulaa. Kaada liivatekahvi seokseen ja sekoita hyvin. 

Kaada seos purkkeihin. Itse laitoin seoksen pussiin ja leikkasin kulman rikki, ja pursotin sieltä. 

Ja sitten jääkaappiin jähmettymään. Koristele esim dominoilla ja hienonnetulla pätkis patukalla.

Pitkä kesäloma, mihin hurahdit?

Toukokuussa meillä oli tulossa 11 viikkoa kesälomaa koko perheellä. Se tuntui lähes ikuisuudelta, minkä aikana ehtii tehdä vaikka ja mitä! Kolme ensimmäistä viikkoa suunnittelin tekeväni Lilian kans listaa, mitä halutaan tehä ja mitä pittää tehä. No ei me koskaa sitä listaa ehditty tehä.

Mennään meidän kesä kuvin...

Juhlittiin ystävämme, Peetun kummitätin, valmistujaisia.

Lilia sai oman byPinja korun.

Pidin pitkästä pitkästä aikaa miikkarin kutsut ja sieltä lähti itselle mm kesämekko.

Leikkimökki valmistui.

Oltiin mökillä. Alkukesästä tarvi vähä enempi vaatetta.

Eka reikä otassa.

Muutama mäkäräinen...

Lilia ja mummu leipo pitsaa mökillä.

Vietettiin iltaa ihanaisten kanssa ja herkuteltiin. Askarreltiin myös betonivaluja, jotka ei oikein onnistunu.

Puistoiltiin ja retkeiltiin kotikaupungissa.

Pelattiin prinsessan kanssa muistipelejä.

Herkuteltiin, taas.

Vihdoinkin raskiin antaa leiktata Peetun hiukset. Ja itku meinas päästä, kun näin miten iso poika sieltä kuoriutu.

Mummin ja papan luona juostiin kilpaa...

… ja leivottiin suklaakakkua...

… ja syötiin mummin herkkuja.

Juhannus vietettiin Villen vanhempien kanssa Posiolla Livohkassa.

Lilian lempipuuha, muurahaiset ja muurahaispesät.

Kolmas juhannus tissillä <3

Päästiin myös kaksin kalaan juhannuksena.

Lilia lähti iskän kans kaksin mummin ja papan rantamökille yöksi.

Mökkikiharoita lastensukkisten avulla.

Taas ollaan herkuteltu.

Naapuriin synty ihana ponivarsa.

Kummityttöä nähtiin, tottakait.

Ja herkuteltiin.

Lapset pääsi mökillä eka kertaa veneeseen ja kalalle. Onneks äiti sai neljä kalaa.

Illalla sitte käytii vielä kaksin.

Järkättiin polttarin ja vietettiin niitä <3

Käytiin mustikkametällä

Mökillä syötiin iltapalat ulkona, sään salliessa.

Ja käytiin kalalla, kaksin.

Mansikoita, Peetun herkkuja.

Vaarilassa uitiin ja herkuteltiin Vaarin gourmet herkuilla.

Puistoiltiin ja kiipeiltiin.

Päästiin Villen kans kaksin reissuun kahdeksi yöksi.

Ajettiin mummille ja papalle rantamökkiin, ja saatiin tällänen hotellia parempi aamiainen.

Kalastettiin...

 … ja ajettiin mökkiautolla.

Vaarilasta kotiutettiin onnelliset lapset ja tätä jätkää ei kaupassa omaksi tunnistanu, käytös oli sen verran villiä pelleilyä :D

Kesän jälkiä.

Opeteltiin pyöräilemään ja sehän meni kerrasta, apua!

Käytiin kummitätien mökillä.

Luettavaa ja alevaatetta. 

Ja sitten alkoi arki.