Itsevarmuus

Ajattelin ennen itsevarmuuden olevan sitä, että hyväksyy oman ulkomuotonsa ja on siihen tyytyväinen. Itsevarma ihminen näyttää hyvältä. Ja se on totta. Mutta se itsevarmuus ulottuu syvemmällekkin. Varmuus omista teoista ja valinnoista. 

Monessa asiassa mulle on aivan sama, mitä muut miettiiä. Ja oon aina tykänny tehä vähä erilailla kuin muut. Aina kun vaan on voinut erottua muista, niin sen mukaan on menty. Kun muut tytöt maalas linnunpöntön punaisella, minä maalasin sinisellä. Kun muilla tytöillä oli punasen sävysen ulkovaatteet ekalla, mulla oli sini-vihreet. Koulussa mielellään kaikki vähän vaikeemman tai vaativamman kautta. Ja nykyään mahdollisimman pitkälle ite, eikä sitä valmista kaupasta.

Oon kasvanu siihen, että aina joku on sanomassa ja se vahvistaa. Omat teot ja valinnat tulee mietittyä tarkkaan ja harkiten. Toki on paljon ei-niin-tarkkaan-mietittyjä ja ei-niin-fiksuja-ideoitakin. Kun on varma omasta ulkonäöstä, teoista ja valinnoista, ei toisen sanat pääse satuttamaan, yleensä. 

Ihmiset on kovia arvostelemaan ja juoruamaan. Se tuntuu olevan välillä se elämän suola. On hyvä pohtia asioita ja keskustella omista ja toisen valinnoista. Varsinkin, jos kysytään mielipidettä. Mutta asiat voi tehdä monella tapaa. Vaikka itse olisi täysin erimieltä tai toimisi täysin eritavalla, ei ole oikeutta eikä hyvien tapojen mukaista, lytätä toista.  Voi kertoa, miten itse asian hoitaisi tai toimisi, toista kunnioittaen. Tai aina ei tarvitse sanoa mitään, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa.

Vaikka olet itsevarma, niin joskus joku pääsee satuttamaan. Joskus jonkun sanat saa todella pahan mielen, varsinkin jos ne sanomiset on jatkuvaa.  Kommentti sinne ja kommentti tänne. Ohi mennen aina vähän toista lytäten, itseä korottaen. Se on vaarallista, siihen tottuu. Pikku hiljaa voit alkaa uskomaan niitä ja pitämään itseäsi huonompana kuin toiset. Ja omat päätökset, valinnat alkaa tuntua vaikeilta tehdä, koska ei ne kuitenkaan ole oikein.

Hyvä ystäväkin voi toimia monessakin asiassa täysin toisin kuin itse, mutta niitä toisen valintoja kunnioitetaan, sitä on ystävyys. Ellei nyt ole kysymys jostai rikollisesta tai vastaavasta. Ystävää tuetaan valinnoissa ja kunnioitetaan ystävän elämää ilman että sitä arvostellaan. 

Myös itseä täytyy kunnioittaa ja pitää kiinni siitä itsevarmuudesta. Ei saa päästää elämään hallitsemaan semmoisia ihmisiä, jotka saa pahan olon arvostelemalla tekoja ja valintoja, oman elämäsi elämistä. Itsevarmuus saa kolhuja ja välillä se on huonompaa. Välillä se kohoaa, kun saa kehuja. Se täytyy pitää tasapainossa. Itsevarmuus ei ole yhtä kuin ylpeä tai leuhka, todellakaan.

Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos! On aika yleinen kommentti, mutta jotakin siitä aina jää sinne välille. Pidemmän päälle sinne on kertyny paljon.

Näissä tunnelmissa on viikonloppua vietetty, kun viime viikolla tuli vaan liikaa mun itsevarmuudelle ja se meinaa hävitä. 

P.S. Kiitos paljon ihanista sanoista, mitä oon saanu ympäriinsä viime postauksen vuoksi. Niiden vuoksi ei ole menty aivan pohja mudissa <3

Epäonnistunut?

Vanhemmuus on varmasti vaikein ja vaativin tehtävä elämässä. Teet niin tai näin, niin voit epäonnistua tai toisen silmissä teet aivan väärin. Omaa toimintaa vanhempana arvioi kokoajan. Tulee paineita tilanteissa, että nyt muut kattoo ja toiminko oikein. Suoraan sanottuna Paska äiti -fiilis on varmasti monelle muullekin tuttu.

Oon ollu aina todella kiinnostunu lasten kasvusta ja kehityksestä sekä kasvatuksesta. Liliaa odottaessa eksyin vahingossa kiintymysvanhemmuudesta kertoville sivuilla ja ne oli niin mua. Sieltä on saanu paljon tukea ja pohjaa omille ajatuksille, miksi haluaa toimia näin. Patti tilanteissa on voinut kysyä ja miettiä, mitä nyt.

Mietin tarkkaan, miten haluan toimia äitinä. Miten toimin missäkin tilanteessa, jotta se olisi mahdollisimman paras lapsen ja meidän perheen kannalta. Miten pystyn toimimaan vastaavissa tilanteissa uudestaan ja uudestaan. Lapsen raivokohtauksen keskellä mietin jokaisen sanan tarkkaan ja harkiten, mietin miten nyt ois paras toimia. Ja välillä tuntuu, että vois vaan itkee kun ei tiiä mitä nyt pitäs tehä. Kyseenalaistan toimintatapoja, joita ei käytetä aikuistenkaan kesken. Esim. eihän itkevää ja kiukettelevaa aikuistakaan viedä väkisin omaan huoneeseen yksin rauhoittumaan.

Oon saanu paljon positiivistä palautetta omasta kasvatustyylistä, lapsista ja lasten käyttäytymisestä. Se nostaa itsetuntoa älyttömästi ja saa uskomaan, että "hei, mää sittenki osaan tän!" Vaikean paikan tullen muistaa ne kehut. Vaikka tuleekin huokailtua ja hermoja menetettyä, kun ne lapset ei toimikkaan kuin oma ajatus.

Selitän itselle ja lapsille paljon heidän käytöstään ja yritän ymmärtää sitä, vaikka en ymmärräkkään aina. Lapsi kun ei kuitenkaan syyttä esim. kiukuttele, raivoa tai ole noudattamatta vanhemman pyyntöjä. Aina on siihen on syy vaikka vaan pieni kutina selässä tai auringon paiste.

Lilia on herkkä ja vaativa. Välillä unohdan, että hän on vasta 3,5vuotta. Lilian kanssa on aina ollu vaikeeta lähtemiset ja ne paheni Peetun synnyttyä. Selvittelin, miten kannattaisi toimia. Ennakointi, ennakointi ja selitys. Aloin kertomaan Lilialle tarkkaan päivän kulkua ja mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä sitten. Valmistelin Lilian ajoissa, ettei vaan yks kaks tule mitään. Ehkä autto tai sitten ei, edelleen lähtemiset ei oo meijän juttu.

Kolme vuotiaana Lilia alko kirjottelemaan omaa, perheenjäsenten sekä kavereiden nimiä. Oppi kaikki kirjaimet ja monet nimet kirjottaa muistista sekä lukee jotkut nimet ulkoa. Numerot myös osaa kirjottaa, jopa kaksinumeroiset. Laskee 1-20 ja avustetusti sataan. Laskee esim. 1+1, 2+3, 2+2, 2-1, 4-2, sormien avulla. Osaa viikonpäivät ja paljon juttuja, että oon ihan ällikällä lyöty. Ja haluaa oppia. 

Tällä viikolla kuitenki sain toisenlaista palautetta. Palautetta, mitä en todellakaan osannut odottaa ja sain tuntemaan itseni todella epäonnistuneeksi. Suoraan sanottuna itkin koko päivän, että oon pilannut Lilian lapsuuden ja kasvattanut aivan väärin.

Meidän iloinen, naurava, laulava ja tanssiva lapsi onki päiväkodissa muuttunut vakavaksi. Ja kun lapsi muuttuu vakavaksi se on todella huolestuttavaa. Mutta kun ei meillä kotona tai mummuloissa ole vakavaa lasta. 

Ensimmäiseksi ajattelin, että se on ikävä mikä sen tekee. Kevät on mennyt iskää kovasti ikävöiden ja äitiäkin välillä on kova ikävä, tai ainakin aamuisin Lilia pelkää että tulee ikävä vaikka ei sitten tulekkaan. Selitin tätä asiaa ja koska itekkin oon stressannu tästä Lilian ikävöimistä, niin yhdistin sen suoraan siihen. Oon miettiny, että se on joku kehitysvaihe ja tunteiden käsittely kehittyy. Plus kun oppii nyt niin paljon, niin pää on aivan täynnä.

Mutta päiväkodissa oltiin erimieltä. Lilian ei tarvis osata kirjaimia eikä numeroita, eikä niitä siis pitäisi harrastaa. Lilialle ei sais kertoa niin paljon päivän kulusta. Oon aiheuttanu Lilialle stressin, koska selitän päivät lähes tunnin tarkkuudella. Ja vieläpä usean päivän eteenpäin. Se, minkä oon ajatellut helpottavan Liliaa, onkin pilannut Lilian. Tykkään kysellä kotimatkalla päivän kulusta, mitä on tehny, mitä oli ruokana ja kenen kanssa leikki. Mutta näitäkään kysymyksiä ei tarvitsisi 3,5vuotiaalta kysellä. Vaan riittäisi, kun kysyy "oliko kiva päivä?" Keskustelut pitäisi lähteä lapsesta. 

Ja meillä ei myöskään ole rajoja, koska puen Lilian aamulla enkä jaksa tapella pukeeko itse. Koska en aamulla jätä Liliaa itkemään vaan annan Lilian lähteä mukaani viemään Peetun omalle osastolleen. Ja koska oon kärsivällinen tarhasta lähtiessä enkä kanna lapsia huutavina rimpuilevina autolle. 

Kirjoitan tätä nyt vahvassa tunteessa ja sanat loppuu kesken. En tiedä, mitä ajatella. Oon todella huolissani Liliasta ja oonko todella toiminu aivan väärin ja epäonnistunu. Mutta tuntuu silti hullulta, että pitäisi toimia toisin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Tuntuu, että.. en tiedä. Tuntuu väärältä huudattaa lasta, jos se huudatus voidaan välttää tekemällä asia yhdessä.

Sain ohjeita, että rajat täytyy asettaa. Lilia osaa pukea itse, niin alkaa pukemaan myös kotona. Liliä jää omalle osastolle ja vien yksin Peetun. Päiväkodista lähdetään, kun sanon vaikka kantaen. Numerot ja kirjaimet sais unohtaa ja lukea esim kirjoja. Koitin tätä. Luin illalla lapsille kolme lyhytta satua. Ensimmäisen sadun kohdalla Lilia toisti joka lauseesta jonkun sanan. Toisen kohdalla kysy millon lopetan. Kolmannen loputtua "Elä ennää lue, lasketaan nyt!" Kyllä siinä tuntu, että niin mitä mää nyt teen. Lapsi haluaa laskea, mutta ei sais. Ja päiviä en selitä enää. En kerro mitä tapahtuu päiväkodin jälkeen enkä kysele tarkasti päivän tapahtumista. Musta on ollu aika vaikee tässä pari päivää jutella Lilialle, etten vaan puhu liikaa.

On mahtavaa, että päiväkodissa tarkaillaan ja kiinnitetään huomiota lapsen muutokseen. Ja tämäkin keskustelu oli mun toive, toki en tiiä oisko tämä silti käyty myös heidän pyynnöstä. Oon yhtäaikaa todella huolissani ja kiitollinen sekä vihainen. Oon aika totaallisen hukassa ja todella surullinen.

Maidoton Mansikka-mangokakku (ja gluteeniton)

Maidottomat leivonnaiset ovat kiehtovia. Ja tuovat vaihtelua sekä raikkautta. Haastetta lisää oma gluteenittomuus. Keksipohjalla tähän kakkuun olisi tullut vähän enemmän särmää ja suosittelen sitä. Meillä kun maissiton ruokavalio meneillään, niin se oli mahdoton toteuttaa valmis kekseillä. En ole löytänyt vielä maissitomia gluteenittomia keksejä kaupasta ja ite en nyt jaksanut alkaa tekemään. Joten toteutin kakun perus kakkupohjalla.

Ajatus oli ensin tehdä Buffet -jäätelön tyylinen kakku. Mutta kakkuvuuasta loppu tila kesken ja mietin, että koristelun kannalta on nätimpi jättää se kansi poissa. Mansikka täytettä tuli myös tuplasti verrattuna mangotäytteeseen, joten meillä on nyt kakkupohja mansikkamoussella pakasessa odottamassa loppuun viemistä ja tarjolle panoa.

Maidoton tuntuu terveellisemmältä valinnalta vaikkei ole maitoproteiini allergiaa. Mutta nuita maidottomien valmisteiden ainesosaluetteloita lukiessa järkytyin. Maitotuotteissa on pari ainesosaa, mutta soija- ja kaura-valmisteissa lähemmäs kymmenen. Osa on ihan vitamiinejäkin, mutta osa oli todella outoja. Jäin siis miettimään terveellisyyttä ja tulin siihen tulokseen, että maidoton ruokavalio on terveellisempi silloin kuin ei käytetä nuita korvaavia tuotteita. Samoin kuin gluteenittomassa ruokavaliosa. Vältetään gluteenia sisältäviä ei korvata niitä.

Mutta se resepti! Tämä on mun sovellus, mutta kun tätä kosvasti pyydeltiin niin tässä tämä. Pohjan ohje on pellilliselle. Voi tehdä myös irtopohjavuokaan suoraa. Ite oikaisin, kun en handlaa sitä pohjan halkaisua.

Pohja 

(meillä on iso uuni, joten tämä pohja on todella iso. Normi uuniin mitat suluissa.)

6 (4) munaa

3dl (1,5) sokeria

2 dl (1) gluteenitonta jauhoeseosta/vehnäjauhoa

2dl (1) perunajauhoa

3tl (1.5) leivinjauhetta

200 astetta ja 6-8minuuttia keskitasolla

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja lisää vaahtoon mieluiten siivilän läpi. Vatkaa sekaisin ja kaada pellille. Paista. Kumoa pohja ja poista leivinpaperi. Anna jäähtyä. Leikkaa kakkuvuuan kokoinen palanen vuuan pohjalle.

Täyte

2dl vaahtoutuvaa soijakermaa

2dl vaniljakiisseliä (maidoton)

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaniljakiisseli, sekoita. Jaa täyte puoliksi.

Mansikkatäyte

6dl jäisiä mansikoita (sulana noin 4dl)

puolet täyteseoksesta

Sokeria

3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Sulata jäiset marjat ja soseuta soseeksi sauvasekoittimella. Lisää soseutetut mansikat täyteseokseen. Maista ja mausta makusi mukaan sokerilla. Keitä vettä. Purista liivatelehdet ja sulata ne tilkkaan kuumaa vettä. Lisää liivate mansikkatäytteeseen ja sekoita hyvin. Kaada täyte vuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Mangotäyte

Purkki (425/250g) Mangoa

puolet täyteseoksesta

Sokeria

3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Valuta mangot siivilässä ja soseuta soseeksi sauvasekoittimella. Lisää soseutetut mangot täyteseokseen. Maista ja mausta makusi mukaan sokerilla. Keitä vettä. Purista liivatelehdet ja sulata ne tilkkaan kuumaa vettä. Lisää liivate mangotäytteeseen ja sekoita hyvin. Kaada täyte mansikkatäytteen päälle varovasti ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Anna kakun jähmettyä useampi tunti. Itse käytin pakkasessa, koska tykkään että maistuu paremmalta kylmänä ja kohmeisena, vähän jäätelömäiseltä.

Kakkupohja kostuu tässä paljon ja kakku on parasta syödä kerralla. Keksipohjan kanssa tätä ongelmaa ei ole.

Sydän

Tässä teille maistiainen viime kevään Gugguun kuvauksista. Tämä kuva on yks parhaista ja tästä tulee meille taulu. Gugguun verkkosivuilta voi bongailla Liliaa myös.

Hyvvää yötä! <3

Äidille myös ihania vaatteita

Lasten myötä tullut keskityttyä lastenvaatteisiin ja kun ensin ollut perä jälkeen raskaana ja sitten imettäny, niin ei ole houkutellut edes shoppailla uusia vaatteita. Olen myös kyllästynyt ketjuliikkeiden laatuun. Parin käytön ellei jopa kerran käytön jälkeen nyppyä täynnä. 

En ennen välittänyt vaatteiden valmistusmaista tai tavoista. Ajattelin, että mielummin tekevät vaatteita kuin joutuvat prostituutioon tai palkatuiksi kerjäläisiksi. The true cost -dokumentti muutti ajatukseni. Kyllä sillä on väliä, miten ja missä vaatteet valmistetaan ja paljonko työntekijoille maksetaan. Jos esim H&M nostais jokaisen vaatteen hintaa eurolla, ei se tuntuis meillä missään. Mutta jos se raha menis työntekjöille, niin se olis paljon.

Vaatevallankumous

Olen nyt etsinyt itselleni mieleisiä vaatteita eri vaatemerkeiltä. Älyttömiä hintoja en haluaisi maksaa, mutta kotimaisuus, eettisyys ja laatu on tärkeitä. Viime syksynä kävin eka kertaa Noshin vaatekutsuilla ja ihastuin heidän naistenvaatteisiin. Sillon ostin vain yhden mekon ja leggarit, kun imetykseen sopiva vaatteita ei oikein ollut. Mekkoa oon käyttäny juhlassa ja arjessa viikottain. Aivan yliveto. Leggarit myös ollu ahkerassa käytössä. Kummassakaan ei näy käytönjälkeä eikä värit ole haalistunu.

 

 

  

 

Puhelimen kätköistä löyty vanha kuva, missä mekko päällä. Anoppilassa peiliposetusta

Odotin kutsujani kovasti, että pääsen rauhassa sovittelemaan ja tutustumaan mallistoon. Kuvastossa vaatteet näyttää ihan kivoilta. Edustajan omassa facebook ryhmässä olevissa sovituskuvissa vaatteet näytti paljon paremmilta. Kovat odotukset siis oli. 

Edustajan esitellessä vaatteita hengareissa, ei todellakaan vaatteet päässy oikeuksiin. Esimerkiksi Soma leggareita näyttäessä porukka ei ihastunu, mutta kun kuuli, että samat leggarit on mulla jalassa, niin ilmeet kirkastui. "Wau, näyttääpä hyvältä. Voiko nuo olla samat?!"

Eikun sovittelemaan siis. Vaikka kaikista ei ollu omia kokoja, niin pysty vaatetta sovittamaan ja tuumaileen oisko koko suuntaan tai toiseen hyvä. Edustajan asiantuntemus on valttia. Tilasin yhden mekon, kolme paitaa ja tregginssit. En malta oottaa milloin ne saan. Ja ehkä voisin kokeilla ottaa sovituskuvia teille.

Ihanasti pääsi vieraitakin kutsuille vaikka oli tiistai-iltana. Monta sellaistakin ketä en aikoihin ollut nähny. Oli aivan ihana nähdä. Ja taas mietin, miksi ei oo tullu aikaseksi sopia kyläilyjä. Pari tammikuun pientä vauvaakin oli mukana. Voi, että mää tykkään pittää kutsuja.

Kauheeta kiirettä muka tässä ollu, niin mietin nopeita ja helppoja tarjottavia. Mutta ei mitään tylsää. Haasteeksi otin myös maidottomuuden. Tein mango-mansikkakakun, josta kirjottelen oman postauksen resepteineen. Suolaseksi päädyin piirakan sijasta tekemään mausteisen kanasalaatin kera patongin ja kastikkeiden. Tarjolla oli myös pikkulättyjä, pähkinöitä ja viinirypäleitä.

Kiitos Riikka Mannermaalle Noshilta ja ihanille vieraille <3

Aika täydellinen viikonloppu

Oiskohan joskus joulun aikaan alettu puhumaan, että molemmat lapset mennee vaarilaan yökylään. En oikein raski antaa lapsia yökylään. Peetu oli nyt toisen yön erossa meistä molemmista. Kaivattiin kovasti yhteistä aikaa Villen kans. Ville kun on viikot reissussa ja sitten tullee kottiin, niin on yleensä tosi väsyny iltasin. Jos nukuttaa lapset, niin Ville on eka joka nukahtaa. Jos mää nukutan, niin monesti Ville on jo nukahtanu sohvalle ennen kuin ehdin takas tai nukahtaa pian. Ei paljon oltu ehditty jutella kahden kesken useampaan viikkoon. Mutta nyt se korjattiin.

Perjantai aamuna vietiin lapset yhdeksäksi vaarilaan. Ajettiin mäkkäriin terveelliselle aamupalalle. Sanoin Villelle, että kymmeneltä on meno. Alkuun ihmettelin, kun ei kyselly mitään. Mutta mäkkärissä sitten alko ihmettelemään miks Valkean Kauppakeskukseen pitäs mennä just kymmeneltä. Kyseli vaikka mitä ja hienosti selittelin. Hyppäsin rattiin ja ajelin karjasillalle. Parkeeratessa Ville hoksas minkä liikkeen eteen parkkeerasin. Siihen loppu kahvin juonti, kun meinas että alko porisee mahassa.

Olin huijannu Villeltä kuvan Lilian nimi tatskasta aiemmin, että voin näyttää sitä ystävälle. Lähetin siis tatuoijalle, että tiesi minkä tyylisesti Peetun nimi tarkotus tatuoida. Huijasin Villelle, että saatiin aika vasta 12.8., mutta ilmottavat jos tullee peruutusaikoja. Hyvin onnistuin. Ja vihdoin saatiin Peetunki nimi Villelle tatuoitua.

Tatuoinnin jälkeen lähettiin tsekkaan Valkea, meijän uus kauppakeskus. No sehän oli aivan täynnä ihmisiä ja mun pääkipu alko paheneen ja pahenee. Suunnitelmat oli mennä syömään ja vähä kattella kaupungissa. Tuumailtiin tovi ja pääkipu senkun paheni. Päätettiin hakia vähä pitsaa matkalla ja mennä kotia.

Pitseriaan pääsin vielä ok kunnossa, mutta sieltä kotia oli jotaki aivan kamalaa. Meinasin oksentaa aivan kokoajan ja hikiä pukkas ja tuntuu, etten ennää kestä sitä kipua. Mietin kyllä siinä, että on ollu kuukauden kivut kyllä tosi iisejä, kun nyt sai kokea kunnon kivun taas. 

Kotona suoraan vessaan ootteleen oksennanko, ei tullu. Aattelin että pakko syyä, mutta se salaattipitsa valkosipulikastikkeella ei menny alas. Päätin, että kokeilen nyt uudemman kerran lääkettä mitä lääkäri määräs. Nappi naamaan ja unta palloon. Parin tunnin päästä heräsin lähes kivutta. Ja onneksi kello oli vasta vähän yli viisi. Ehdittiin hyvin avata skumppa ja alkaa kattomaan Napapiirin Sankarit 2.

Kyllä siinä ehti illalla alkaa kaipaamaan lapsia. Tuntu niin hiljaselta ja tyhjältä koti. Tuntu ihan hölmöltä mennä nukkumaan vaan ja tietää, että voi vaan nukkua. Mutta olihan se ihana alottaa aamu rennosti. Illalta jäänyttä pitsaa mikroon ja sohvalle syömään pitsaa ja kattomaan ohjelmia. Niinku joskus ennen lapsia aina viikonloppusin.

Lauantaina nukuin vielä päikkäritki ja sitten lähdettiin Vaarilaan. Lapsilla oli menny tosi hyvin ja yökin menny mahtavasti. Iltapäivällä juhlittiin vaarilassa siskon pojan kolme vuotis synttäreitä ja illalla poikettiin vielä ihanan kummitytön luona. 

Sunnuntaina lähdettiin Lilian kanssa Valkeen lastentapahtumaan kattomaan muumeja ja Elsaa Oonan ja Emmin kanssa. Mutta eihän me sitä Elsaa nähty. Liliasta oli onneks jännää ajaa kallioparkkiin pitkää mäkeä ja ajella hissillä. Ruuaksi halus kalakeittoa. Mentiin Rossoon, mutta eihän siellä ennää listalta löytyny keittoja. Lohta, pottumuusia ja tattikastiketta, kelpas hyvin. Vähä on raskas tuommosen joka suuntaan ehtivän neidin kanssa olla liikenteessä. Pitäs vaan enempi käydä, mutta ei oma pää kestä sitä pelkoa että mennee hukkaan tai sattuu jottain. Ja kun itellä on tosi raskas ihmis vilinässä pittää Lilia silmällä eikä kokoajan pysy käsikädessä. Mutta oli meillä kivaa ja Lilia oli aivan tohkeissaan.

Illalla vielä joogaan ja viikonloppu pakettiin. Paljon oli kaikkee, mutta kaikkee sopivasti. Tämä viikko onki hommia täynnä. Huomenna Noshin vaatekutsut. Halusin tutustua heidän aikuistenvaatemallistoon, kun ois kiva itellekki löytää laadukkaita vaatteita. Ja lauantaina on suurkirppis Ouluhallilla. Lastenvaatteet on aika hyvin jo hinnotellu, mutta vielä pitäs omia vähä katella.

Kun elämä on joltain osin perseestä niin sillon en taistele suklaahimojen kanssa

Viikko sitten tuntu, etten oo ikinä inhonnu itteeni niin paljon kuin sillä hetkellä. On ollu aikoja etten todellakaan oo ollu tyytyväinen itseeni. Ja aikoja jolloin oon todellakin ollu ja siltä väliltä. Syksyllä 2011 olin tyytyväinen itseeni vaikka olin suurimmillani. Olin lihonu kesällä lääkkeiden vaikutuksella 12kiloa. Varsinkin Villen tavattua en miettiny ikinä niitä kiloja, niitä jotka ei kuulunu mun kroppaan. Kahden lapsen synnytettyä olin tyytyväisempi kuin koskaan. Pikku hiljaa olin päivä päivältä paremmassa kunnossa joka suunnasta. Ja sitten tuli se romahdus.

Koskaan en oo laihduttanu. Aina oon oikeestaan syöny, mitä oon halunnu. Mutta se syöminen onkin pysynyt aisoissa. Yhdessä vaiheessa jäin koukkuun kaloreiden kattomiseen, mutta silti söin sen suklaapatukan, jos halusin. Sitten ehkä jätin sen banaanin tai leivän tai oikean ruuan syömättä.  Jenkkiksiä ja makkaraa on ollu enemmän ja vähemmän, mutta suunnilleen samassa koossa oon pysyny. Kivun päälle en oo jaksanu miettiä syömisiä. Kun elämä on joltain osin perseestä, niin sillon en taistele suklaahimojen kanssa, vaan syön sen suklaan kun sitä haluan.

Mutta kun elämä on pelkkää suklaan syömistä, niin eihän se voi niin mennä. En tiedä mitä puntari näyttää ja kyllä nuo vanhat vaatteet päälle mennee, mutta peilistä katsoo joku muu. Sieltä katsoo joku suklaan ja kakkujen suurkuluttaja. Joka miettii kuinka ne lihottaa ja silti syö vaan lisää.

Inho omaan kroppaan ja itseenä on todella vaarallista. Ja kun se oikeesti tajusin, niin päätin että nyt loppuu. Tämä kroppa saadaan kuntoon sinnillä ja pitkä jänteisyydellä. Himot saadaan kuriin ja niistä päästään eroon. Pienin askelin.

Tiiättekö, ei oo muka väliä minkä näkösenä on kotona tai kun sairaslomalla kuskaa lapsia ja käy kaupassa. On sillä väliä, onko puhtaat hiukset ja harjattuna. On sillä väliä, mitä on päällä. Sillä on väliä itelle!