Syksyllä hukkasin blogini punaisen langan, jota en ehkä tiedä onko sitä ollutkaan. Poliitikan astuessa elämääni menin sekaisin, mitä kirjoittaisin. Elämääni tuli vihdoin sitä pitkään kaipaavaani sisältöä, tarkoitusta. Aivovamman kanssa joutuu vähän karsimaan juttuja, jos haluaa tehä täysillä. Ja kun oli niin paljon uutta, niin ei riittänyt pää kaikkeen. Silti lähes päivittäin mietin, että pitää kirjoittaa postaus.
Olisi pitänytkin. Mutta mietin vain, että tuleeko järkevää ja selkeetä tekstiä. En osannut ajatella, että voisin kirjottaa vain ne ajatukset. Nyt lähes puolivuotta tätä miettiessä päätin, että kirjoitan just sitä miltä sillon tuntuu. Enkä mieti, voinko kirjottaa. No tästä päätöksestäkin meni yli kuukausi, että sain aukaistua tämän ikkunan.
Oon perfektionisti ja ajattelen monet asiat liian vaikeasti. Kaiken pitäisi olla täydellistä. Ja monesti se tarkoittaa monimutkaista. Mietin aina sitä lopputulosta ja aivot väsyy jo alku metreillä. Nyt koitan päästä siitä ajatuksesta pois. Ei kaiken tarvitse olla niin justiinsa. Eihän?
Tälle postaukselle tuli nyt tosi hyvä sauma kirjoittaa, kun oikein muuta en voi tehdä. Eilen yhtäkkiä napsahti niska todella jumiin. Kipu on kova eikä voi tehdä mitään. Mutta tässä kun kone on sylissä sängyssä istuen seinään nojaten, se lepää kivasti ja samalla kuitenkin sormet liikkuu, että tuo liikettä käteen. Alko nimittäin tuossa automatkalla menemään turraksi jo sormetkin. Puhuminenkin pahentaa. Onneks on torstai ja Ville tullee kotia.
 | |
Meillä on vielä lunta näin kivasti. Hain aamulla kahvin apsilta, koska kotona oli väärää kahvia. Ville ostanu saludoa ja ei oo mun juttu. Mietin, etten raski ostaa sieltä sitä pakettia, että ostan vaan mukillisen. Mietin automatkan, että nii ei varmaan paljo kalliimpi ois ollu se paketti ostaa plus, että ois saanu iltapäivälläki sitä. Mutta samalla sit totesin, että eipähän tarvi kipiällä käellä keitellä kahveja :D
❤ Milla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti