Kun elämä on joltain osin perseestä niin sillon en taistele suklaahimojen kanssa

Viikko sitten tuntu, etten oo ikinä inhonnu itteeni niin paljon kuin sillä hetkellä. On ollu aikoja etten todellakaan oo ollu tyytyväinen itseeni. Ja aikoja jolloin oon todellakin ollu ja siltä väliltä. Syksyllä 2011 olin tyytyväinen itseeni vaikka olin suurimmillani. Olin lihonu kesällä lääkkeiden vaikutuksella 12kiloa. Varsinkin Villen tavattua en miettiny ikinä niitä kiloja, niitä jotka ei kuulunu mun kroppaan. Kahden lapsen synnytettyä olin tyytyväisempi kuin koskaan. Pikku hiljaa olin päivä päivältä paremmassa kunnossa joka suunnasta. Ja sitten tuli se romahdus.

Koskaan en oo laihduttanu. Aina oon oikeestaan syöny, mitä oon halunnu. Mutta se syöminen onkin pysynyt aisoissa. Yhdessä vaiheessa jäin koukkuun kaloreiden kattomiseen, mutta silti söin sen suklaapatukan, jos halusin. Sitten ehkä jätin sen banaanin tai leivän tai oikean ruuan syömättä.  Jenkkiksiä ja makkaraa on ollu enemmän ja vähemmän, mutta suunnilleen samassa koossa oon pysyny. Kivun päälle en oo jaksanu miettiä syömisiä. Kun elämä on joltain osin perseestä, niin sillon en taistele suklaahimojen kanssa, vaan syön sen suklaan kun sitä haluan.

Mutta kun elämä on pelkkää suklaan syömistä, niin eihän se voi niin mennä. En tiedä mitä puntari näyttää ja kyllä nuo vanhat vaatteet päälle mennee, mutta peilistä katsoo joku muu. Sieltä katsoo joku suklaan ja kakkujen suurkuluttaja. Joka miettii kuinka ne lihottaa ja silti syö vaan lisää.

Inho omaan kroppaan ja itseenä on todella vaarallista. Ja kun se oikeesti tajusin, niin päätin että nyt loppuu. Tämä kroppa saadaan kuntoon sinnillä ja pitkä jänteisyydellä. Himot saadaan kuriin ja niistä päästään eroon. Pienin askelin.

Tiiättekö, ei oo muka väliä minkä näkösenä on kotona tai kun sairaslomalla kuskaa lapsia ja käy kaupassa. On sillä väliä, onko puhtaat hiukset ja harjattuna. On sillä väliä, mitä on päällä. Sillä on väliä itelle!