Olipas ihana ja vaiheikas viikonloppu. Nyt kun miettii, niin tuntu kerranki pitkältä viikonlopulta, kun tapahtu niin paljon kaikkea. Perjantaina oli tarkotus siivota ja leipoa, mutta suunnitelmat muuttu. Oli tullu kesä, joten eikun ulos. Lähdettiin lasten kans Ainolan puistoon, jonne tuli meijän kaveriksi kummityttöni Sointu äitinsä kanssa.
Ainolan puisto on ehkä Oulun paras ja kaunein puisto. Aivan älyttömän monipuolinen kaiken ikäsille sopiva. Löytyy mahtava, aika vasta remontoitu, leikkipuisto, jossa hiekkalaatikkoa, liukumäkiä, keinuja, erilaisia rimpuilutelineitä, karuselli ja musisointi mahdollisuus. Kahvila ja jätskikioski. Hyvä vessa. Vettä; merta, ojia ja puroja. Polkuja, siltoja, pyöräteitä. Suuria nurmialueita ja ihania istutuksia. Omenapuita ja kasvihuone. Lintuja. Eli siis kaikkea.
Itelle tuo vesi on miinus, koska pelkään ihan älyttömästi sitä. Mietin tilannetta, että kaksi leikki-ikästä häviää silmistä. Lähtevät kattomaan virtaavaa puroa ja hups toinen kaatuu veteen ja lyö päänsä. Toinen lähtee hakemaan apua, mutta siinä ajassa toinen ehtii hukkua. Hyi hyi hyi, ihan kamalaa! En siis lähe Ainolan puistoon yksin lasten kanssa. Nyt oli kuitenkin mahtava, kun Sointu jo niin iso ja Sointun äiti oli toisena tarkkana silmäparina.
Puistoilun jälkeen mentiin ystävien luokse. Lilia pääsi leikkimään toisen kummityttöni kanssa, nyt lähes saman ikäsen. Ja Peetu oli onnellinen perheen koirasta. Taas hujahti aika siivillä ja suunnattiin Vaarilaan. Oltiin sovittu ihanaisen Seljan kanssa treffit sinne. Selja on yks pitkäaikaisemmimmista ystävistäni, niiltä skootteriajoilta. Nyt asuu Tukholmassa eli nähdään noin kerran vuodessa. Mutta aina se tuntuu kuin ei erossa oltas oltukkaan. Sais kyllä neiti tulla takasi tänne!
Siinähän sitten meni yöhän asti ja aamulla pääsin kampaushommiin. Seljalla oli ystävänsä häihin meno ja tarjouduin laittamaan hiukset. Olipas niin ihanaa kihartaa ja letittää. Kesä jatkui vielä lauantaillekkin ja sain poltettua selän ja olkapäät. Lilia nautti uima-altaasta vaikkei sinne kokonaan uskaltautunukkaan.
Sunnuntaina leivoin porkkanapiirakkaa ja käytiin nostaan ekat potut. Olis pitäny jo pari viikkoa sitten käydä, mutta me ei uskottu että ne kasvaa niin nopeasti. Sieltä löyty jo aivan syötävän kokosia niiden ihanien sormenpään kokosten, tuppipottujen, lisäksi. Iltapalaksi siis tuppipottuja voilla ja kalaharinsuolalla sekä kaveriksi porkkanaleipää. Olipa muuten pikkusen hyvvää. Villeltä meinas jalat lähtee alta maistaessa, kun ei ollu uskoa makua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti