Tyytyväinen

Olin lähdössä eilen hakemaan Liliaa tarhasta, kun katsahdin peiliin. Hoksasin, että wautsi! Siinä sitten tyytyväisenä kattelin omaa kroppaa. Kaks lasta 1,5vuoteen, kovat kivut, en pysty liikkuun oikeesti paljon mitään saati tekemään lihaskuntoa ja syön mitä sattuu/jätän syömättä, suklaata menee paljon. Ajattelin, että nyt oon onnellinen tästä näystä! Ja olin rohkee ja otin kuvat ja laitoin instaan! Ja tykkäyksiä tuli :)

En oo oikeestaan koskaan ollu tyytyväinen kroppaani. Aina ollu jotaki ylimäärästä. Ikinä en oo laihduttanu, mutta aina on ollu ne jenkkikset jotka häirinny. En oo koskaan rakastanu liikuntaa ja kolarin jälkeen kaikki liikkuminen vaan vaikeutu. Nyt aikusena kun oon katellu teinikuvia, niin oon kyllä ollu kaikkia muuta kun lihava tai ollu ylimäärästä. Hoh hoijaa, niitä teinin ajatuksia.

Gluteenittomalle ruokavaliolle ryhdyttyäni laihduin paljon ihan itestään ja muistan kuinka olin mielissään. Sain ostaa pienempiä vaatteita kuin ikinä ja vaikka lantio luut ei mihinkään pienentyny, mutta oli niin kevyt ja hyvä olo. Mutta sitten kipupolin lääkäri määräs mielialalääkkeet. Koska masennusta se kipu oli ja ne vaan auttaa. Lihoin ilman, että ruokavalio muuttu saati liikunta ois vähentyny, lisäänty ennemminki. Lihoin 12kiloa kesässä ja se oli paljon! 

Olin suurimmillaan Villen tavatessa ja kun aloin Liliaa oottaa. Aloin saamaan painoa just alas, niin aloin oottamaan Peetua. Nyt kun ei oo mitään lääkitystä paitsi kilpparin vajikseen, niin jospa taas pikku hiljaa päästäs normi lukemiin. Laihdutuskuurit ei oo mun juttu ja hiilareita en voi karsia. Siis niitä hyviä pitäs lisätäkki ja ne suklaat vois tietty karsia. Ravitsemusterapeutti sano, että vähä diabeetikon ruokavaliota voisin noudattaa. Voi kun vaan tykkäis ja kiinnostais syyä sitä oikeeta ruokaa.

Nyt vaan selätintä pikku hiljaa käytän, että saisin vähä lihaksia kuntoon. Kun ei se, että mahdun M-kokoon oo vaan hyvä, vaan ois hyvä olla hyvässä kunnossakin. Että jaksais touhuta lasten kanssa. Tällä hetkellä hengästyttää ja pelottaa tulevat kivut, jo pelkästä ajatuksesta lasten kans pulkkamäessä. Ei ollenkaan kiva.

Olkaamme onnellisia vartaloistamme! Varsinkin, jos vartalosi on terve! Kun on terve, voi liikkua ja treenata aivan täysillä, ei kannata miettiä niitä tekosyitä vaan. Ja liikkuminen ja treenaus ei pitäs olla vaan laihdutusta, vaan hyvän kunnon hankkimista. Kun kroppa on kunnossa, selviää sairastumisista helpommin. Pelkään ite hirveesti sairastuvani johonkin vakavaan ja kuulevani lääkäriltä, että jos olisit paremmassa kunnossa... Joten kovasti pikkuhiljaa koitan saada itteäni parempaan kuntoon. Vaikeaa on, kun kivut pahenee niin kaikesta ja ei jaksais niitä ollenkaan.

On niin tärkeetä olla tyytyväinen omaan kroppaan ja näyttää se lapsille. Oon todella tarkka miten puhun Lilian kuullen tai miten Liliaa kommentoidaan. Oon huomautellu mummuille ja papoille, ettei painoa kommentoida! Lapsen mahan tai poskien pöyreyttä ei meillä kommentoida. Voi sanoa, että on kasvanu, mutta lauseet "Liliallahan maha pullottaa/ompas Lilia pyöristyny/hoikistunu, Peetullahan on posket pyöristyny" saa mun veren kiehumaan. Ne on täysin turhia kommentointeja.

Myöskään ittiä tai toisten painoa/makkaroita ei lasten kuullen kommentoida. Eräs päivä tässä yksi mummuista meillä totes Lilialle kahvipöydässä, ettei hänen varmaan tarvis syyä enempään, kun on niin iso maha tai jotakin sinne päin. Ja puhuin laihduttamisesta. Jestas, että meinasin hermostua. Lilia totes jotakin, että ei oo, koska kuulin mummun sanovan, että "ai ei oo". Lasten ei tarvi tuommosia asioita tietää eikä varsinkaan mistään laihdutuskuurista. Syömishäiriöt ja häiriintynyt ruuminkuva (onko se ruuminkuva oikeesti, kauhee sana?) on niin yleisiä nykyään, että teen kyllä paljon töitä, että meillä kasvaa lapset ilman tuommosia juttuja.

Eikä tämä koske vaan painoa/makkaroita, vaan yleensäkin ulkonäköä. Ikinä ei saa sanoa itseä rumaksi. Eräänä päivänä mietin, kun meikkasin ja Lilia kysy mitä teen, että mitä vastaan. Automaattisesti meinasin sanoa, että "laitan itteni ihmisen näköseksi" Voi hyvänen aika!! Seuraavaksi "Äiti laittaa ittensä kauniiksi", ei äitihän on kaunis aina. Vastasin muistaakseni vaan meikkaavani/laittavani naamaa.

Nämä asiat ei oo mitenkään helppoja, mutta haluan kiinnittää näihin huomiota. Mitä pidempään lapsi ei noteeraa kaunis/ruma, lihava/laiha asioita, sen parempi. Ei semmosilla asioilla oo merkitystä. Tästä asiasta vois kirjotella vaikka kuinka, mutta kohta Peetu taas herää, niin parempia lopetella.

Tyytyväisenä nukkumaan! Hyvää yötä kauniit ihanat lukijat <3