Mahoton maanantai

Apua mikä päivä! Aamulla herättiin ennen kellon soimista ja ehdittiin kattoa Ryhmä Hau ennen lähtöä. Silti oltii aika justiisa päiväkodilla. Mun piti ottaa todella varovasti, että saadaan kipukohtaukset taakse. Perjantaina tuli uus kova kipu, joten nyt on jo vähä liikaa kipua ollu.

Alunperin oltiin sovittu maanantaille Lilian päiväkotikaverin luo kyläily, mikä sitten peruuntui. Mutta herättyäni päikkäreiltä heiltä olikin tullut viesti, että tervetuloa meille sittenkin. Mulle noi yhtäkkiset muutokset ei oo mielekkäitä, mutta päätin kuitenki että no mennään!

Koko päivä siis taas uusiks ja kaupassa käynti siirty iltaan lasten kans. Oli tarkotus piipahtaa lähi Siwassa Lilian kaverilta lähdettäessä, mutta postista oli tullu kaks ilmotusta saapuneista paketeista. Enkä todellakaan malttanu olla ajamatta postin kautta eli kunnon kauppaan. Mietin kyllä, että olikohan fiksu veto.

Ei ollu! Lapset säntäs sinne ja tänne ja keräs kärryihin pullaa ja leipää. Päästiin kassalle. Lilia kaataa kärryt ja siirtelee hyllyt. Peetu huutaa purkkapussin perään. Ja parasta, mummun antama lahjakortti ei toimi. Noo ei siinä mitään, mutta kun ei ollu "oikee" pankkikortti  mukana ja tiesin, ettei toisella tilillä oo paljoa rahaa. No lahjakortti saatiin läpi, mutta tilin saldo ei riitä. Eka oltiin säädetty sen lahjakortin kans, kun myyjä ei sitä osannu käyttää ja seuraavaksi lasketaan hiluja. "1,70€ puuttuu" myyjä sanoo. Kysyn, että voinko jättää ostokset siihen ja viiä lapset autoon ja hakia sieltä rahaa. Myyjä sano että sopii ja samassa mun takana jonossa (jono oli aika todella pitkä jo) mies sano "tässä on kaks euroa! Mennee ehkä helpommin näin." Olin sanaton ja kiittelin ja mietin vaan että häh mitä! 

Oli niin nolo olo ja samalla kiitollinen ja aivan hämmentynyt. Ihana mies! ❤️ Ensin tovin siinä joutuu odotteleen ja sitten maksaa meijän ostoksia. Mullahan ei käynyt mielessäkään jättää jotakin ostoksia pois. Mietin vaan, että autossa on rahaa.

Lapset jakso siinä kassalla suht ok odotella, mutta ihan yhtä reippaasti ei päästy sieltä ulos. Ihme etten itkeny.

Kotia päästiin ja kaks odotettua pakettia mukana. Lapset onneks ryntäs leikkiin, niin pääsin avaamaan paketit.

Kaveri osti mulle joku aika sitten Helsingistä Vimman liikkeestä metrin mustavalkoista lettitrikoota ja metrin sinistä sekä lettibaggyt. Ne meni Pikkunekkulaan ompelijalle ja nyt ne sain. Aaaah, nyt on lettiä ❤️

 

Toinen paketti sai mut melkeen itkemään. Tai oon ollu keskiviikosta asti niin mielissään. Stokkan hulluille päiville tuli keskiviikkona klo 7 Gugguun ekan malliston keltainen huppari ja harmaat baggyt. Haaveilin niistä, mutta en uskonu niitä saavani. Satuin kuitenkin lukemaan oikeaan aikaan oikeaa ryhmää Facebookissa ja eräs ihana äiti osti meille hupparin ja housut ja lähetti ne Espoosta! Tiiättekö, että Facebookissa on pari sellasta ryhmää missä toista äitiä oikeesti autetaan. Äiti ei olekkaan äidille susi, niinkuin välillä tuntuu. Okei tää on vaan materiaa, mutta kovassa kivussa se tuntu aivan uskomattomalta ja paketin avattua tuntu taas. Mulle ei oo koskaan ennen kukaan tuntematon "diilannu" mitään, uskomatonta ❤️

Oli aikamoinen maanantai. Lauantaina näytin näin onnelliselta, kun olin voittanu kaks järkyttävää kipukohtausta ja olin elossa.

P.S. Kiitos ihanista tsempeistä kaikille ❤️ Kova kipu on jokaiselle kova kipu, jos se siltä tuntuu. Kunpa kenenkään ei tarvis siitä kärsiä. ❤️

Arkea ja juhlaa

Ensimmäinen työviikko takana. Onhan se opettelua ja ettimistä, mutta mukavaa. Ja jotakin oon saanu aikaankin. Niskat ja pää kestäny hyvin. Kauheella kiireellä töistä kottiin, että ehdin hetken levähtää, ennen kuin haen lapset tarhasta. Väsymys on se vaikein juttu. Aamulla tuntuu järkyttävältä nousta ylös ja tehdä asiat ja lähtee autolla ajamaan. Välillä tuntuu, että nukahdan rattiin. Työpaikan kahvihuoneessa on sitten voittajafiilis.

Tässä viikko ns. normiarkea eläneenä oon miettiny paljon muita ihmisiä. Ihmisiä, jotka elää tätä tavallista arkea. Toki meijän arki eroaa hieman, kun molemmat vanhemmat ei tuu töistä illalla kotiin. Lilian olikin alkuun vaikea käsittää, että vaikka äiti mennee töihin, niin äiti hakkee tarhasta myös iltapäivällä. Äiti ei lähe moneksi yöksi pois. Oon miettiny ihmisiä, jotka kulkee bussilla töihin täällä korvessa. Kun niitä busseja ei tuu 10min välein, jos edes puolen tunnin. Ja kun pysäkille helposti saa polkee pyörällä eka. Ajattelen, että on aika luksusta kun saan viedä autolla lapset hoitoon ja sitten töihin. Kilometrejä tulee päivässä huimat 80km, jos käyn vaan tarhalla eestaas ja töissä, mutta kaupassa ja jumpalla käynnillä mennee 100km rikki. 

Ehkä se on tämä järjetön väsymys, että tuntuisi täysin ylitsepääsemättömältä kulkea töihin bussilla. Saati viedä vielä lapsetki bussilla. Oon kulkenu monen monta vuotta erikouluihin bussilla ja hyvin se meni, mutta nyt. No eipä meiltä pääse edes bussilla mihinkään eikä töihinkään pääse bussilla eikä mun niskatkaan kestä. Mutta kunhan tuossa ajellessa miettii. Että nostan hattua teille julkisia käyttäville! (jos asusin pk seudulla hyvien yhteyksien varrella, sinnille kulkisin julkisilla niin pitkään kuin kipu sallis)

Ja miten ihmiset ehtii käydä töissä, tehdä ruokaa, siivota, olla lasten kanssa, harrastaa, hoitaa parisuhdetta, nähdä ystäviä, käydä kaupassa, ym? Okei, kaikki ei nuku päikkäreitä eikä oo näin väsyneitä, mutta silti! Musta tuntuu, että on kauhee kiire. Pitäs jotenki nyt saada pysähdyttyä hetkeen ja elää sitä hetkee, eikä seuraavaa askelta, niin se kiire loppuis. Koska mihin tässä nyt oikeesti on kiire? Somettamaan? Hyi, että tätä someriippuvuutta!

Töitä on tehty ja synttäritki taas tuli. Taas sen 22 täytin, mutta aina on syytä juhlia. Ja koska kakut on hyviä ja tykkään leipoa ja pyytää ihmisiä, niin pienessä kiireessäkin onnistuu ja sinnillä mennään. Lauantaina perheelle kakkukahavit ja illalla pari ihanaa ystävää tuli meille. Ville ja lapset laitoin Villen vanhemmille. Ja luksukseksi jäivät sinne yöksi. 

Mun synttäritoive oli saada nukkua yö heräämättä ja oltiin sovittu, että meen Nooralle yöksi. Mutta koska Ville ja lapset jäikin mummulaan, niin sain nukkua omassa sängyssä aivan yksin. Ilta oli ihana ja Noora mamma sai hierontaa raskausvaivoille. Ja kuinkas kävi, heräsin aamulla viestiin, että saattaapa kummitätille tulla ikimuistoinen synttärilahja. Päivä meni jännätessä. Eikä malttanu alkaa ees nukkumaan, mutta lopulta uni voitti. Aamulla aikasin sain lukia, että kummityttö oli syntyny ja kaikki hyvin molemmilla <3 Sai prinsessaki oman synttäripäivän.

Leivoin synttäreille sacherkakun tyylisen kakun vadelmahillolla. Nyt kun se ehti jääkaapissa pari päivää maustua, niin täytyy sanoa, että ehkä parasta suklaakakkua ikinä! Teen vielä uusiksi sen vähä reseptiä fiksaten ja jaan reseptin sitten teillekin. Tein myös maidottoman mansikkamoussekakun ja sitä kehuttiin ja olihan seki hyvvää. Mutta suklaa addiktille parasta on se suklaa. Suolaseksi tein kana-vuohenjuusto piirakan sekä kana-ananaspiirakan. Ja tiettyä salaattia ja dippiä. Ja kaikki tietenki gluteenittomana.

Mummu oli kutonu mulle aivan ihanat pitkät villasukat. Aikasemmat samanlaiset teki mulle häihin, koska en voinu korkkareita pitää rikkinäisen varpaan vuoksi, mutta ne alkaa olla puhkikulutetut. Sain myös paljon kukkia ja suklaata. Sekä aivan ihanan unisiepparin, minkä Noora oli mulle teetättäny. Kuvaan sen teille myöhemmin, kunhan löydän sille täydellisen paikan. 

En muista, että olisin koskaan tehnyt synttäriaamupalaa ite. Meillä oli kotona perinne, että synttäriaamuna sai luksus aamupalan ja herkkuleivoksen. Mun ja iskän synttäreillä oli bébét, aah! Nyt niitä en voi syödä, mutta muistella voin. Villeki on aina tehny mulle ihanan aamupalan, mutta nyt vaihdoin sen aamupalan mielellään kunnon yöuniin. Ja olihan mulla lähes kaikki valmiina illalta jääneenä. Oli ihan kiva syödä hiljaisuudessa rauhassa aamupala ilman keskeytyksiä. Mun aamupala oli siinä klo 11 ja juuri kun sain lopetettua, niin perhe palas kotia. Ja sain kuitenkin vielä ihan konkreettisenki lahjan. Enkä oo edes koskaan ääneen sanonu mitään tuosta iittalan astiasta, mutta kyllä se Ville vaan osaa <3 Joululahjat mulla on teille kertomattakin, mutta niillä mut saatiin aivan sekasin monesta suunnasta.

Tämä viikko menty vauvan uutisissa ja ootan, että pääsen ottamaan ihanuuden syliin. Lauantaina piti olla babyshowerit, mutta ne nyt peruuntu. Mutta jospa kuitenki pääsisin jo lauantaina ihanuutta kattomaan ja viemään lahjat. 

Hyvvää Yötä!

Täällä haisee suklaa

Syksyn flunssat koittanu meille kolkutella pari viikkoa. Tietenkin ennen Lilian synttäreitä Lilia alko yskimään. Lääkitsin homeopaattisin ja vitskuin, ettei vaan sairastuis. Ja nehän tepsi. Mutta seuraavalla viikolla huomasin flunssan taas yrittävän ja mietin, että ehkä se pitää vaan sairastaa pois. Lepoa siis vaan. Miten 3v tanssivan voimistelijan laitat lepoon? Eli lepoa kotona, ei päiväkotia. Tarkottaen, että kotona hypitään seinille.

Lauantaina sitten nousi ihan yks kaks kuume, joka kesti peräti pari tuntia. Alko pääkivulla ja hetkessä kuume ja sitten tuli uni. Mutta parin tunnin päästä oli taas virtaa ihan normaalisti. Seuraavana päivänä ilmesty näppyjä ja sitä seuraava yö olikin aivan kamala. Luultiin, että nyt se vesirokko tuli kunnolla, kun edellinen sairastaminen oli yhen näpyn rokko. Ja olihan sunnuntaina se 20vrk altistuksesta. Mutta ei! Aamulla oli näpytön tyttö. Näppyjä tuli ja hävis ja tuli ja hävis. Jotakin nokkosrokkoa siis.

Molemmat lapset sairasteli flunssaa, mikä tarkottaa meillä, että vauhti ei hidastu vaikka räkä lentää ja yskittää. Koita siinä sitten miettiä, mikä ois paras lapselle. Se, että saa touhuta menemään päiväkodissa vai kotona, niin että seinät kaatuu päälle. Pari päivää olivat kotona ja tännään rohkeesti vein päiväkotiin.

Maanantaina oli aivan mahtava päivä! Siis mun olon kannalta. Ei toki lasten flunssat ja ihme nokkosrokko oo mahtavaa. Mietin touhutessa, että tämmönen olo kun ois aina, niin kotiäitiys ois lastenleikkiä. Ja samaan syssyyn opiskeliski. Mittää päiväunia tarvis. Nautin niin paljon, kun pystyin keskittymään lapsiin ja olo oli hyvä. Toki en uskaltanu tyhjentää astianpesukonetta enkä lämmittää leivinuunia enkä pestä pyykkiä ja onneks ruokakin oli valmiina. Ettei se hyvä olo häviä.

Tiistainakin oli aika hyvä olo ja uskaltauduin pesemään vähän pyykkiä. Se pelko siitä kivusta on silti kokoajan läsnä, koska oon lasten kanssa yksin. Toki tiistainakin Mamma oli käymässä ja saan aina apua heti, mutta ihan miellellään sitä pärjäis ilmanki. Eikä aina ois joku "ylimääränen" täällä. Kun tietää, että illat ja yötki oon yksin lasten kanssa, sitä huomaamatta tunnustelee oloa koko ajan.

Kolme yötä erittäin vähäisillä unilla ja kolme päivää ilman päikkäreitä. Tännään siis vaan nukkumista oli ohjelmassa lasten ollessa päiväkodissa. Nukahdin ennen kymmentä ja heräsin kelloon 13:45. Äkkiä hakemaan lapsia. Automatkalla alko pääkipu ja voi huokaus, kuinka paljon se mieliala laskee. Päiväkodilla maha kurnii ja autoon päästyä avaan suklaapatukan.

"Äiti täällä haisee suklaa!" Koita siinä salaa syyä suklaata, kun Lilia haistaa sen takapenkille.

Kotia päästyä kipu oli jo aivan kamalaa. Äkkiä ruoka kaikille lautaselle. Tajuan siinä, että niin, oisko pitäny syyä aikasemmin. Kipu voimistuu ja koitan kokoaika touhuta jotakin, etten keskittyisi kipuun. Pakko lopulta laittaa viesti Mammalle: "Jos vaan jaksat, meille sais tulla. Kipu niin kova, että oksettaa."

Jo pelkkä viestin laittaminen helpottaa, on joku joka nyt tietää, että oon kipiä. Nyt kun vaan soitan, se on täällä salamana. Katon kelloa ja mietin, ettei olis pitkä aika nukkumaan menoon. Enkö pärjäis. Istun alas ja koitan selata lehteä, jolloin tajuan "KAHVIA! En oo juonu tännää kahvia ollenkaa!" 

Oon juonu monta vuotta zeroa päivittäin, PALJON, ja nyt kun siitä vierotan ittiäni huomaan kofeiinikoukun. Kuppikahvia äkkiä naamaan ja Mammalle viestiä, että ootappa hetkinen. Hetkessä kipu puolittuu! Mun kroppa on tosi herkkä ja se reagoi kaikkeen herkästi, koska tää kipu. Ja tietenki se on addiktoitunu siihen zeroon kuten sokeriin. Ja kyllä vaan se kofeiinin puutos pahentaa mun pääkipua. Voi kun se oliski kokonaan sen takana. Kofeiini ei siis sovi mulle ollenkaan ja siitä on päästävä eroon. Mutta ilman ylimääräsiä kipuja, kiitos!

Kivun helpottaessa oli taas, niin ihanaa. Onhan se kiva, että kipu tuo vähä perspektiiviä tähän arkeen. Kun tulee näitä helppoja kivuttomia päiviä ja hetkiä, sitä nauttii niin kovasti. Tajuaa, mihin kaikkeen sitä pystyiskään ja vautsi, minkälaista tämä elämä on. Sillon en ehdi onneksi miettiä "miksi mun elämä ei aina oo tämmöstä?!". Sitten taas kun kova kipu iskee, maailma romahtaa enemmän tai vähemmän. Sillon ehtii miettiä "Miks tämä kipu pitää olla ja miksi se nyt tuli?!" Mutta sitten perään muistaa, että ei se nykyään oo aina läsnä. Ja kyllä se kivuttomuuskin saatetaan voida tavottaa.

Nyt nautin tästä pienestä hetkestä ja sitten lasten väliin nukkumaan. Äsken näytti kyllä siltä, ettei siellä mulle sijaa ole…

Hiljaista ja hulluna kaikkea

Kolme viikkoa arkea takana, hurahtaen. Päiväkoti elämään ollaan saatu laskeutua hitaasti ja varmasti. Vaikkakin aika raskaasti. Yksi alottaa kiukuttelun aamulla, toinen jää itkemään äidin lähtiessä ja äiti lähtee raskain mielin päiväkodilta. Päivä menee lapsia miettien, miten siellä pärjätään. Iltapäivällä kiireellä hakemaan ja vastassa on onnelliset lapset, joiden päivä menny päivä päivältä vaan paremmin. Eiköhän tähän pikku hiljaa totu.

Välillä nukahtaa ruokapöytää ja välillä kotimatkalla jo, raskasta on pienelle.

Peetun iho räjähti ihottumalle taas juuri ennen päiväkodin aloitusta. Oli pienenä koko selkä ihottumalla, joka sitten rauhottui pyykin pesuaineen vaihdoksella. Seurailtiin, mutta niska, leuan alus ja selässä pari länttiä vaan paheni ja alkoi raapiminen. Eikun taas maito ja viljat pois. Ollaan niiden kans venkslailtu, kun aina tuo iho oirehtii myös niistä. Mutta ei alkanu rauhottuun ja hoksasin yhtäkkiä mökillä, että ostin Lidlistä uutta sensitive pyykinpesuainetta. Siinä oli kaikenmaailman allergialiitot ja juotsenmerkit, joten oletin että tietenki sopii.

Onneksi sattu nämä helteet, niin pyykin pesu meni leikiten. Kyllä tympäs kaapista puhtaat laittaa uusiksi pesuun. Nyt kokeilussa Erisan ja heti rauhoittu vähän. Oon rasvaamista vastaan, koska joku syyhän siihen ihottumaan on. Ei se rasvaaminen oo ratkaisu. Mutta nyt piti jo alkaa rasvaamaankin, ettei raavi verille. Äsken sain huomata, että iho näyttää jo paljon paljon paremmalta. Pesuaineen ja maidon+viljojen lisäksi ollaan vältetty maissia, kun se on atoopikolle myös kuuleman mukaan myrkky.  

Mun mieli niin järkkyy noista ihottumista ja sairastamisesta. Tulee totaallinen epäonnistumis fiilis. Vaikka eihän se mun vika oo, mutta kun äitinä pitäis pystyä ne välttämään. Toki on hyvä sairastaakkin välillä, että vastustuskyky kasvaa. Toisaalta, kun harvemmin kunnolla lapset on kipeinä, niin ne flunssatki tuntuu pahoilta.

Ihanat kesäilmat saapu vihdoin tänne meillekki. Ollaan oltu pihalla illat ja syötykin siellä. Ei raski nyt tuhlata hetkeäkään sisällä.

Peetu osaa kävellä oikein hienosti, mutta se uskallus puuttuu.
Nyt pari päivää kävelly vähä pitemmästi itekseen.

Lilia elää laulaen

Tuntuu, että pää aivan pyörällä syksyn tulosta. Miten voi muistaa kaiken, mitä pitää muistaa? Tulee kaikilta merkeiltä syysmallistot, ihanaakin ihanempia lastenvaatteita. Vielä kun sais lottovoiton! Pitää päivittää vaatetusta ja varusteita. Kaikkea ihanaa. Valikoimaa liiaksi asti. 4.9. tulee Gugguun aw´15 myyntiin, sitä odotan eniten. Ja 5.9. pidän Pomp de Lux kutsut kotona.

Nyt koitetaan laittaa taloa kuntoon, kun ollaan jo asetuttu. Alkaa jo suunnilleen tietävän, mitä haluaa mihinkin. Lilia halus siirtyä nukkumaan lastenhuoneeseen, joten meijän makkari alko näyttää jo vähä paremmalta. Ei oo vaan sänkyä sängyn perään. Nyt kattelen sivusilmällä kerrosänkyjä, että pääsee Peetukin sitten joskus sinne.

Onnellinen neiti Sointun synttäreiltä palanneena Viileä Venla lasit kädessä

Tänne ylälauteelle kiipeen muuten aivan heti, jos ovi on auki!

Serkuskyydillä Vaarilan puistoon. Jätkät! <3

Mulla vaihtu fysioterapeutti, kun Ulla oli sitä mieltä ettei enää pysty antamaan mulle tarpeeksi. Ja hyvältä vaikuttaa tämä uus, Jyrki. Samalla tyylillä jatketaan, mutta syventäen ja nyt aletaan päästä kunnolla hommiin, kun Ulla eka korjas asennot. Vaikka aivan iisisti ollaan alotettu, niska tuntuu tulehtuneelta ja kipiämmältä. En kyllä ymmärrä, miten vois varovaisemmin mitään tehä. Höllätään fysio käynnit takas kerta viikkoon ja muuten treenaan kotona ahkerasti.

Ensimmäiset työkokeilu hakemukset on nyt lähetetty. Jännittää kyllä hulluna, että onko musta vielä töihin. En halua enää takas saikulle, ei kiitos takapakkia. Pitää toivoa parasta, että pystyn siihen. Tavotteet on korkeella! Ootan niin innolla, että pääsen töhin. 

Peruin tänään botuliini pistos hoitoajan. Kerta ollaan päästy fysioterapialla näin hyvään vauhtiin, en halua sekottaa sitä myrkyillä. Ja tämä lääkkeetönhoito on mun unelmaa! Toki siinä tukemassa on homeopatia, mutta sieltä ei tuu niitä myrkkyjä.

Olis varmaan kamalasti vielä asiaa. Pää käy niin ylikierroksilla kaikesta. Oon päässy taas vähän vauhtiin ja unelmat kasvaa. Paljon on kaikkea. Joten postaukset saattaa viipyä, mutta kyllä mää kirjottelen. Kunhan nyt tässä päästään tähän arki rytmiin ja kaikki rullaamaan.

Vielä loppuun kuvia mökiltä. Ilmat vaihteli, niin että sai olla välillä välikausikamppeet ja sitten välillä pysty uimaan altaassa auringon paisteessa.

Peetu söis mansikoita vaikka kuinka.