Jyrän alle jäänyt

Fysioterapeutin kanssa tultiin treenien kans siihen tulokseen, että nyt keskitytään nostamaan peruskuntoa. Peruskuntoa, mitä ei edes ole. Kävelylenkit ollu täysi mahdottomuus. Tässä puolen vuoden ajan pikku hiljaa kiputilanteen parantuessa aloin tekemään kyykkyjä. Huomasin, että kyykyillä saan nostettua sykettä eikä ne rasita niska-hartia seutua.

 

 

Ilmojen lämmettyä rohkenin lähteä kävelylle. Ja sain huomata, että se onnistuu. Kävelytekniikassa on hiomista ja jonkin verran sitä jo säädin fysioterapeutin ohjeiden mukaan, mikä helpotti heti oloa. Kaikki mulle heti -tyyppinä se kävely alkoi nopsaa tuntua liian helpota. Keskiviikkona päätin testata juoksua. Ikinä koskaan en oo tykänny juosta enkä muista milloin oisin juossu. Koin suuren onnistumisen, kun jaksoinkin juosta paljon enemmän mitä ajattelin

 

Oltiin Lilian kanssa lenkillä ja oltiin jo takasin päin menossa, kun lähdin kokeilemaan. Aloitin juoksemaan sähköpylväiden välejä. Yksi juosten ja seuraava kävellen. Kilometrin matkan kotia jaksoin tällä taktiikalla melkein. Kaks kävely väliä oli tuplat. Koti tuli vastaan ja Lilia halus lopettaa, niin en tiiä olisiko sitä jaksanu pitempään. Aika kaikkensa antanu olo kyllä oli. Mutta aivan uskomaton. Juoksutekniikka täytyy tsekata ja miettiä, miksi penikat tulee järkyttävän kipiäksi heti. Alkuun tuntui, että jalat ei kestä juosta vaikka ajattelin kunnon loppuvan.

 

 

Torstaina käytiin uimassa, joten en tiiä olisiko juoksun vuoksi tullut kipua vai johtuiko uinnista vai molemmista. Perjantai Keskusta nuorten kesäpäivillä aloteltiin norsupallolla. Jalkapalloa jumppapallolla. Ajatus oli vähän siinä höntsätä, varovasti. Lopulta juoksin siellä täysillä ja tein meijän kaikki viisi maalia. Huh huh! Piti siinä vähä taktikoida ja välillä ottaa happia, mutta sitten se taas unohtui kun piti lähteä maalin tekoon. Fiilis pelin jälkeen oli aivan uskomaton. Samalla pieni pelko, että kuinkahan fiksua oli aloittaa viikonloppu näin. Lopuksi vielä vähän vesi-ilmapallo sotaa.

Lauantai alkoi kipeillä jaloilla, erittäin kipeillä. Mutta ah, ihanalla kivulla. Ohjelmassa oli iltapäivällä pesisottelu, jonka olin päättänyt jättää pelaamatta. Pesis oli ala-asteella mun aivan lemppari laji ja koska olin vielä hengissä perjantain jälkeen, niin pitihän se lähtiä pelaamaan. Ulkokenttäpeliin en uskaltanut, olin varma, että pallo olis ollu mun päässä. Mutta pääsin lyömään ja juoksemaan. Ja me voitettiin!

Kuva: Ilona Suuronen

 

Lauantai yönä piti vielä käyä kävelylenkki, jotta paikat vetreytyis. Lihaskivut alko olemaan aika makiat. Yhtä aikaa kun siitä nautti, niin oli hieman vaivalloista kaikki muu kuin kävely. Sunnuntai olikin sitten aivan mahdoton. Onnellisena sai herätä ilman pääkipua ja tuntea kivun lihaksissa, koska olin pystynyt juoksemaan ja liikkumaan. Olo on kuin jyrän alle jäänyt, mutta yhtä aikaa vahvistaa uskoa kuntoutumisesta hurjasti. Tää on mahtavaa!

Ja hei, nää määrät on terveelle ihmiselle varmasti pienen pieniä, mutta mulle suuria edistyksiä. Vuosiin en oo liikkunut ollenkaan kipujen vuoksi.

P.S. Palataan pian tähän mahtavaan viikonloppuun, minkä sain viettää Keskusta nuorten kesäpäivillä.