sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Kokkausta ja vieraita

Ihana päivä oli vaikka aamupäivällä vähä vastusti. Ville vietti päivän keittiössä valmistaen ensimmäisestä jänissaaliistaan päivällistä. Älyttömän hyvää kuulema oli ja hyvältä näyttikin, mutta mulla vaan tökkää jo ajatuskin jäniksen syömisestä. Villen vanhemmat oli syömässä, ettei Villen yksin tarvinnu koko jänistä syyä. Oli ainakin luomu ruokaa, kun jänis Villen metsästämää ja laittamaa. Porkkanat ja punajuuret mummun kasvattamia. Puolukkahillo ukin poimimaa ja mummun tekemää. Oi nam! Siis luomulle. Mun lautaselle pääty eilistä lasagnetteä ja olihan seki nam!


Olispa unelmaa asua niin isolla tontilla, että vois kasvattaa itte kaiken mahollisen ja hakia lihat aina metästä/tilalta. Ja lähellä maitotilaa, että sais maidon suoraan tilalta. Ehkä mää tarvisin myös jonkun/joitakin, jota hoitais mulle kasvimaat. Omavaraisuus ois aika pop!


Villen vanhempien lisäksi meillä kävi kylässä mun mummu ja ukki. Mummu oli tehny Lilialle ihanat tossut tarhaan. Sopivat oli, mutta heti piti ottaa pois, ei edes suostunu niillä kävelemään. Jatketaan siis tarhassa ilmeisesti edelleen ilman tossuja.


Peetu taas pyörii selältä mahalleen, molemmin puolin. Oppi homman jo 3,5kk iässä, mutta sitten se pääs unohtumaan. Käet on kans löytyny ja hoksannu, että niillä voi ottaa kiinni ja repiä/viiä suuhun asioita. Vielä ei oikein purulelut mee suuhun asti kunnolla, helpompaa kun joku pitää sitä siinä suussa, mutta leikkimaton lappuja pystyy imeskelemään iha itte itekseen.


Peetu raukka, kun oikee silmää vaan rähmii ja on aina rähminy. Ootellaan, että kyynelkanava (mikä lie olikaa) puhkeis (?) itekseen ja rähmintä loppus, ettei tarviis operoida. Ei se Peetua haittaa ollenkaa vaikka vähä rähmiiki.


Dubloilla rakentelua ja kokkausta. Peetulle kans keittoa ja kahvia. On sinne Peetun suuhun oikeetaki leipää Lilian toimesta laitettu. Ei ollu Peetu moksiskaan paahtoleivästä, maiskutteli vaan. Mennään kuitenki vielä ihan pelkällä äidinmaito linjalla hetken aikaa.

Ylemmässä kuvassa ihana EBBE:n jumpsuitti, joka on vielä hiukka reilu. Ja alemmassa ompelijalla teetetty frillahelma mekko. Mieleistä kuosia ei löytyny, niin laitettiin ompelija tekemään. Saman ompelijan tekemät baggyt Peetulla. Ja malli on aivan täydellinen.

Muut nukkuu jo ja vieraitaki kävi isännän nukkuessa...

Loop
Time 22:05
Cals 1950
Step 5414

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti