Imetys ja krooninen kipu

Pikku hiljaa on uskaltanut asiat oikeesti tajuta ja nyt uskallan sen kirjoittaa. Mun kipu tilanne on tietyllä tavalla parempi kuin ehkä koskaan. Välillä on päiviä, että kipu on todella vähäistä. Se tunne on aika todella mahtava. Sillon tuntuu, että voin tehä ihan mitä vaan ja pystyn kaikkeen. Ajatukset lähtee lentään ja mietin, että miks ihmeessä oon sairaslomalla. 

Montaa päivää en kivuttomuudesta saa nauttia, kun se kova kipu iskee ja se on sitten taas ihan omaa luokkaa. Tuntuu, että kova kipu on taas nostanu asteikkoa ja saattaa kestää pitempään. Ennen mulla saatto kestä puoli viikkoa-viikon kipu kohtaus, mutta ekan raskauden myötä muuttu, että päivässä helpottaa. Nyt on tultu takas siihen, että kipu vaan jää päälle. Voi johtua kyllä siitä, etten kerkee oikeesti levätä.

Uskon, että se on tämä imetys joka mut on päästänyt näin hyvään tilaan. Vaikkakin oon aina sanonu, että voin olla joka päivä vähä kipiä, jos vaan saadaan ne kovat kivut pois. Nythän on käyny just toisin. Mutta kyllä tämäki mulle kelpaa. Vielä vaan kun tähän ei oo tottunu, sitä ei usko että voi olla kivuton päivä ja jopa toinen putkeen. Pikkuhiljaa kun tähän tottuu, tästä saa kaiken irti.

Mitä imetys tekee mulle? Miten voisin lisätä sitä hyvää mitä se mulle tekee? Pitääkö mun joskus lopettaa imetys?

Imetys pitää vissiin joskus lopettaa tai se siis loppuu itsestäänkin. Ellen sitten tulis aina uusiks raskaaksi. Tällä hetkellä kauhulla ajattelen imetyksen loppua, jos kivut palaa samanlaisiksi tai jopa pahemmiksi. Eihän sitä ole järkeä etukäteen miettiä, mutta pakosti sen tiedostaa. 

Mutta jos nyt keksisin tai joku keksis tai kertois mulle, miksi kivut on vähempämä. Lievät kivut todella lieviä ja pahojen kipu kohtausten välit pitempi. Vaikkakin sitten oon todella kipeä ja monta päivää. Hormoonit, hormoonit? Voisko mulle olla tiedossa kivuton tai edes kivuttomampi loppuelämä ilman hurjia lääkkeitä ja myrkkyjä? 

Imetys on mulle huumetta!

Imetys on mulle huumetta ilmeisesti. Parempaa huumetta kuin mitä sairaalassa pystyivät mulle antamaan kipuun. Ehkä alitajusesti oon tämän vuoksi, niin rakastunut imetykseen ja saanu mun imetysinhon kaikkoamaan. Onneks tein kaikkeni tämän eteen ja oon vieläki valmis taistelemaan imetyksen jatkumisen puolesta. Eipä meijän maitopoikaa vielä paljo muu ruoka kiinnostakkaan, niin pieniä määriä menee, että maisteluksi kutsuttakoon edelleen. Ja nokkiskaan ei oo yhtään kaveri. Imetys ei siis oo syrjäytymässä! 

Jos tiedät aiheesta jotakin tai tiedät keneen voisin olla yhteydessä, jätä kommentti tai ota yhteyttä! <3 Kaikki tieto on mulle tärkeetä ja kokemuksia kuulen mielelläni.