tiistai 12. tammikuuta 2016

Välikausivaatteet - sana, josta ennen lapsia en ollut kuullutkaan



Tiesin toppahaalarit ja kuravaatteet. Lilian ensimmäisen kevään lähestyessä kuulin välikausivaate -sanan. Muistan, kuinka päivittelin äidilleni asiaa. "Mitkä ihmeen välikausivaatteet? En ymmärrä. Tarvitaan siis keväälle ja syksylle ja talvelle omat ulkokamppeet, apua!"

Ulkoileminen tai siis sinne pukeutuminen lasten kanssa on oikeesti asia, mistä ei voi tietää liikaa. Ihan oikeesti. Joka säähän, kun on oikeet kamppeet, niin se ulkoileminen on mukavaa. Märkänä ja kylmänä on todella tympee ulkoilla. Nykyään vaatteissa on mahtavat ominaisuudet. Ei tarvi käyttää kuravaatteita, kun vaatteessa itsessään on vesipilari arvot 10 000 tai jopa 12 000, mikä kertoo sen että sillä voi istua vaikka 2 tuntia lätäkössä eikä kastu.

Molo Hopla Rainbow ja Polarn o Pyret kuorihousut


Kuravaatteet oli jotakin aivan kamalaa omassa lapsuudessa. Muistan, kuinka halusin "poikien"malliset housut, ei mittää vauvojen henkselihousuja. Ja kuinka ne oli inhottavat vetästä haalarin tai takkihousu yhdistelmän päälle. Voi saispa tähän äänen painot. Toinen asia, minkä muistan. Mahtavat leikit märässä lumessa. Rakennetaan hienoja lumilinnoja ja istutaan polvillaan lumessa. Ja kohta jo tunnen kuinka polvet on märät ja jäässä. Ja hanskat myös. Hanskat pysty käydä vaihtamassa, mutta ei haalaria. Puistattaa vieläkin.

Ulkovaatteisiin siis korkeat vesipilarit, hyvä hengittävyys sekä tuulen pitävyys. Ja sitten lisätään kerroksia väliin. Mutta mitä sinne väliin ja mikä on paras.

Välikausivaatteissa luotin ekana Polarn o Pyrettiin(pop). Ja nehän toimii. Kuoripuku fleecevuorella on aivan loisto keksintö. Fleecevuoren voi irrottaa, kun tulee lämpimämpää. Lisäksi meillä on ollu windfleecetakit sekä kuorihousut. Windfleece myös huippu, lämmin, tuulenpitävä ja vettä hylkivä. Ja kuorihousut 10 000 vesipilarilla.

Polarn o Pyret Windfleecet




Polarn o Pyret Windfleece

Mutta popin ulkonäkö kyllästyttää, haluan jotakin uutta. Tilasin viime keväänä Molon Hopla kuoritakit. Ne toimi hyvin popin windfleecejen kanssa. Housuina Peetulla popin kuorihousut ja Lilialla pomp de luxin (pomp) kuorihousut, myös 10 000 vesipilari. Lisäksi oli vielä popin haalarit.

Polarn o Pyret kuorihaalari fleecellä.
Tämä haalari meillä ollu kahdessa koossa 
ja molemmat lapset käyttäny molempia. 
Tämä on ihana <3

Pomp de Lux Kuorihousut.
Nämä housut Lilialla ja
tykkään.


Ja nyt päästään mun ongelmaan. Hopla takit on nyt sopivat eli kun tulee ajankohtaiseksi pukea ne, ne saattaa olla pienet. Windfleecet on pienet. Peetun kuorihousut on pienet. Peetu on sen mallinen, että popin kuoripuvussa kinnaa niska-haara. Ja Lilian kuoripuku näyttää pilkkihaalarilta, en tykkää yhtään. Siitä ei löytyny ees yhtään kuvaa.


Molo Hopla Lilac


Eli mitä meijän lapset pukkee keväällä?
 Kyselin jo paniikissa eräässä lastenvaatehullujen porina ryhmässä näistä, koska mun pää sekoaa. Mikä on softshell? Mitä se tarkottaa? Miten se toimii? Vastaako se windfleecea? Jos en osta popilta windfleecea, mikä olis vaihtoehto? Pärjäiskö lapset jo takki-housu -yhdistelmillä? Jos ostaa softshell haalarin, tarviiko kuoripuvun? Entä voisko softshellhaalarin laittaa alle ja päälle kuorihousut ja kuoritakin? Äääää!! En ossaa tätä!

Mini Rodini Pico haalari Navy
Tää on aivan huippu.
Kunnon ulkoilussa ei tätä käytetty,
mutta muuten aina. Ja kun pienellä haalari on kivempi
kuin takki, niin toimii! <3

Ja ettei tämä olis liian helppoa, ne koot! Jos nyt otan reilun, oisko se sopiva parin kuukauden päästä vai jo pieni vai liian reilu. Ja nyt ois noi alet, että kannattas ennakoida. Ja facebook kirppiksiltäki kantsis kattoo, mutta ne koot.

Onko tää nyt vaan mulle näin vaikeeta vai löytyykö kohtalotovereita? Kengistä ei kannata tähän syssyyn ees puhua, ne on toinen murheenryyni.

Mutta onneks kohta julkastaan Gugguu ss16 mallisto ja niitä mää osaa shoppailla! Voi kun taas kuulisitte, kuinka ylpeenä ja päättäväisenä ton lauseen kirjotin! Ja Liliahan saattaa näkyä niissä kuvissa. En millään malttas oottaa.

Kuva Gugguun Instagramista



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti