keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Liivinsuojakakku äidille ja lahja vauvalle

Törmäsin joskus puoli vuotta sitten jossakin liivisuojakakkuun ja olin aivan myyty! Miks ihmeessä vaippakakkuja, kun babyshowerit on juhla äidille? Päätin, että teen ystävälleni liivinsuojakakun vaikka babyshowereita ei pidettäisiin. Kuitenkin juhlat päätettiin järjestää. Ilmotin juhlaporukalle tekeväni kakun ja osallistua saa, jos haluaa. Saatiin hyvä potti kasaan. Kuitenkin kävi niin, että neiti päätti syntyä ennen juhlia. Kakun tietenki tein ja vein sen mukanani vauvaa katsomaan.

Ystäväni oli niin otettu eikä osannut odottaa ollenkaan, vähän siinä kyyneleitä vuodatettiin. Ihanalle ihanaa <3



Liivinsuojien lisäksi halusin kakkuun imetyskorun. Se on äidille ja vauvalle. Kaunis ja käytännöllinen. Muutamasta vaihtoehdosta porukalla valittiin tämä väri ja byPinjan kanssa sovittiin, että korun voi vaihtaa jos saajaa ei miellytä.

Kakun rakenteeksi ostin lehden ja kotona huomasin vasta, kuinka mätsmäts värit oli. Niin kaunista.



Pohjakerrokseen laitoin siteitä. Niitä kun tarvii ja paljon. Ne tulee varmasti tarpeeseen, ainakin joskus. Muutaman kestosuojan halusin myös kakkuun, jotta pääsee kokeilemaan olisko ne parempia kuin kertakäyttöiset. Ja sitten suklaata, tottakait.




Tässä eka versio. Huomasin kakun olevan valmis ja tarvikkeita vielä jäljellä. Joten tein vielä uuden pohjakerroksen. Kakussa on 85 sidettä ja 150 kertakäyttöliivin suojaa. Paljon kuminauhoja. Säälin hieman purkajaa. Lehti sisällä. Satiininauhaa ympärillä. Suklaata sekä ihana imetyskoru byPinjalta.





Vauvalle, kummitytölleni teetin Vimman lettikankaasta tumput sekä rusettipipon. Nämä olin tilannut jo aikoja sitten. Oli ihana vihdoinki päästä ne antamaan.





Ja tässä hän on <3 Voi ihanuus! Kummitätin sylissä oli ihana olla maidontuoksussa. 


3 kommenttia:

  1. Wautsi miten kiva idea!
    Me tehtiin kummitytön äidin babyshowereissa ihan vaippakakku ja piilotettiin keskelle skumppapullo! Oli aika kiva yllätys kun vauvan syntymän jälkeen purkivat kakun ja sieltä löyty ylläri ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi skumppapullo on kyllä huippu idea! Tää mun ystävä ei voi sietää skumppaa, niin ei harmita että en tommosta hoksannu. Mutta jos vielä joskus teen, niin tuon kyllä käytän!

      Poista
  2. Oi mikä suloinen pieni prinsessa ja onnea tuoreelle kummitädille! <3 :)

    VastaaPoista