Muutaman päivän ajan oon saanu muistutuksia, miksi en oo kotona lasten kanssa. Loman alussa mietin aina sillon tällön, että miksi ihmeessä Lilia on ollu tarhassa vaikka oon ollu Peetun kans kotona. Oli niin mahtavaa aamulla rauhassa herätä ja syyä aamupalaa. Lähtee ulos tai kylään. Tehdä ruokaa ja syyä. Laittaa Peetu päikkäreille ja pötkötellä hetki, Lilian katsellessa Risto Räppääjää. Leipoa ja siivota. Syyä, leikkiä ja ulkoilla tai kyläillä. Pari kolme viikkoa vierähti hups vaan.
Mutta sitten tuli väsymys. Pitkään aikaan en oo ollu näin väsyny. Kun meinaan istualteen nukahtaa, ajatus tilttaa, tympäsee eikä mikään kiinnosta. Onneksi kipu on pysyny poissa vaikka ei se paljon lohduta tämmösen väsymyksen kanssa. Ja tämä väsymyshän häviää klo 19-20, ettei varmasti voi mennä ajoissa yöunille vaan mennee yli kahteentoista nukahtaminen.
Aamulla, kun heräät ja tuntuu että eilinen väsymys on tuplaantunut etkä oo levähtäny saati nukkunu ollenkaa, on aivan kamalaa. Pitkä päivä edessä lasten kans, lasten joiden kanssa ei voi vaan istua ja koomata. Ja kun tiiät, ettei päikkärit oo mahdolliset, se ressaa ja väsyttää lisää. Ja kun on tarpeeksi väsyny, ei jaksa edes pyytää ketään kylään tai ajella ite kenenkään sohvalle koomaamaan.
Eilen tapahtui kuitenkin jotaki ihmeellistä ja Lilia kömpi mun viereen päikkäreille, kun nukutin Peetua. Wohou, nukuttiin yli kaks tuntia! Päikkäreiltä herääminen on yhtä vaikeeta kuin aamuherääminen, mutta hetken päästä oon kuin uusi ihminen, ainakin hetken. Mutta jos ne säännölliset päikkärit ois, niin olisin uusi ihminen iltaan asti ja pääsisin nukkumaan kympiltä.
Eilen sain levollisin mielin käydä nukkumaan ja vaikka aamulla väsymys paino, oli helppo olla, kun tiesin pääseväni nukkumaan. Perhetyöntekijä tuli ulkoileen lasten kans. Mutta eihän se uni tietenkään tullut noin vaan. Mutta hetken nukahdin vaikka suurimmaksi osaksi makasin silmät kiinni koettaen olla ajattelematta mitään. Vähä ennen kellon sointia Peetu tuli oven taakse herättelemään. Sain lisää energiaa kuitenkin nuinkin pienistä unista.
Taas opin lisää itsestäni. Kun lähtee menemään hyvin, sitä kestää vain hetken jos laiminlyö ne jutut, minkä ansiosta on lähteny menemään hyvin. Ja kun luulee olevansa terve, kun siltä tuntuu ja on kaikki-voipa -olo, alkaa menemään helposti liian lujaa.
Oon harmitellu, kun mun työkokeilu alkaa 2h/pvä kolmella päivässä viikossa, mutta se on todellakin juuri sopivasti. Siihen päälle fysioterapia kaks kertaa viikossa ja ne päikkärit jokapäivälle sekä päivittäiset treenit! Kun tämä väsymys on päällä, tuntuu jo tuo aivan älyttömältä. Ja se, että Villellä alkaa taas reissut eli oon vielä lasten kanssa yksin ma-to.
Niin ja mullahan on ihan vaan muutama projekti, mitkä polttelee päästä toteuttaan. Mutta nyt täytyy oikeesti rauhottua ja päästä takas siihen hyvään tilanteeseen. Syksylle ei yhtään enempää kuin mitä alkuun suunniteltiin ja malttia! Ei "töiden" lisäksi opiskeluja. Tähän päälle ei tarvita kivun kanssa takapakkia. Tiedän, että jos joka päivänen kiputaso nousee ja kipukohtaukset lisääntyy, se lyö ja kovasti maahan. Sieltä on taas vaikea nousta, plus että lasten kans oleminen vaikeutuu ja tarvin siihen apua lisää.
Nyt täytyy vaan järjestellä päivät niin, että pystyisin Peetun kans nukkumaan. Toivoa, että Liliakin haluais päikkäreille. Helpottaa, kun tiedän elokuussa tarhan alkavan ja sillon alkaa säännölliset päikkäritkin. Mutta sinne on vielä aikaa ja siinä ajassa ehtii saada ittensä huonoon kuntoon, jos ei välitä ja malta nukkua ja treenata.
Nyt ei enää ootella kesää vaan eletään kesää vaikka sitten tätä kylmää kesää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti