En oo tästä koiran hankkimisesta kauhian onnellinen, mutta en jaksa tapella asiasta. Miksi tuhlaisin energiaa tappelemiseen ja mököttämiseen? Eikä se olis ollenkaa reilua. Ville haluaa ja tarvii koiran. Se on ollu yks sen suurimpia haaveita aina ja nyt kun metsästää, niin sinne tarvitaan se koira, pelaava koira. Se on Villen harrastus eikä Villekään oo kieltäny multa mitään mun harrastuksia tai juttuja.
Avioliitto on kompromissejä. Ja musta on oikeesti ihana "antaa lupa" koiraan, koska tiiän että Ville on niin mielissään asiasta ja siitä, että hyväksyn tän enkä oo vihanen tai kiukuttele. Oli se ihanaa katella Villeä, kun ajeltiin kotia kuinka mielissään oli. Ja kuinka mielissään nyt makkaa tuossa lattialla Aapo jalkojen välissä nukkuen. Ollaan asiasta paljon puhuttu ja Ville tasan tietää, etten halunnu mtn pentua nytte! Saati, että se on meillä sisällä, siis sisällä!
Koitin miettiä asiaa niin, että jos oisin alkanu hankalaksi ja niin kamalaksi, että koiraa ei vaan ois tullu. En kyllä tiiä miten semmonen ois ollu etes mahollista. Niin se asia ois sama, kun Ville sanos että lastenvaatteet ostetaan sitten nykyään vaan marketeista ja kirppareilta, mutta ei mtn merkkejä eikä sillä oo mitään väliä mätsääkö ne. Joo siinä ois ollu mun elämä! Huh Huh! Enhän mää nyt semmosta halua omalle miehelle, jota rakastan niiiin paljon.
Sannoin Villelle, etten laita tikkuakaan ristiin koiran kanssa. En vie ruokaa häkkiin, enkä siivoa sisältä pissoja ja kakkoja. Ja mitä mää eilen tein?! Siivosin kakan jälkiä ja vahtiin sitä, ettei tee tuhoja. Sannoin Villelle, että mitä mää sannoin, etten tee mittää ton koiran eteen. Vastaus oli "Mutta mulla onki nii ihana vaimo!"
Raivostuttavinta tässä koira asiassa on läheiseten suhtautuminen. Tottakait kaikilla on oikeus meille asiasta marmattaa ja valittaa ja olla vihasia. Ja miten niin? Meijän elämä! Joo ja kaikki ratkasut ei aina oo fiksuja, tää ei musta oo sitä ollenkaa, mutta ei niitte tarvii sitä koiraa hoitaa.
Ilmotin omille vanhemmille, ettei asiaan tarvii kantaa ottaa. Päätös on tehty. Kun mentiin hakemaan Liliaa vaarilasta, niin äiti on mulle vihanen! Menin kysymään tulleeko Lilia kattoon Aapoa, niin äiti alkaa huutamaan "Mua ei kiinnosta se teijän koira!" Ja en tiiä, sano varmaan muutakin. Vähän tuli paha mieli, pikkusen iski kauhia pääkipu ja se siitä kivasta päivästä! Oli koko päivän niin paha mieli siksi, että äiti suuttu mulle kun haettiin koira, vielä illalla viimeseksi mietin äitin vihaa ja tänä aamuna ekana! Eikä se tasan liikuta äitiä yhtään koko koira eikä sillä sen suuttumisella oo mitään vaikutusta koiran läsnäoloon vaan mun mieleen ja hyvinvointiin. Vieläkin niin paljon tuntuu pahalta, että tärisen tätä kirjottaessa. ARGH!!
Mummu oli ihana, kun sille ilmotin saman, ettei tarvii ottaa kantaa koiran ottamiseen. Niin on tullu viestejä ja puheluita miten on menny ja miten Lilia suhtautuu. Voispa kaikki toimia samoin. Vaikka olis asiasta erimieltä, niin vois silti käyttäytyä aikuismaisesti. Tai ehkä äitillä on oikeus toimia noin ja mää oon se väärässä oleva. Mitenhän tämä lie menee? Sen tiiän että ainakin viikon äitin reaktio muhun vaikuttaa kaikkea muuten kuin positiivisesti.
Palataan vielä Villeen. On niin ihana kattoa kuinka toinen on onnellinen ja mielissään ja tohkeissaan. Nytki ottaa kuvia nukkuvasta koirasta. Koitan omia ajatuksia kääntää ja aatella asiaa positiivisesti ja mitä kaikkee hyvääki koirasta on. Asioihin sopeutuu hyvin, kun näkee miten tärkee asia on toiselle.
Ville otti kuvan jätkistään <3
Ja Ville siis nukkuu alkuun Aapon kanssa olohuoneessa lattialla, koska makuuhuoneeseen se ei saa tulla, en ala kuunteleen yötä koiran itkua eikä sitä nyt vielä häkkiin yöksi voi laittaa.
Ihana Aapo! :) Kävin ihan saman keskustelu/raivo/mökötyksen meidän porukoitten kanssa kun Luca haettiin. Molemmat haukku, että oon vastuuton ja eläinrääkkääjä yms kun "pakotan" ulkokoiran sisälle ja blah. No nyt äiti tykkää koirasta maailman eniten ja Luca nukkuu aina sen kainalossa jos sinne mennään ja iskälle vain totesin, että voi pitää mölyt mahassaan. Jokainen tekkee omat valintansa elämään liittyen ja teidänki äiti varmasti rauhottuu tuosta :). Varmasti Aaposta on iloa teille kaikille kunhan se siitä kasvaa ja parantaahan koira lasten vastustuskykyä jos ei muuta :).
VastaaPoista