Välillä mietin, kuinka paljon helpompaa olis kirjottaa anonyyminä. Kun kukaan ei tietäis, kuka täällä kirjottaa. Ei tarvis miettiä kirjotuksia niin tarkkaan. Ei tarvis miettä, mitä uskaltaa kirjottaa. Vois vaan kirjottaa ajatukset ja mielipiteet, ilman pelkoa, että kerron liikaa.
On asioita joita pitää vaan itsellään, koska kaikkea ei vain halua tai voi kertoa kenellekkään. On asioita joita jakaa vain parhaalle ystävälle, asioita joita jakaa vain puolisolle, vain äidille, kavereille tai kaikille. Mutta joskus käy niin, että joku kysyy kysymykset mitkä johtaa siihen, että kerrot asioita, jotka olit aikonut pitää vain itsellesi.
On ihmisiä jotka osaavat lukea meitä ja tietävät meistä paljon vaikka tuntuu, ettei kukaan voi tietää eikä ymmärtää. Voi tuntua, että parempi kun pitää asiat itsellään. Ei kukaan ymmärrä kuitenkaan ja miksi näillä toisia vaivaamaan. Kun se ihminen osuu kohdalle, niin silloin kannattaa antaa mennä ja puhua, kun se toinen on vastaanottava ja sanoo ne oikeat sanat. Ymmärtää, ymmärtää puolesta sanasta ja jopa sanomattomista ajatuksista. Siinä tilanteessa ei välttämättä kumpikaan tajua, kuinka tärkeä hetki se on. Eikä välttämättä toinen tajua, kuinka osasi kysyä ja kuunnella ja ymmärtää. Toiselle se saattoi kuitenkin olla vaikka elämää mullistavaa.
Itse tämän sain vasta kokea ja voin kertoa, että fiilis on mahtava. Olisin halunnu kirjottaa teille tänne kaiken, mutta en niin että te tiiätte ne olevan mun kirjotuksia. Olisin ne halunnu kertoa parhaille ystäville, mutta kuitenkaan en. Olisin halunnu kertoa ne puolisolleni, mutta koskaan ei tuntunu hyvältä. Mutta nyt ei enää ole mitään kerrottavaa. Pieni keskustelu tuokio käänsi kaiken, sai kaiken näyttämään toiselta.
Olkaa vastaanottavaisia ja pitäkää tämmöiset ihmiset lähellä tai kaukana, mutta tarvittaessa saatavilla. Tiedän, että tulen vielä tarvitsemaan tätä ihmistä ja nyt tiedän, mistä hänet löydän. Joskus toinen on toiselle se tukipilari ja sille toiselle on joku kolmas. On ihmissuhteita joissa toinen on aina antava ja toinen ottava, semmosia vaan tarvitaan <3
Kuulostaa ihan oman pään ajatuksilta viime aikoina. Olis niin hauskaa avautua blogin puolella, mutta ei kuitenkaan mieltä ylennä, että vaikkapa se kaupan kassaneiti tietää koko yksityiselämäni kiemurat juurta jaksain... Onneksi itselläkin on ne muutamat, joiden kanssa pystyy omat tunteensa purkamaan.
VastaaPoistaApua, en mähän en osaa ees ajatella kuka mun blogia lukee. Ajattelen vaan, että jos sukulaiset lukee :D Ei oo tosiaan käyny mielessä ees, että joku kaupan kassa tai päiväkodin täti lukis.
PoistaKiitos kommentista ja anteeks, kun en oo vastannu aiemmin <3