Välikausivaatteet - sana, josta ennen lapsia en ollut kuullutkaan

Tiesin toppahaalarit ja kuravaatteet. Lilian ensimmäisen kevään lähestyessä kuulin välikausivaate -sanan. Muistan, kuinka päivittelin äidilleni asiaa. "Mitkä ihmeen välikausivaatteet? En ymmärrä. Tarvitaan siis keväälle ja syksylle ja talvelle omat ulkokamppeet, apua!"

Ulkoileminen tai siis sinne pukeutuminen lasten kanssa on oikeesti asia, mistä ei voi tietää liikaa. Ihan oikeesti. Joka säähän, kun on oikeet kamppeet, niin se ulkoileminen on mukavaa. Märkänä ja kylmänä on todella tympee ulkoilla. Nykyään vaatteissa on mahtavat ominaisuudet. Ei tarvi käyttää kuravaatteita, kun vaatteessa itsessään on vesipilari arvot 10 000 tai jopa 12 000, mikä kertoo sen että sillä voi istua vaikka 2 tuntia lätäkössä eikä kastu.

Molo Hopla Rainbow ja Polarn o Pyret kuorihousut

Kuravaatteet oli jotakin aivan kamalaa omassa lapsuudessa. Muistan, kuinka halusin "poikien"malliset housut, ei mittää vauvojen henkselihousuja. Ja kuinka ne oli inhottavat vetästä haalarin tai takkihousu yhdistelmän päälle. Voi saispa tähän äänen painot. Toinen asia, minkä muistan. Mahtavat leikit märässä lumessa. Rakennetaan hienoja lumilinnoja ja istutaan polvillaan lumessa. Ja kohta jo tunnen kuinka polvet on märät ja jäässä. Ja hanskat myös. Hanskat pysty käydä vaihtamassa, mutta ei haalaria. Puistattaa vieläkin.

Ulkovaatteisiin siis korkeat vesipilarit, hyvä hengittävyys sekä tuulen pitävyys. Ja sitten lisätään kerroksia väliin. Mutta mitä sinne väliin ja mikä on paras.

Välikausivaatteissa luotin ekana Polarn o Pyrettiin(pop). Ja nehän toimii. Kuoripuku fleecevuorella on aivan loisto keksintö. Fleecevuoren voi irrottaa, kun tulee lämpimämpää. Lisäksi meillä on ollu windfleecetakit sekä kuorihousut. Windfleece myös huippu, lämmin, tuulenpitävä ja vettä hylkivä. Ja kuorihousut 10 000 vesipilarilla.

Polarn o Pyret Windfleecet

Polarn o Pyret Windfleece

Mutta popin ulkonäkö kyllästyttää, haluan jotakin uutta. Tilasin viime keväänä Molon Hopla kuoritakit. Ne toimi hyvin popin windfleecejen kanssa. Housuina Peetulla popin kuorihousut ja Lilialla pomp de luxin (pomp) kuorihousut, myös 10 000 vesipilari. Lisäksi oli vielä popin haalarit.

Polarn o Pyret kuorihaalari fleecellä.

Tämä haalari meillä ollu kahdessa koossa 

ja molemmat lapset käyttäny molempia. 

Tämä on ihana <3

Pomp de Lux Kuorihousut.
Nämä housut Lilialla ja
tykkään.

Ja nyt päästään mun ongelmaan. Hopla takit on nyt sopivat eli kun tulee ajankohtaiseksi pukea ne, ne saattaa olla pienet. Windfleecet on pienet. Peetun kuorihousut on pienet. Peetu on sen mallinen, että popin kuoripuvussa kinnaa niska-haara. Ja Lilian kuoripuku näyttää pilkkihaalarilta, en tykkää yhtään. Siitä ei löytyny ees yhtään kuvaa.

Molo Hopla Lilac

Eli mitä meijän lapset pukkee keväällä?

 Kyselin jo paniikissa eräässä lastenvaatehullujen porina ryhmässä näistä, koska mun pää sekoaa. Mikä on softshell? Mitä se tarkottaa? Miten se toimii? Vastaako se windfleecea? Jos en osta popilta windfleecea, mikä olis vaihtoehto? Pärjäiskö lapset jo takki-housu -yhdistelmillä? Jos ostaa softshell haalarin, tarviiko kuoripuvun? Entä voisko softshellhaalarin laittaa alle ja päälle kuorihousut ja kuoritakin? Äääää!! En ossaa tätä!

Mini Rodini Pico haalari Navy
Tää on aivan huippu.
Kunnon ulkoilussa ei tätä käytetty,
mutta muuten aina. Ja kun pienellä haalari on kivempi
kuin takki, niin toimii! <3

Ja ettei tämä olis liian helppoa, ne koot! Jos nyt otan reilun, oisko se sopiva parin kuukauden päästä vai jo pieni vai liian reilu. Ja nyt ois noi alet, että kannattas ennakoida. Ja facebook kirppiksiltäki kantsis kattoo, mutta ne koot.

Onko tää nyt vaan mulle näin vaikeeta vai löytyykö kohtalotovereita? Kengistä ei kannata tähän syssyyn ees puhua, ne on toinen murheenryyni.

Mutta onneks kohta julkastaan Gugguu ss16 mallisto ja niitä mää osaa shoppailla! Voi kun taas kuulisitte, kuinka ylpeenä ja päättäväisenä ton lauseen kirjotin! Ja Liliahan saattaa näkyä niissä kuvissa. En millään malttas oottaa.

Kuva Gugguun Instagramista

Apua, mikä tauko!

Uutta vuotta mennään jo kovaa vauhtia. Olis varmaan pitäny lukia viimesin postaus, että tiiän mitä oon kirjotellu. Väsymys ja joulun ihanat kiireet sai mut jättämään blogin taka-alalle. Vaikka joulusta olis ollu kirjoteltavaa vaikka kuinka, mutta tärkeimmät eka. Ei se helppoa oo ollu, kun lähes päivittäin nousee kirjottaminen mieleen.

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Ai että kuulkaa! Päätin nyt rohkaistua kokeilemaan työntekoa ja mulla alkaa maanantaina työt. Ja ei ihan mitkä vaan työt vaan oman alan hommii ja melkein parasta, mistä voin unelmoida. Kokeillaan alkuun työkokeiluna, niin ei käy liian raskaaksi henkisesti mulle. Ei tarvi stressata saikkupäivistä tai jos joudunki jättämään hommat kesken. Mutta kaikkeni teen, että työkykynen oon!

Kivuthan on tällä hetkellä, uskallanko sanoa, loistavalla mallilla! Se mun pitkä krooninen pääkipu on saatu todella minimiin. Niskavamman kipu vaan muistuttelee, kun meen rasittamaan. Ja väsymys on edelleen kova. Viikko sitten käytiin Lilian kans mutka Tampereella ja ei se junamatkustaminenkaan ollu hyvä mun niskoille. Kaks päivää sain olla tuskissa, mutta oli se sen arvosta.

Meijän Peetusta on kasvanu kauhian iso poika. Niin iso, että on hoksannu, ettei aina tarvikkaa tehä niinku äiti pyytää. Jos ei huvita laittaa vaatteita päälle ja lähtiä jonnekki, nii sitte ei huvita ja voi vaikka juosta karkuun ja mennä piiloon. Myös kunnon itkupotkuraivarit on opittu ja tavaroita voi heitellä, kun suuttuu. Muutos on aika suuri meijän rauhalliseen ns. helppoon Peetuun verrattuna.

Ville oli ihanasti kolme viikkoa lomalla ja tännään lähti taas reissuun. Pittää uusiks taas orjentoitua tähän lasten kans keskenään olemiseen. Olkaa onnellisia te, keiden mies tullee illalla kottiin. Saatte jutella aikusten kesken ja nauttia toisten läsnäolosta arjen keskellä. Oon kade! Tähän tottuu ja tämä on meijän elämää, enkä valita, koska pääasia että on töitä eikä tämä oikeesti oo mittää järkyttävää. Mutta se ikävä toisen läsnäoloa.

Tämmönen ihanuus on se imetyskoru minkä voitin arvonnassa. Imetyskorun on tehny ByPinja ja siellä on vaikka kuinka paljon värivaihtoehtoja. Peetu ei tästä innostunu, toinen nänni on paljon kivempi kuin joku koru. Kannattaa siis opettaa imetyskoruun heti vauvasta ;)

Lisää lähipäivinä...

Kyyneleitä ilosta ja surusta

Kesällä mua pyydettiin ensi vuoden alusta syntyvälle erityisen tärkeälle lapselle kummiksi. Olin pakahtua onnesta ja se oli todella iso juttu mulle. Nyt tätä kirjoittaessa kyyneleet valuvat. Pääsin näkemään pienen lapsen alun ultrassakin. Samoihin aikoihin läheinen ystäväni plussasi ja olin aivan tohkeissaan, "lisää vauvoja!". Ihanaa, kun omat kasvaa ja pääsee hoitamaan toisen vauvoja.

Heinäkuun viimeinen päivä oli kamala. Kärsin pahimmasta pääkivusta ja oksensin kokopäivän Helsingissä hotellihuoneessa. Kun olin selvinny pahimmasta ja sain puhelimen käteeni, olin saanu kaksi viestiä. Yhtä aikaa mun kärsiessä myös toinen kärsi, vielä paljon pahemmin. 

Mun kummipoika oli syntyny enkelinä. Sen käsittäminen ja hyväksyminen oli kamalaa ja vaikeeta. Ei niin pitäny käydä!

Toinen viesti sisälsi ultrakuvan tekstillä "meijän kirpulla kaikki hyvin!". En tienny, mitä vastata. En halunnu kertoa ystävälleni, mitä juuri olin kuullu, en halunnu lisätä hänen huolta.

Tuosta päivästä on aikaa ja tapahtumilla on tarkoituksensa. Ystäväni raskaus on päivittäin elämässäni läsnä ja ootan helmikuussa syntyvää neitiä kovasti. Sain nähdä myös tämän ultrassa, kun pääsin mukaan kuulemaan tuleeko sieltä tyttö vai poika. Itku meinas tulla kylmienväreiden mukana, kun kuultiin, että tyttö siellä on.

Ollaan puhuttu, että oon ystäväni imetystukihenkilö ja voi soittaa vaikka keskellä yötä. Vauva, vaikkakin vielä mahassa oleva, tuntunu älyttömän läheiseltä ja tärkeeltä. Oon välillä miettiny, että oonko vähä liian intona. Mutta eilen pillitimanttien askartelun lomassa meitä pyydettiin kummeiksi. Se tuntui yhtä hyvältä kuin noin puolivuotta sitten. Oon niin kiitollinen ja onnellinen. Se nosti myös kesäiset tunteet pintaan ja ehkä myös suuren menetyksen vuoksi, tuntuu niin tärkeältä. Tuntuu uskomattomalta olla ystävälle, niin tärkeä, että pyydetään kummiksi. Että minä kelpaan, haluat mut lapsesi elämään lopullisesti!

Nyt itken täällä onnesta ja ikävästä ja surusta. Mietin enkelipojan äitiä, kuinka hienosti hän on selvinny. Mietin ihanaa ystävääni kelle oon tärkeä, joka kantaa mun tulevaa kummityttöä.

Väsymys

En muista, että mua olis koskaan väsyttäny näin paljon! Aamulla on aivan järkyttävän vaikee herätä ja tuntuu, että nukahdan rattiin. Päivän vois vaan nukkua ja käyn älyttömän hitaalla ja unohtelen kaiken. Kauhee työ saaha ittensä tekemään jotaki tai lähtemään johonkin. Ja illalla, kun vois alkaa nukkumaan se uni ei tuu. Yöllä, kun vois nukkua, niin ei nukuta. Klo 4 herään ja vois nousta ylös, mutta kuuden jälkeen ei meinaa silmät aueta.

Mitähän pitäs syyä, että ei väsyttäs? Vedän deetä 100mikroa päivässä eikä tunnu missään. Mieli keksii tuhat hommaa, mitä haluan tehä. Ja lopulta aika vähin jää tekemiset. Ja tänne kirjottamiset.

Kirjottelen, kun jaksan… Seuratkaa instassa, sinne tullee päivitettyä päivittäin - milllamariia.

Jos huonoa, niin myös hyvää

Käytiin tännää lastenlääkärillä Peetun kanssa iho-ongelmien vuoksi. Verikokeet oli ok paitsi laktoosi ei luultavasti tuu tulevaisuudessa Peetulle sopimaan. Lääkäri näki ihosta heti, että atooppinen on. Omat ajatukseni on, että ihon kunto tulee sisältä. Se mitä syödään vaikuttaa siihen. Rasvaus ei paranna. Lääkäri oli kuitenkin vahvasti toista mieltä. Kertoi, että on hyvä välttää ruoka-aineita jotka ihon kuntoa huonontaa, mutta aina syyllistä ei löydy. Rasvaus on hoito ja kortisooni. Siellä Peetun papereissa tais lukia "äiti ei halua kortisoonia", koska sain siitä aika vahvan puolustuspuheen.

Kyseilin ja epäilin ja vaadin paljon selityksiä. Omakohtasta kokemusta lääkärillä oli esikoisensa atopian hoidosta, että asiasta kyllä tiesi. Päätettiin kattoa vielä maissin vasta-aine ja d-vit tasot verikokeilla. Maissi olis hyvä saada takaisin mun ruokavalioon, ettei mun ruokavalio mee liian kapeaksi jonka myötä äidinmaidon laatu kärsii. Tässä vaiheessa meinasin tuulettaa! Harvat lääkärit kun tuntuu tietävän äidinmaidon koostumusta taaperoa imettäessä. Maissi kuitenkaan ei oo mitenkään tärkeä aina, mutta sitä on vaan tungettu kaikkeen ja helposti sitä myöten kaventaa ruokavaliota. Mutta mitä nyt oon tässä hetken maissittomalla ollu, niin eniten joutuu karsimaan herkkuja: jäätelöt, irtokarkit, valmisruuat. Musta tuntuu, että nuo ei mun maitoa rikastuta.

Toivoin, että iho oireet ei olis paljastunu atooppiseksi vaan allergia ihottumaksi. Ja oltais alettu tutkimaan allergioita. Atopia, atooppinen iho, atooppinen ihottuma, miten sitä nyt sanotaan, on yksi niistä mun pelätyistä "sairauksista". Kauhulla oon lukenu, kuinka kokonaisvaltainen se on ja vaikeuttaa sitä ja tätä ja oikeesti voi olla ihan tosi vakava. Ja aina ajatus "onneks meillä ei oo eikä tietenkää tuu". Ja nyt se sitte on ja kyllähän sitä tuolta suvusta löyty.

Tiedän, ettei ihan oikeesti oo kyse mistään vaarallisesta sairaudesta, jota ei pysty hoitamaan, mutta mulle tämä oli iso juttu. Ja tiedän, kuinka atooppinen iho/ihosairaudet on todella raadollisia ja voi viedä mielenerveyden, työkyvyn ja kaiken. Mutta ei nyt mietitä hyvänen aika semmosia, Peetun iho ei oo edes tällä hetkellä aivan kamala. Vaan saatu rauhottumaan ja vähän kutisee.

Päivitin instaan ja facebookkiin aiheesta ja apua kuinka ihania ihmiset on! <3 Oon saanu, niin paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja ja ohjeita. Mun pahamieli muuttu aivan mahtavaksi. On mahtava huomata, kuinka ihmiset auttaa ja haluaa kertoa pienistäkin vinkeistä ja vaikkei edes olis omaa kokemusta. Eihän tämä tunnu ennää missää. KIITOS <3

Nyt avaan pari saamaani linkkiä ja sitten nukkumaan, aamulla Peetun kans verikokeisiin. Mennään oyssiin lastenosastolle, että varmana onnistuu vaikka onnistu viimeksikki helposti.

P.S. Voitin eka kertaa arvonnassa! Saan valita imetyskoru valikoimasta mieleisen. Kunhan saan sen, niin laitan kuvia tänne. Ja se tullee tarpeeseen <3

Täällä haisee suklaa

Syksyn flunssat koittanu meille kolkutella pari viikkoa. Tietenkin ennen Lilian synttäreitä Lilia alko yskimään. Lääkitsin homeopaattisin ja vitskuin, ettei vaan sairastuis. Ja nehän tepsi. Mutta seuraavalla viikolla huomasin flunssan taas yrittävän ja mietin, että ehkä se pitää vaan sairastaa pois. Lepoa siis vaan. Miten 3v tanssivan voimistelijan laitat lepoon? Eli lepoa kotona, ei päiväkotia. Tarkottaen, että kotona hypitään seinille.

Lauantaina sitten nousi ihan yks kaks kuume, joka kesti peräti pari tuntia. Alko pääkivulla ja hetkessä kuume ja sitten tuli uni. Mutta parin tunnin päästä oli taas virtaa ihan normaalisti. Seuraavana päivänä ilmesty näppyjä ja sitä seuraava yö olikin aivan kamala. Luultiin, että nyt se vesirokko tuli kunnolla, kun edellinen sairastaminen oli yhen näpyn rokko. Ja olihan sunnuntaina se 20vrk altistuksesta. Mutta ei! Aamulla oli näpytön tyttö. Näppyjä tuli ja hävis ja tuli ja hävis. Jotakin nokkosrokkoa siis.

Molemmat lapset sairasteli flunssaa, mikä tarkottaa meillä, että vauhti ei hidastu vaikka räkä lentää ja yskittää. Koita siinä sitten miettiä, mikä ois paras lapselle. Se, että saa touhuta menemään päiväkodissa vai kotona, niin että seinät kaatuu päälle. Pari päivää olivat kotona ja tännään rohkeesti vein päiväkotiin.

Maanantaina oli aivan mahtava päivä! Siis mun olon kannalta. Ei toki lasten flunssat ja ihme nokkosrokko oo mahtavaa. Mietin touhutessa, että tämmönen olo kun ois aina, niin kotiäitiys ois lastenleikkiä. Ja samaan syssyyn opiskeliski. Mittää päiväunia tarvis. Nautin niin paljon, kun pystyin keskittymään lapsiin ja olo oli hyvä. Toki en uskaltanu tyhjentää astianpesukonetta enkä lämmittää leivinuunia enkä pestä pyykkiä ja onneks ruokakin oli valmiina. Ettei se hyvä olo häviä.

Tiistainakin oli aika hyvä olo ja uskaltauduin pesemään vähän pyykkiä. Se pelko siitä kivusta on silti kokoajan läsnä, koska oon lasten kanssa yksin. Toki tiistainakin Mamma oli käymässä ja saan aina apua heti, mutta ihan miellellään sitä pärjäis ilmanki. Eikä aina ois joku "ylimääränen" täällä. Kun tietää, että illat ja yötki oon yksin lasten kanssa, sitä huomaamatta tunnustelee oloa koko ajan.

Kolme yötä erittäin vähäisillä unilla ja kolme päivää ilman päikkäreitä. Tännään siis vaan nukkumista oli ohjelmassa lasten ollessa päiväkodissa. Nukahdin ennen kymmentä ja heräsin kelloon 13:45. Äkkiä hakemaan lapsia. Automatkalla alko pääkipu ja voi huokaus, kuinka paljon se mieliala laskee. Päiväkodilla maha kurnii ja autoon päästyä avaan suklaapatukan.

"Äiti täällä haisee suklaa!" Koita siinä salaa syyä suklaata, kun Lilia haistaa sen takapenkille.

Kotia päästyä kipu oli jo aivan kamalaa. Äkkiä ruoka kaikille lautaselle. Tajuan siinä, että niin, oisko pitäny syyä aikasemmin. Kipu voimistuu ja koitan kokoaika touhuta jotakin, etten keskittyisi kipuun. Pakko lopulta laittaa viesti Mammalle: "Jos vaan jaksat, meille sais tulla. Kipu niin kova, että oksettaa."

Jo pelkkä viestin laittaminen helpottaa, on joku joka nyt tietää, että oon kipiä. Nyt kun vaan soitan, se on täällä salamana. Katon kelloa ja mietin, ettei olis pitkä aika nukkumaan menoon. Enkö pärjäis. Istun alas ja koitan selata lehteä, jolloin tajuan "KAHVIA! En oo juonu tännää kahvia ollenkaa!" 

Oon juonu monta vuotta zeroa päivittäin, PALJON, ja nyt kun siitä vierotan ittiäni huomaan kofeiinikoukun. Kuppikahvia äkkiä naamaan ja Mammalle viestiä, että ootappa hetkinen. Hetkessä kipu puolittuu! Mun kroppa on tosi herkkä ja se reagoi kaikkeen herkästi, koska tää kipu. Ja tietenki se on addiktoitunu siihen zeroon kuten sokeriin. Ja kyllä vaan se kofeiinin puutos pahentaa mun pääkipua. Voi kun se oliski kokonaan sen takana. Kofeiini ei siis sovi mulle ollenkaan ja siitä on päästävä eroon. Mutta ilman ylimääräsiä kipuja, kiitos!

Kivun helpottaessa oli taas, niin ihanaa. Onhan se kiva, että kipu tuo vähä perspektiiviä tähän arkeen. Kun tulee näitä helppoja kivuttomia päiviä ja hetkiä, sitä nauttii niin kovasti. Tajuaa, mihin kaikkeen sitä pystyiskään ja vautsi, minkälaista tämä elämä on. Sillon en ehdi onneksi miettiä "miksi mun elämä ei aina oo tämmöstä?!". Sitten taas kun kova kipu iskee, maailma romahtaa enemmän tai vähemmän. Sillon ehtii miettiä "Miks tämä kipu pitää olla ja miksi se nyt tuli?!" Mutta sitten perään muistaa, että ei se nykyään oo aina läsnä. Ja kyllä se kivuttomuuskin saatetaan voida tavottaa.

Nyt nautin tästä pienestä hetkestä ja sitten lasten väliin nukkumaan. Äsken näytti kyllä siltä, ettei siellä mulle sijaa ole…

Lilian 3v Synttärit

Viime viikonloppu juhlittiin Lilian synttäreitä. Lauantaina kävi päiväkodista neljä kaveria. Tytöillä on aika tiivis viiden hengen porukka päiväkodissa, joten oli helppo kutsua porukka juhlimaan. Mietin pitkään, voiko vielä pitää kaverisynttäreitä. Kyselin päiväkodistakin mielipidettä ja Lilialta. Lilia oli aivan tohkeissaan jo kuukausi aiemmin, kun kaverit tullee meille kottiin. 

Ja aivan mahtavasti onnistu kaverisynttärit ja kaikki pääsi paikalle. Suunniteltu 1,5h oli aivan riittävä aika juhlia. Ohjelmaa en varsinaisesti järjestäny, mutta päällystin lastenhuoneen pöydän paperilla ja siihen saivat piirrellä. Pöytä toimi vieraskirjana mukavasti. Askartelin myös pilttipurkeista juomalasit ja jokainen sai omansa mukaan lähtiessä. Laitoin niihin tarroja ja muumipurkkapaketit. Ville ja Peetu oli kaverisynttäri hetken poissa, että Lilia sai täyden huomion.

Päiväkotikavereiden lähdettyä tuli mummua ja pappaa ja kummeja ja kavereita. Ja sunnuntaina tuli loput. Millään ei yhtenä päivänä onnistuis, tulis aivan liikaa porukkaa kerralla. Mukavempi, että ehtii edes vähän keskittyä kaikkiin vieraisiin.

Lilia toivo sinistä suklaakakkua. Mietin, että näyttää varmasti aivan hullulta. Mutta koska sininen meni hieman mintuksi, kakku näytti aivain hyvältä. Kolmen suklaan juustokakulla mentiin. Tein itse keksipohjan, koska kaikissa gluteenittomissa kekseissä on maissia. Lisäksi oli mini suklaamuffinsseja, dippikasviksia, lihapullia, pikkupitsoja ja keksejä, jotka koristelin vähä sinne päin.

Lapset syö kyllä todella todella vähän mitään. Olin päättäny, ettei mitään karkkeja tule. Mutta minivaahtikset oli niin nättejä ja sopi väreihin. Ja kirkkaassa pienessä aaltomaljassa aivan ihanan näkösiä. No eihän lapset nähny muuta kuin ne. Todella huono idea!

Kakku onnistu niin hyvin, että sehän meni lauantaina lähes kokonaan. Olin ajatellut, että varmasti riittää molemmille päiville. Keksejä onneksi jäi ekasta kakusta, joten tein uuden yöllä. Ja rohkeesti tein vaaleenpunasen. Oli vähän hämäävä, kun näytti ihan mansikka-suklaakakulta. Lilia ei valittanu väristä, mutta ei kyllä halunnu kakkua syödä.

Ensimmäisten vieraiden kohdalla Lilia oli vähän ihmeissään lahjoista, mutta nopsasti hoksas idean. Ai, että jokainen tuo mulle jottai ja äkkiä auki. Välilä tuli niin peräkkäin vieraita, ettei lahjoja ehtiny aukoa. Mulla meni vähän ohi, mitä keltäkin tuli ja oon koittanu kuvista selvitellä. Aivan ihania lahjoja tuli ja ei yhtään samoja.

Sunnuntaina vieraita ootellessa kuvasin vähä lapsia, kun mielessä idea joululahjoista. On vaan hieman haasteellista saada molemmat kuvaan ja kaikki kohdalleen.

Oli ihanat kaks päivää juhlia ja Lilia nautti. Lilialla jäi vähän päälle vieraiden tulo, kun kyseli koko viikon, "tulleeko taas vieraita?", "Tulleeko sitten vieraita?". Juhlat on niin ihania ja niitä on ihana suunnitella ja laittaa. Lilialla vaihtu pannat sitä mukaan, kun uusia tuli. Ja vaatteitakin vaihteli välissä, kun sai mekon ja jumppa puvun lahjaksi. 

P.S. Edelleenkään koneella ei ole kuvien muokkasohjelmaa. Kuvat otettu järkkärillä, mutta oon muokannu ne puhelimella, niin laatu meni aivan mössöksi. Mun kauniit kuvat ei ennää näytä niin kauniilta :(