Postaus sängystä

Kun makaa kyljellään ja jalat melkein yhdeksänkymmenen asteen kulmassa, tätä jopa sietää! Peetu päätti, että tämä yö on hyvä harjotella liikkumista. Tänä yönä alotan sängyssä liikkumisen ja wau, täällä pääsee ympäri ja vaikka ja miten.

Aamupäivällä lähettiin makkariin päikkäreille. Laskin Peetun meidän sängyllä ja naps! Aivan järkyttävä kipu alaselästä jalkoihin ja lysähdin Peetun viereen melkeen taju kankaalla. Koitin noista takas ylös, että saan selän takaisin oikeeseen asentoon, mutta eipäs noustukkaan. Kipu oli jäätävä, meinas oksennus tulla ja taju lähteä. Peetu aivan reunalla. Kokeilin päästä istumaan, joo ei! 

Sain kuin sainkin Peetun ja itteni hiissattua keskemmällä sänkyä ja tissin Peetun suuhun. Huh huh! Kipu vaan tuntu kovana. Alaselästä reisiin ja polviin säteillen ja pikku hiljaa myös alavatsaan. Tuli mieleen raskauden loppu ajat, kunnon kesto supistus. 

Onneksi puhelin oli 10cm päässä edessäni eikä esim selän takana tai keittiössä! Kuulen välillä huomautuksia, kuinka puhelin aina on mukana, mutta onneks on!

Koitin siinä imettäessä vaihdella asentoa ja se ei todellakaan onnistunu. Laitoin mummulle viestin, että saatto käydä vähä pahasti. Tarvin ehkä apua, kun en saa edes särkylääkettä haettua. Sitten nukahdin, onneksi.

Heräsin mummun tullessa makuuhuoneeseen. Särkylääkkeen ottaminen oli aikamoinen suoritus. Kaurapussi selkään ja jatkoin unia. Tunnin päästä heräsin ja totesin, että pakko päästä vessaan. Mutta ei mitään mahdollisuuksia päästä sängystä. Mummu käänsi mut mahalleen ja sitten veti jaloista mut sängyn reunalle niin että sain polvet lattiaan. Huh huh!

Kipu oli jäätävää ja liikkuminen niin vaikiaa. Meinasin, että kyllä se menee ohi ja pyysin ukkia käymään kaupassa, kun ei se ehkä tänään multa onnistuis. Mummu ja ukki oli sitä mieltä, että jonnekki selkää pitää lähteä näyttämään. Ei auttanut kuin soittaa selkäasemalle ja vasta neljän tunnin päähän sain ajan.

Kipu vaan paheni ja ihan missään ei ollu hyvä. Kaikki pahensi ja itkeä ois vaan voinut. Aika kulu niiin hitaasti.

Viideltä pääsin jäsenkorjaajalle. Matka autoon, autossa ja autosta korjaajalle, oli kamalaa! Jäsenkorjaaja yhdessä vaiheessa alkoi jopa nauramaan ja pyyteli anteeksi, kun mun selästä ei löytynyt kuin kipeitä ja todella kipeitä paikkoja.

Ja kun on krooninen kipu tila ja niskat *askana (miten muuten sen voi sanoa?), niin ihan nuin vaan ei voi hoitaa. Mutta sain muuten taas uusia vinkkejä pääkipuun :) Selässä on 40cm pätkä, joka ei toimi. On joku/joitaki ruhjeita ja ihan kramppissa.Nikamat ihan siksakissa ylhäältä lähtien. Saattaa olla välilevynpullistumaa, mutta ei välttämättä. Kaks raskautta liian lähekkäin  ja toka vielä vaikia, niin vähän on tehnyt hallaa jo muutenkin huonokuntoiseen kroppaan. Ja kun kivun tuntemus sekasin, niin kovahan se kipu on. 

Tunnin korjaamisen jälkeen lähden samassa kunnossa pois, kun menin. Paljon vettä ja suoloja! Ylläri, että olin taas unohtanu juua. Kahen päivän päästä näkee vasta hoidon vasteen ja sitten uusiks korjattavaksi (saatto jäähä loput lahjat ostamatta, sen verran hyvän hintasta). 

Ja kipuhan vaan pahenee ja pahenee. Pidätän vaan itkua ja mietin, miten pääsisin päivystykseen, ettei tarvis Liliaa ottaa mukaan. Selvitän Imetystuen kautta onko sinne päivystykseen edes järkeä mennä, että voiko imettävälle mitään piikkejä antaa ja kuulema voi. Soitan päivystykseen, saisinko ottaa mitä lääkettä yms. Selvittelyjen jälkeen saan selville, että voin ottaa panacodin. Tuttu lääke ja Peetu jo 7kk. En saa kyytiä itelle ja Peetulle päivystykseen eli sinnittelen aamuun.

Nyt makaan sängyssä ja tätä kirjoittaessa tuntuu, että panacod alkaa auttamaan. Inhoan ottaa tämmösiä lääkkeitä, mutta nyt ei kyllä ollu vaihtoehtoa. Kovasti toivon, että oon yön aikana parantunu, mutta luultavasti joudun aamulla menemään terveyskeskukseen. Mummu ja ukki tulee aamulla avuksi, onneksi. 

Hätäkahvit -ryhmä ois ollu tänään yks apu, jos ei mummu ja ukki ois päässy.

Nyt tuntuu, että vois silmät laittaa kiinni. Teksti jää tarkistamatta.