tiistai 27. tammikuuta 2015

Tyytyväinen

Olin lähdössä eilen hakemaan Liliaa tarhasta, kun katsahdin peiliin. Hoksasin, että wautsi! Siinä sitten tyytyväisenä kattelin omaa kroppaa. Kaks lasta 1,5vuoteen, kovat kivut, en pysty liikkuun oikeesti paljon mitään saati tekemään lihaskuntoa ja syön mitä sattuu/jätän syömättä, suklaata menee paljon. Ajattelin, että nyt oon onnellinen tästä näystä! Ja olin rohkee ja otin kuvat ja laitoin instaan! Ja tykkäyksiä tuli :)


En oo oikeestaan koskaan ollu tyytyväinen kroppaani. Aina ollu jotaki ylimäärästä. Ikinä en oo laihduttanu, mutta aina on ollu ne jenkkikset jotka häirinny. En oo koskaan rakastanu liikuntaa ja kolarin jälkeen kaikki liikkuminen vaan vaikeutu. Nyt aikusena kun oon katellu teinikuvia, niin oon kyllä ollu kaikkia muuta kun lihava tai ollu ylimäärästä. Hoh hoijaa, niitä teinin ajatuksia.

Gluteenittomalle ruokavaliolle ryhdyttyäni laihduin paljon ihan itestään ja muistan kuinka olin mielissään. Sain ostaa pienempiä vaatteita kuin ikinä ja vaikka lantio luut ei mihinkään pienentyny, mutta oli niin kevyt ja hyvä olo. Mutta sitten kipupolin lääkäri määräs mielialalääkkeet. Koska masennusta se kipu oli ja ne vaan auttaa. Lihoin ilman, että ruokavalio muuttu saati liikunta ois vähentyny, lisäänty ennemminki. Lihoin 12kiloa kesässä ja se oli paljon! 

Olin suurimmillaan Villen tavatessa ja kun aloin Liliaa oottaa. Aloin saamaan painoa just alas, niin aloin oottamaan Peetua. Nyt kun ei oo mitään lääkitystä paitsi kilpparin vajikseen, niin jospa taas pikku hiljaa päästäs normi lukemiin. Laihdutuskuurit ei oo mun juttu ja hiilareita en voi karsia. Siis niitä hyviä pitäs lisätäkki ja ne suklaat vois tietty karsia. Ravitsemusterapeutti sano, että vähä diabeetikon ruokavaliota voisin noudattaa. Voi kun vaan tykkäis ja kiinnostais syyä sitä oikeeta ruokaa.

Nyt vaan selätintä pikku hiljaa käytän, että saisin vähä lihaksia kuntoon. Kun ei se, että mahdun M-kokoon oo vaan hyvä, vaan ois hyvä olla hyvässä kunnossakin. Että jaksais touhuta lasten kanssa. Tällä hetkellä hengästyttää ja pelottaa tulevat kivut, jo pelkästä ajatuksesta lasten kans pulkkamäessä. Ei ollenkaan kiva.

Olkaamme onnellisia vartaloistamme! Varsinkin, jos vartalosi on terve! Kun on terve, voi liikkua ja treenata aivan täysillä, ei kannata miettiä niitä tekosyitä vaan. Ja liikkuminen ja treenaus ei pitäs olla vaan laihdutusta, vaan hyvän kunnon hankkimista. Kun kroppa on kunnossa, selviää sairastumisista helpommin. Pelkään ite hirveesti sairastuvani johonkin vakavaan ja kuulevani lääkäriltä, että jos olisit paremmassa kunnossa... Joten kovasti pikkuhiljaa koitan saada itteäni parempaan kuntoon. Vaikeaa on, kun kivut pahenee niin kaikesta ja ei jaksais niitä ollenkaan.

On niin tärkeetä olla tyytyväinen omaan kroppaan ja näyttää se lapsille. Oon todella tarkka miten puhun Lilian kuullen tai miten Liliaa kommentoidaan. Oon huomautellu mummuille ja papoille, ettei painoa kommentoida! Lapsen mahan tai poskien pöyreyttä ei meillä kommentoida. Voi sanoa, että on kasvanu, mutta lauseet "Liliallahan maha pullottaa/ompas Lilia pyöristyny/hoikistunu, Peetullahan on posket pyöristyny" saa mun veren kiehumaan. Ne on täysin turhia kommentointeja.

Myöskään ittiä tai toisten painoa/makkaroita ei lasten kuullen kommentoida. Eräs päivä tässä yksi mummuista meillä totes Lilialle kahvipöydässä, ettei hänen varmaan tarvis syyä enempään, kun on niin iso maha tai jotakin sinne päin. Ja puhuin laihduttamisesta. Jestas, että meinasin hermostua. Lilia totes jotakin, että ei oo, koska kuulin mummun sanovan, että "ai ei oo". Lasten ei tarvi tuommosia asioita tietää eikä varsinkaan mistään laihdutuskuurista. Syömishäiriöt ja häiriintynyt ruuminkuva (onko se ruuminkuva oikeesti, kauhee sana?) on niin yleisiä nykyään, että teen kyllä paljon töitä, että meillä kasvaa lapset ilman tuommosia juttuja.

Eikä tämä koske vaan painoa/makkaroita, vaan yleensäkin ulkonäköä. Ikinä ei saa sanoa itseä rumaksi. Eräänä päivänä mietin, kun meikkasin ja Lilia kysy mitä teen, että mitä vastaan. Automaattisesti meinasin sanoa, että "laitan itteni ihmisen näköseksi" Voi hyvänen aika!! Seuraavaksi "Äiti laittaa ittensä kauniiksi", ei äitihän on kaunis aina. Vastasin muistaakseni vaan meikkaavani/laittavani naamaa.

Nämä asiat ei oo mitenkään helppoja, mutta haluan kiinnittää näihin huomiota. Mitä pidempään lapsi ei noteeraa kaunis/ruma, lihava/laiha asioita, sen parempi. Ei semmosilla asioilla oo merkitystä. Tästä asiasta vois kirjotella vaikka kuinka, mutta kohta Peetu taas herää, niin parempia lopetella.

Tyytyväisenä nukkumaan! Hyvää yötä kauniit ihanat lukijat <3

Synttärit

Olipas ihanat synttärit, ihania ihmisiä, ihna yllätys, ihania lahjoja ja ihania herkkuja. Kannattaa vanheta. Vaikka edelleen, jos multa ikää kysytään, oon 24 vuotta :) Oon ollu sitä siitä lähtien, kun sen täytin. En vaan osaa ajatella olevani vanhempi. Mietin aina, että ollaan nuoria vanhempia ja saatu nuorena lapset. Joo ei kyllä mittää nuoria olla ennää. Mutta pääasia, että itestä tuntuu nuorelta. Olis hauska tietää minkä ikäseltä näytän...

Mutta ne synttärit! Perjantaina Ville sano, että sillä on mulle yllätys klo 12 kaupungissa. Mun kroppa ei tykkää yhtään yllätyksistä vaikka ite tykkäänki. Autossa alko tuntumaan samalta kuin hääpäivänä, mikä meni vähä paniikkikohtauksessa. Oksettaa ja maha kipiä ja kauhia olla. Ja hahaa, me käytiin syömässä siinä ajan kuluksi. Ei mäkkärissä, vaan Hesen autokaistalta haettii ja syötiin autossa :D Koitin kysellä kaikkia kysymyksiä ja hyvin sai huijattua. Mulla oli aavistus ja aavistus oli oikee.



Ville oli varannu ajan kauneushoitolaan ja sain valita mitä haluan. Ripsiä en halunnu, koska omat oon saanu kasvatettua ripsiseerumin avulla ihanan pitkiksi ja oon todella tyytyväinen. Ja häihin laitatin ripsipidennyksen ja mun oli niitten kans vaikee nukkua ja aamusin oli kipiät silmät. Joten halusin kestolakkauksen tai no geelaus tämä kyllä on. Oon ite tehny rakennekynsiä, mutta kivut on huonontanu mun käsiä, joten en pysty niitä ennää tekemään. Kynsilakkaa oon käyttäny viimeks alku raskaudessa, koska en halunnu että synnärille lähtiessä on kynsilakkaa ja pienen vauvan kanssa kynsilakka ei myöskään oo tuntunu hyvältä.


Laitettiin sitten vähä blingblingiä ja pinkit nimettömät. Sitte sain vielä uuet shamppoot. IdHairin tuotteet on mun uus ihastus, eikä oo edes älyttömän kalliita. Suosittelen! Lilia ihastu mun kynsiin ja niitä piti alkuun vaan ihastella. Mutta ei onneksi oo itelle halunnu. En tosiaankaan halua alkaa lakkaan Lilian kynsiä.

Perjantai ilta meni leipoessa. Mulla oli myös ahkera kaveri. Lilia päässy suklaan makuun mun leipomisen myötä. Joku aika sitten hoksas, että äiti nuolee taikinajuttuja, niin halus kans maistaa. Tällä kertaa sai rapata kulhon missä sulatin tummansuklaan.

Ei oikein meinannu pähkinät kelvata suklaan jälkeen. 

Leipomukset onnistu aikas hyvin. Elämäni ensimmäinen maidoton kakku, mikä tehty siis soijatuotteista. Elämäni ensimmäinen mangokakku ja vielä elämäni ensimmäinen kiille. Ja mää onnistuin siinä kakussa. Oreokakku ei niin hyvin onnistunu omasta mielestäni, mutta makua kaikki kehu. Eli onnistuin mää vissiin siinäkin. Kakkujen reseptit omina postauksina. Mummu teki vielä suklaabostonkakun.

Suolasena oli tonnikala-tomaatti-feta piirakka ja kana-paprika-feta piirakka. Ja niistähän mulla ei oo yhtään kuvaan. Jotenki onnistuin unohtamaan. Joten reseptit jää nyt pois, koska ei niitä ilman kuvaa voi laittaa. Kana-piirakka oli uus kokeilu ja ai että oli hyvä. Vaihtuu mun vakio tonnikala nyt tuohon kanaan.





Päivällä kävi mamma, vaari, mummu, ukki, Juuso ja Nina. Sitten Ville lähti Lilian kanssa vanhemmilleen, että mää sain juhlia tyttöjen kanssa.

Lilia vaarin sylissä. Oli niin vauhti päällä neidillä, että ei ehtiny äitille poseerata kuvia varten.

Peetu juhlatamineissa. Jätkälläki niin vauhtia, ettei hyvää kuvaa saanu. Yhteiskuvaki lapsista ois ollu kiva...

Ihana, kun melkeen kaikki tytöt pääsi <3 Synttärisankarin toiveena oli pelata lautapelejä, mutta eihä me semmosia ehitty. Ja voi että sain ihania synttärilahjoja. Olin ihan ihmeissään. Kyllä ne ystävät vaan tuntee mut hyvin <3




Juoma puoli oli alkoholitonta. Tuo alkoholiton kuohuviini on niiin hyvää. Sitä ei Suomesta saa, Virosta tuotua. Vielä jäi yks pullo jääkaappiin. Voidaan avata se sitten, kun talo on saatu myytyä. Ehkä myös tämän alkoholittomuuden vuoksi mun synttäreille osallistumis halukkuudet on ollu välillä huonoja. Kauheen tylsiä juhlia, kun ei oo alkoholia. No eikä oo!

Synttärilahjat oli aivan mahtavia. Toinen suklaalevy tuhottu ja pitäs alkaa syventymään Raakaruokaan. Mua kiinnostaa raakaruoka tosissaan, varsinki herkkujen osalta. Mahtavaa, kun sain tuon kirjan niin voi paremmin syventyä. Ei tarvi netistä vaan reseptejä ja juttuja ettiä. Mun ajatuksia on luettu. Ja nappuloita sain heti kaks lissää, niin mun keräily alko hienosti. Nyt seuraavaksi ostan itelle keltaisen! Ostan sen ehkä sitten itelle tuparilahjaksi.

Oon kyllä niin onnellinen. Mulla on monta aivan ihanaa ystävää. Kaikki ystävät on eripuolelta tulleita ja eikä kukaan oo keskenään toistensa kanssa kavereita, silti hyvin mennee. Voi kun vaan olis aikaa enempi olla tekemisissä, koko porukalla kuin erikseenkin.

Kiitos rakkaat ihanasta synttäripäivästä! <3

maanantai 26. tammikuuta 2015

Oreokakku

Oon aivan rakastunu, kun löysin gluteenittomia "dominoita". Oon tehny niistä pohjan suklaajuustokakkuihin. Sitten löysin oreokakun! Ohjeita oli monenlaisia ja sovelsin vähä kaikkia. Pohja ei toiminut mielestäni ja seuraavaksi kokeilen toisenlaista pohjaa. Tässä kuitenkin ohje miten tein, soveltakaa!

Pohja

125g voita
2,5dl sokeria
2 munaa
4 1/2dl jauhoja (glut/vehnä)
1dl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
150g-200g tummaa suklaata

Täyte

200g Philadelphia tuorejuustoa
3dl kuohukermaa
1/2dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
100g oreo keksejä 


Näin sen teet:

Vatkaa huonenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi
Lisää munat yksitellen joukkoon
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon
Sulata suklaa ja sekoita taikinaan
Kaada haluamaasi vuokaan
(n.22cm halkasijan vuuassa tehtynä olisi voinut pohjat halkaista kahdeksi)
Paista 175 asteessa n.15 min

Vatkaa tuorejuusto ja kerma pehmeäksi vaahdoksi
Lisää sokerit ja sekoita
Murustele keksit joukkoon
Kaada pohjan päälle ja laita jähmettymään
Itse tein tämänkin edellisenä iltana

Päälle murustelin keksejä

Kannattaa googletella oreokakku nimellä ja kattoa vinkkejä. Löytyy erilaisia. 

Mangokakku (Maidoton, Gluteeniton, Kananmunaton)



Tässä aivan ihanan maidottoman kakun resepti. Vielä lisänä onnistuu ilman munaa ja gluteeniakin.




Pohja

n. 15 gluteenitonta digestivekeksiä
60g maidotonta leivontamargariiniä

Täyte

1 prk mangoviipaleita sokeriliemessä (425/250g)
4 liivatelehteä
2rkl sitruunamehia
2dl vaahtoutuvaa soijakermaa 
2dl soija vaniljakastiketta 
n. 2rkl sokeria (maun mukaan)

Pinnalle

270g mangososetta 
1rkl sitruunamehua
2 liivatelehtiä
1-2rkl sokeria

Näin sen teet:

Laita irtopohja vuoan pohjalle leivinpaperi 
(22cm vuoka parempi, 19cm tuli tosi korkea ja kiille meni vähän yli)
Murskaa keksit ja sekoita sulatettu margariini niihin. 
Painele keksimargariini seos vuokaan ja nosta vuoka jääkaappiinn kovettumaan.

Valuta mangoviipaleet ja soseuta ne.
Pehmitä liivate lehdet kylmässä vedessä n.10-15 min.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Lisää joukkoon vaniljakastike ja sekoita hetki.
Lisää sokeria maun mukaan.
Kuumenna sitruunamehu ja liota liivatelehdet siihen. Anna hieman jäähtyä.
Sekoita liivateseos soseutettuun mangoon ja kaada kermavaniljakastike seokseen.
Sekoita tasaiseksi.

Kaada seos vuokaan pohjan päälle.
Täytteen pitää kovettua jääkaapissa 3-4tuntia vähintään. Itse tein edellisenä iltana.

Pehmennä liivatelehdet kylmässä vedessä.
Kuumenna sitruunamehu ja liota liivatteet siihen.
Kaada seos mangososeen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Levitä seos kakun päälle tasaiseksi.
Anna jäähtyä ainakin tunti.

Koristeiksi laitoin ananaskirsikoita, jotka on muuten älyttömän hyviä.

torstai 22. tammikuuta 2015

Synttärisuunnitelmia

Lauantaina ois mun synttärit! Oon tykänny aina juhlia synttäreitäni vaikka tuntuu, ettei monet yhtään välitä juhlia tän ikäsenä. Ei mitään ison isoja juhlia todellakaan. Niistä on vähän huonoja kokemuksia. Kun oon muutaman kerran panostanu ja paljon, niin lopulta paikalle tullu vaan muutama. Toki heki todella tärkeitä, mutta tuntu niin pahalta, kun monet perunu.

Kakkukahvit ne aina pittää olla. Kyllä nyt isovanhemmat ja omat vanhemmat aina tulee. Illaksi järkkään tyttöjen iltaa ja valitettavasti taas monella oli jo menoja tai tuli sellasia, ettei niille vaan mittään voi. Mutta muutama ihana pääsee <3 silti takaraivossa kolkuttaa, että voi käydä niin ettei kukaan tuu tai sairastuu lapset tai jotaki. Mutta sitten mää herkuttelen yksin, todella suurella määrällä herkkuja :D

"Mikset vaan hae kaupasta syötäviä? Ihanaa Daimkakkua ja pitseriasta pitsat!"

Mietin tuossa päivällä minkäslaista menuuta sitä tekis. Kaikki pitää olla gluteenitonta. Täytyy myös huomioida maidottomuus sekä tomaatti, kala ja muna allergia. Eli aivan iisibiisi homma ;) Löysin hyvän maidottoman ja munattoman kakun, mutta sitten piti selvittää soveltuuko se mun glut ruokavalioon. Ville tokas tähän: "Mikset vaan hae kaupasta syötäviä? Ihanaa Daimkakkua ja pitseriasta pitsat!" Itellä ei kävis mielessäkään, että kävelisin kaupan pakastealtaalle kakun ostoon ja sit vähä pullaa ja keksejä. Ja sit jotaki suolasia pasteejoita vaikka. Ei vaan tulis mieleenkään. Vaikka sehän ois tosi helppoa ja hyviähän sieltäki löytyy.

Mulle idea synttäreissä on just se, että saan leipoa! Voi, että pää raksuttaa mitä keksisin. Mitään kamalan monimutkasta ja vaikeeta en halua alkaa tekemään, koska on muutaki elämää ja en jaksa jos mennee aivan pilalle. Löysin aivan mahtavan kakun! Oon sen tyylistä tehny, mutta tämä vaikuttaa vielä paremmalta. Vähä on vielä suunnittelu kesken, että minkä mallisen siitä muunmuassa tekis.

Se maidotonkakku tulee olemaan mango"juusto"kakku, minkälaisen oon pitkään aikonu tehä. Nyt kun se tuli maidottomana vastaan, niin oi wau! Siinä tulee olemaan mulle vähän sitä haastetta kiilteineen, mutta ei se ulkonäkö vaan maku.

Suolaset oliki vähä vaikeemmat miettiä ja ne on vielä kesken. Kun se tomaatti, kala ja muna otetaan pois, niin mun pitsa ja perus tonnikalatomaattifeta piirakka ei käy. Mutta katsotaan mitä syntyy. Ja mää siis tykkään miettiä tarkkaan kaikki ruokarajotteet. Ei oo mulle ollenkaan taakka ja voi ei, vaan just hyvä että välillä pittää tehä muutakin ja on rajotuksia. Ja haluan, että kaikki pystyis syömään kaikkee. 

Ite ruokarajotteisena oon tottunu, etten pysty syömään missään mitään. Tai sitten mun eteen on nähny kauheesti vaivaa. Mutta vaikka oon gluteeniton ja laktoositon, niin myös lisäksi on inhokki asioita. Ja monesti just salaattiin on laitettu sipulia! Muuten olis mulle sopivaa, mutta se sipuli pilaa sen maun aivan kamalaksi. Vaikka kuinka ne erottelen, niin ei, ei. Ei oo hyvvää. Ja kun gluteenittomana on tottunu, ettei ne mulle tarjottavat kaupasta ostetut monestikkaan näytä hyvältä saatikka maistu (on myös todella hyviä poikkeuksia!), niin halaun tarjota kaikille rajotteisille tasapuolisesti syötävää. Tietenkään en voi olla varma, että mun tuotoksista tykätään tai ne näyttäs kaikkien silmään hyviltä. 

En halua paljastaa täällä mun tarkkoja suunnitelmia, ettei vieraat ehi käyä lukemassa täältä ja sitten tullee paineita. Nyt takas suunnitteluhommiin, kun Peetu vielä nukkuu. Huomenna Ville aiko viiä mut jonnekki syömään ja ehotti keskustan Mäkkäriä :D Hyvää jatkoa synttäritarjottaville. Ehkä mää pääsen jonnekki muualle.

P.S. Kun menee kirjottamaan tänne, että Peetu nukkuu yöt rauhallisesti ja tissillä nukahtaa uusiks, niin siihen se sitten loppu. Nyt on kaks yötä harjoteltu konttaamista ja taputeltu käsiä yhteen. Että ei oo paljon nukuttu. Kirjotettiin myös tarhaan Liliasta opiskelijalle kaavaketta ja siihen vastattiin, että Lilia nukkuu täydet yöt. Ja heti seuraavana yönä päätti keskellä yötä, ettei halua ennää nukkua ja valvo varmaan tunnin.






tiistai 20. tammikuuta 2015

Peetu 8kk

Meijän vauva tännää jo 8kk. Aika mennee oikeesti älyttömän nopiaa. Ja vauvalta Peetu niin tuntuuki. On tyytyväinen ja istuskelee vaan. Mahallaan jaksaa hetken olla ja perruuttaa ittensä jonnekki jumiin. Istualtaan saattaa liikkua iha eri kohtaan mihin jättää. Ite ei mee istumaan, mutta istumasta pääsee mahalleen. Purkaa duploja laatikosta ja pelaa jaloilla ja käsillä pallon kanssa. Myös pinsetti ote löytyy.

Onko ne saman näkösiä? Ihan erimallisia ainaski. 


Mutta, Lilia oli 8kk ikäsenä kävelly tukia vasten jo melkein kuukauden.  Oon kehittäny tästä asiasta itelle mahottoman stressin. Tänään olis ollu neuvola, mutta ei voitu mun eilisen oksentamisen vuoksi mennä ja se siirty kahen viikon päähän. En uskalla asiasta googlettaa todellakaan. Ville vakuuttelee, että ihan hölömöä hommaa ja Peetu on kehittyny muuten tosi hyvin ja sillä ei vaa oo kiire liikkua.

Ei varmaan kiire ookkaan. Lilia juoksee ja tuo kaiken sen eteen. Aattelee varmaan, et parempi pysyä paikoillaan, nii en oo tiellä :D Nukkuunki edelleen lähes siinä mihin laitan nukkumaan. Saattaa jommalle kummalle kylelle kääntyä tai vähä poikittain. Niin helppoa. Lilian kanssa en voinu tän ikäsenä ennää nukkua yhessä päikkäreitä, kun ois voinu tippua sängystä. 

Aivan lempparibody tää. Seuraava koko hakusessa.


Peetu tuntuu niin vauvalta, ehkä senkin vuoksi kun imetän edelleen ja paljon. Peetu syö lähes kaikkee, mitä tarjotaan. Mutta vaan hetken, joskus pari maistamista ja joskus vartin. Ruokamäärät on todella vähäsiä, mutta kyllä sieltä vaipasta näkee, että muutakin kuin maitoa mennee. Kukaan ei saa syöttää mitenkään. Tarjoaa lusikkaa, ruokaa tai nokkista, niin suu mennee kiinni ja pää pyörii. Kaikki mennee kyllä ite laitettuna suuhun. Vissiin se on niin, että kun rinnalla säätelee ite syömisestään niin se jatkuu myös kiinteiden kanssa.

Ville vuorannu Peetun ympäristön tyynyillä, jos kaatuu. Ja niinhän sinne on pötkähetty rennosti, jalka polvella.



Peetu tuntuu älyttömän helpolta vauvalta, tyytyväinen poitsu. Yöllä herää 1-3 kertaa, mutta tissi suuhun ja taas ollaan molemmat unessa. Välillä ollu yökukkumisia, mutta nekin vaan tyytyväistä älämölöä. Ei kyllä Lilian kannalta mukavaa. Sitten ne muutamat kerrat, kun oikeesti on itkeny, niin on tuntunu ihan kamalilta. Kun ei oo tottunu yö itkuihin, niin ne on aivan kamalia ja väsyttäviä ja jo 10min tuntuu ikuisuudelta.

Mutta loukkaantua Peetu ossaa. Jos kävee ohi, alkaa itku. Tai jos esim. Ville tullee töistä tai joku meille kyllään ja käy vaan moikkaamassa ja lähtee sitten ottaan takkia pois, Peetu alkaa itkemään. Ei myöskään saa tehdä niin, että alkaa ottamaan syliin, mutta ei otakkaan kun tulee joku toinen juttu. Sillon suuttu todenteolla. Että tahtoa ja tempperamenttiä löytyy. Mutta näissäkin tapauksissa itku tarkottaa kätinää. Oikeeta itkua tulee yleensä vaan sillon, kun herää unilta eikä kukaan oo hoksannu että jätkä sielä on hereillä, ei hoksaa että vois vaikka huudella eka (tottunu, että äiti on aina vieressä) tai jos Lilia ehtii käyä antaa rajua rakkautta.


Isomummun muistotilaisuudessa mummun laukkua maisteltiin ruokaa ootellessa.

Ja vähä virsikirjoilla tuettiin istumista...


Nyt myös on opittu, että unta vastaan voi ihan oikeesti taistella. Ja tissille ei kyllä nukaheta. Että ei sitä ihan kaikkeen TOTU, niinku ne neuvolassa sano ettei saa totuttaa tissille nukahtamiseen. Toki yleensä helposti nukahtaa tissille, mutta ei tosiaankaan oo aina se helppo ratkasu nukutuksen kanssa.


Ei olis saanu nostaa toppia ylös. Näin tänään 8kk päivänä nukahettiin illalla.


Semmonen tyytyväinen kikatuspoika Peetu meillä on. Lilia on aivan ihana ja sille vaan kikatetaan. Ja koirat on aivan mahtavia. Kyllä muillekki nauretaan, mutta ei niin helposti. Ja kovasti poristaan ja aivan varmasti jo äiti -sanaa tavailee ja ei-sanaa myös :D

Lilia naurattamassa. Tuo seppälän paita on aivan ihana. En oo ite vielä ikinä löytäny seppälästä tommosia ihanuuksia, aina fb kirppiksiltä. Ja ihan helpolla ei löydy.

Tämän postauksen aikana oon kolmesti käyny nukuttamassa/imettämässä Peetua. Tällä hetkellä porisee tuolla sängyssä. Jos oisin vieressä, me molemmat vaan nukuttas. Lähden siis nukkumaan. Lilia ja Villeki vieretysten nukkuu siellä. Ei paljo Peetun huutelut häiritte :)

Siisti koti ja oksentamista

Paljon taas vaan pyörii asioita, mistä haluan kirjottaa. Autolla ajaessa ja nukkumaan mennessä saatan miettiä koko postauksen läpi ja kohtahan sitä ei ennää muista. Pitäs olla ajatuksista kirjottava kone, ai että olis kätevä.

Meijän talo ollu nyt hetkisen myynnissä ja muutama näyttö takana. Nyt on kotona aina siistiä ja kukkia maljakossa, aikas ihanaa! Pyykin pesu pittää suunnitella näyttöjen mukaan, koska en halua että pyykit kuivumassa näytön aikana. Ja tälle viikolle ei näyttöä otettu, että saan juhlia synttäreitä lauantaina rauhassa eikä tarvi sunnuntaiaamuna olla siivoamassa.








Tämmöseltä meillä näyttää tällä hetkellä. Ei olla tehty taloon mitään pintaremonttia, koska tää on aivan liian pieni, niin olis ollu hukkaan heitettyä rahaa ja aikaa ja vaivaa. Alkuun keittiön siniset paneelit oli mulle ihan kamalat ja kärsin niiden vuoksi, mutta nyt niihin on tottunu jo. Ne piti maalata valkoseksi, mutta ei saatu ees sitä aikaseksi. Ja ihan turhaahan se olis ollu, kun ennää en ees ajattele koko paneeleita :D

Kaikki kalusteet on mitä molemmilla oli valmiina, tai siis Villen kalusteita on jälellä ennää keittiönpöytä tuoleineen, hups, tai mitä ollaan saatu. Lastensängyt on ostettu vaan tänne. Eli meillä ei nyt näytä aivan siltä miltä mun kotona näyttäs, jos oisin oikeesti rempannu ja sisustanu. Mutta kohtahan mää pääsen tekemään just sellasen kodin. Tietty vähä kysytään Villen mielipidettä.. Mutta sen puun värisiä seiniä/kattoja/lattioita (varsinkaan männyn) en hyväksy enkä tee kompromissiä.

Ihan kivalta meillä näyttää silti ja täällä viihtyy. Tilaa on vaan niiin liian vähän. Vaatteet ei meinaa mahtua mihinkään! :D Makuuhuoneessa verhojen takana on lipastoa ja hyllyä ja rekkiä vaatteille. Sekä makuuhuoneen yhdessä kulmassa on lipasto missä lasten vaatteet ja seinällä (katosta roikkuu) rekki lasten vaatteille. Ja sauna toimii vaatehuoneena Villen työ- ja mettäkamppeille.

Kuvat on välittäjän ottamia ja esim Peetun syöttis on stailattu ulos, samoin brion taaperokärry kyydissä olevineen leluineen ja makkarista iso lelulaatikko. 

Nykyään meillä harrastetaan vaan etuovi.com:in selausta. Myös google maps, earth ja street view on kovassa käytössä. On muuten pikkusen käteviä. Näkkee hienosti miltä talo näyttäny kesällä joku aika sitten ja minkälaista on ympäristössä. Ei tarvi ajella ympäri Oulun seutua turhaan. Onneks meijänki talo näytti hyvältä siellä :D

Eilen sain taas muistella minkälaista se raskausajan jatkuva oksentaminen oli ja huomasin kuinka aika tosiaan kultaa muistot näinkin pian. Vaikka kuinka muistaa, että oksentaminen on kamalaa, mutta ei sitä oikeesti muista kuinka kamalaa se on.

Heräsin aamu neljältä kamalaan oksetukseen ja sitten se oli menoa. Siitä lähin tunnin välein vietin aikaa tovin vessassa ja tein kuolemaa. Onneks sisko pääsi auttamaan Peetun hoidossa ja Ville viemään Lilian hoitoon. Mietin, että jos ei ketään olis ollu soittaa apuun ja Ville reissussa, niin ei vois kuin soittaa 112. Kait ne sieltä auttas, jos äiti vaan oksentaa eikä pysty muuhun. Onneksi on tukiverkosto. Mietin moneen kertaan miten yksinhuoltajat, joilla ei oo tukiverkosta, pärjää tämmösissä tilanteissa. Tsemppiä ja hatun nostot teille! <3

Tänään aamulla mummu ja ukki tuli vielä varmastaan, että oon siinä kunnossa, että pystyn Peetua hoitamaan. Ja voi miten ihanaa on olla tolpillaan eikä tarvi miettiä koko ajan, että elä mieti ruokaa. Kun koitin nukkua ja alko vaan oksettaan ja ruoka tuli mieleen, kun oli niin kamala nälkä. Koitin hokea "Gugguun uudet vaatteet, minkä värisenä Peetulle jumpsuit. Oisko se minttu kuitenki kivempi? Entä Lilialle huppari vai tarviiko Lilia sitä hupparia.." Mut ei, aina yhtäkkiä mietin ruokaa ja sitte sai juosta vessaan.

Nyt toivotaan kovasti, ettei kukkaan muu meillä sairastu, että pääsen lauantaina juhlimaan mun synttäreitä! En tiiä uskallanko alkaa menuuta suunnittelemaan, koska jos sitten joku täällä alkaakin oksentaan, niin en ala! Näillä näkymin kuitenki tyttöjä ois pääsemässä mun kans herkutteleen, niin ois niin ihanaa. 

Mitähän muuta meille kuuluu. Liliasta ja Peetusta voisin tehä oman postauksen. Ville kävi taas viime viikonloppuna vikatöissä, kun Savossa oli välillä vissii jopa 10 000 ilman sähköjä. Sankarihommissa ;) Mennee aina suunnitelmat täysin uusiks ja sekasin. Piti perjantaina mennä pankkiin ja Villen kans kaupungille, niin se muuttuki että nähtiin Peetun kans Oonaa ja Emmiä. Käytii vähä shoppailee ja syömässä.

Voi kun jostaki nyt saisin taiottua aikaa, että saisin kirjotettua kaikki mistä oon aikonu! Peetu on kohta nukkunu ekan tunnin yöunia, joten jää ihan just kesken tämä kirjottaminen. Joten lopetan tämän tähän ja kirjottelen uuden Peetusta ja Liliasta :)






keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kauniina

Mun kulmakarvat on yks probleema! Ne on todella vaikeen malliset, eriparit. Tuuhiat ja sojottavat. Ja koska ne on todella vaaleet, ne pääsee aina unohtumaan ja kasvamaan järkyttäväksi.

Nyppiminen sattuu ja paljon, joten en sitä ite senkään vuoksi tee. Meikatessa huomaan hajakarvoja ja koitan ne parit nyppiä, mut "iha sama". Ja kohta ollaan tilanteessa, että huh hei! Ulos kotoa lähtiessä mietin, että toivottavasti kovin moni ei kato mun kulmia ja tiiän, että kaikki kattoo. Ja sitte taas asia unohtuu.

Perjantaina kävin Essin käsittelyssä Oulun postiaukiolla sijaitsevassa Glo Beauty Bar kauneushoitolassa. Oi, ihanuutta! Nyt on kauniit kulmat! Kivutta siitä ei selvinny, mutta huomattavasti pienempi kipu kuin ite nypittynä. Niin ihana kattoa peiliin, kun näyttää kauniilta. Kyllä ne kulmat tekee niin paljon!

Hiuksetki oli päässy kasvamaan hurjasti ja raskin jopa latvat antaa leikata. Ei kyllä pituus lyhentyny, kun lähti vaan ne huitsakkeet. Ehkä olis pitäny vähä enempi raskia leikkauttaa. 

Villen hiukset leikattiin myös, mää niin toivoin että kasvattais pitkät tai edes jättäis pidemmiksi. Mutta ei. Lyhyttä sivuille ja vähä pitemmäksi vaan päältä. Kyllähän tuo komiammaksi kuitenki muuttu.

Oli hautajaiset samalle päivälle, niin Essi laitto ihanan rennon lettikampauksen mulle. Mun hiukset takkuuntuu heti kun jättää auki ja Peetun kanssa hiukset auki oleminen on ahistavaa. Kiharat ja auki oli mun toive, mutta noiden edellä mainittujen lisäksi sato lunta, että en varmaan olis autoon ehtiny edes kiharoiden kanssa. Ellei olis ollu kilo lakkaa.


Puhelin postaus

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Pelottavaa kuinka kipuun voi tottua

Pääkipu tuntuu siltä kuin joku hakkais molemmilta puolin päätä vasaralla. Välillä korvasta korvaan, välillä ohimoon. Jonnekki, sinne ja tänne. Iskuja iskun perään. Ja silti ajan autoa, kävelen kaupassa, leikin lasten kanssa ja syötän lapsia.

Tajusin yhtäkkiä, että miten oikeesti voin toimia tuossa jäätävässä kivussa. Millon ihmisellä tulee joku raja vastaan ettei enää voi? Miten oon voinu tottua siihen niin paljon? Ajelin kaupasta vaarilaan ja teki vaan mieli itkeä kun sattu niin paljon. Mutta en itkeny, keskityin ajamiseen. 

Kaupan pihassa olin kolmeen kertaan availlu auton ovia, että sain tarvittavat asiat mukaan. Kotona ollessa meinasin menettää hermot, kun koitin mummulle kertoa mihin jotakin piti laittaa. Näin selvästi paikan, mutta oikeeta sanaa ei löydy, ei vaan löydy. Olis ollu helpompaa kävellä sinne näyttämään, että tätä tarkotan. Kyllä se sana lopulta löyty. Ukille piti selostaa vähän pitempi asia, kesken lauseen mietin, etten enää jaksa puhua, en jaksa selittää tätä. Onkohan tässä lauseessa enää järkeäkään. Tuntuu että väännän rautalangasta sitä asiaa että saan sen asian sanotuksi ja se on todella raskasta. 

Teki mieli vaan huutaa, että elkää kysykö multa yhtään mittää! Mutta en tietenkää huutanu, enkä sanonu kuinka kipiää kävi. Välillä se lipsahtaa, mutta mielellään sitä ei sano. Niin pitkään kun pystyy jotenki toimimaan.

Tiiän, että tänään provosoin ite kipua. Otin kolmet petivaatteet pois ja viikasin vaatteita. Kun ei sais tehä MITTÄÄ! Mutta ooppa vaan ja kato kun toiset tekkee, niin ei oo mun juttu.

Mutta olipa mulla kaks kivutonta päivää! :) Tai oikeestaan neljä, kun oli myös kaks osittain kivutonta, nii melkee ne voi laskee kivuttomiksi! ❤️ 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Imetys ja krooninen kipu

Pikku hiljaa on uskaltanut asiat oikeesti tajuta ja nyt uskallan sen kirjoittaa. Mun kipu tilanne on tietyllä tavalla parempi kuin ehkä koskaan. Välillä on päiviä, että kipu on todella vähäistä. Se tunne on aika todella mahtava. Sillon tuntuu, että voin tehä ihan mitä vaan ja pystyn kaikkeen. Ajatukset lähtee lentään ja mietin, että miks ihmeessä oon sairaslomalla. 

Montaa päivää en kivuttomuudesta saa nauttia, kun se kova kipu iskee ja se on sitten taas ihan omaa luokkaa. Tuntuu, että kova kipu on taas nostanu asteikkoa ja saattaa kestää pitempään. Ennen mulla saatto kestä puoli viikkoa-viikon kipu kohtaus, mutta ekan raskauden myötä muuttu, että päivässä helpottaa. Nyt on tultu takas siihen, että kipu vaan jää päälle. Voi johtua kyllä siitä, etten kerkee oikeesti levätä.

Uskon, että se on tämä imetys joka mut on päästänyt näin hyvään tilaan. Vaikkakin oon aina sanonu, että voin olla joka päivä vähä kipiä, jos vaan saadaan ne kovat kivut pois. Nythän on käyny just toisin. Mutta kyllä tämäki mulle kelpaa. Vielä vaan kun tähän ei oo tottunu, sitä ei usko että voi olla kivuton päivä ja jopa toinen putkeen. Pikkuhiljaa kun tähän tottuu, tästä saa kaiken irti.

Mitä imetys tekee mulle? Miten voisin lisätä sitä hyvää mitä se mulle tekee? Pitääkö mun joskus lopettaa imetys?

Imetys pitää vissiin joskus lopettaa tai se siis loppuu itsestäänkin. Ellen sitten tulis aina uusiks raskaaksi. Tällä hetkellä kauhulla ajattelen imetyksen loppua, jos kivut palaa samanlaisiksi tai jopa pahemmiksi. Eihän sitä ole järkeä etukäteen miettiä, mutta pakosti sen tiedostaa. 

Mutta jos nyt keksisin tai joku keksis tai kertois mulle, miksi kivut on vähempämä. Lievät kivut todella lieviä ja pahojen kipu kohtausten välit pitempi. Vaikkakin sitten oon todella kipeä ja monta päivää. Hormoonit, hormoonit? Voisko mulle olla tiedossa kivuton tai edes kivuttomampi loppuelämä ilman hurjia lääkkeitä ja myrkkyjä? 

Imetys on mulle huumetta!

Imetys on mulle huumetta ilmeisesti. Parempaa huumetta kuin mitä sairaalassa pystyivät mulle antamaan kipuun. Ehkä alitajusesti oon tämän vuoksi, niin rakastunut imetykseen ja saanu mun imetysinhon kaikkoamaan. Onneks tein kaikkeni tämän eteen ja oon vieläki valmis taistelemaan imetyksen jatkumisen puolesta. Eipä meijän maitopoikaa vielä paljo muu ruoka kiinnostakkaan, niin pieniä määriä menee, että maisteluksi kutsuttakoon edelleen. Ja nokkiskaan ei oo yhtään kaveri. Imetys ei siis oo syrjäytymässä! 

Jos tiedät aiheesta jotakin tai tiedät keneen voisin olla yhteydessä, jätä kommentti tai ota yhteyttä! <3 Kaikki tieto on mulle tärkeetä ja kokemuksia kuulen mielelläni.

Uusi vuosi ja rohkeesti kohti haaveita

Vuoden vaihe menny vähän sekavasti, kun Ville hälytetty kahteen kertaan vikahommiin ja hätätöihin. Menny aina suunnitelmat uusiks, kun toinen joutuukin lähtemään poissa ja jään yksin lasten kanssa. Mun pääkipujen vuoksi se ei oo ihan yksinkertaista. Pärjään todella hyvin, kun kipu on pientä, mutta kun se alkaa paheneen, on toinen juttu. Tieto siitä, että on yksin lasten kanssa ja kipu tuntuu pahenevan, ei oo hyvä yhtälö. Se on todella raskasta. On myös raskasta tajuta, ettei pärjää yksin omien lasten kanssa vaikka kuinka haluais. Suoraan sanottu täyttä paskaa. Heti, kun saan seuraa/apua, niin kivun kestää paremmin ja pystyn toimimaan hyvin. Kokoajan kun lapset kasvaa, tämä tulee siis helpottumaan. Kohta lapset pittää musta huolta. Ei ehkä ihan kohta, ehkä kymmenen vuoden päästä ja harras toive on, että sitä ennen kovat kivut on helpottanu.

Uutta vuotta juhlittiin ystäväperheen kanssa perinteisesti raketit ampuen ja tinat valaen. Ville ehti yöllä puoli kaks mukaan menoon, jolloin ei paljon menoa ennää ollu. Mun tina oli kaks osanen ja todella epämääränen, heitin että paritalohan tämä...

Ehkä tinan innoittamana saatiin viimeinen askel otettua ja nyt on talo menossa myyntiin. Meillähän on tässä runsaat 60 neliö, yks makkari, niin vähän olis lisätilalle tarvetta. Sopu sijaa antaa, mutta ainainen sekamelska kun tavaraa on liikaa tähän tilaan, niin alkaa raastaa hermoja. Nyt alkaa ylimärääräisten ja ei niin tarpeellisten tavaroiden pakkaaminen ja kodin fiksaus. Mahdollisimman pian kuvat ja eikun talo myyntiin!

Tämä kirjottaminen ei tällä hetkellä onnistu ollenkaan, kun ei oo aikaa. Peetu on päättäny, ettei tarvi nukkua vasta kuin äitiki ja mielellään aina vaan äitin kanssa. Toisaalta hyvä, tulee mullakin nukuttua, mutta esim iltasin ei sitten kirjotellakkaan tai vietetä Villen kanssa rauhassa aikaa. Peetu on aivan tyytyväinen kyllä, mutta se älämäölö mitä pitää, on aivan mahdotonta. Ja pitkää aikaa ei yksin viihdy lattialla, nyt on poikkeus joka varmasti loppuu aivan pian.


Nyt kaikilla peukut pystyyn, että löydetään meille unelmatalo ja yhtäaikaa meidän talolle ostaja! Kun rahaa ei oo satoja tuhansia, niin ihan helppo homma tämä ei oo. Mutta kestolotto vetää ;)