Ehkä sittenkin haluan olla kotona

Viimeisen vuoden vähintään olen kaivannut, niin kovasti töihin. Työyhteisöä, työpaikkaa. Kova halu päästä pois kotoa ja tehdä jotakin merkityksellistä, jotain millä on väliä. Perheen, lasten ja kodin lisäksi. Halu on ollu kova ja se on jopa ahdistanu. Ehkä siksi, että se työ on asia, mikä ihmiselle kuuluu. Se on oletus, että jokainen sitä tekee. On töitä ja lomia, arkea ja juhlaa.

Kuitenkin nyt, kun oon selvinny viime yöstä, alan olemaan vahvasti toista mieltä. Pitkän viime yön mietin asioita ja koitin kestää aivan kamalan kivun. Rukoilin ja koitin olla itkemättä. Olisi voinut vaan itkeä, mutta se pahentaa kipua, niin piti keskittyä. Mietin, että taidan paljon mielummin haluta olla kotona kivutta kuin töissä ja kärsiä järkyttävistä kivuista, mihin ei oo täsmä apua. 

Nyt kolme viikkoa jatkunut yhtäjaksoinen kipu välillä pahenee ja välillä vähä helpottaa. Muutaman kuukauden ehdin nauttia kivuttomista päivistä, kun päivittäinen kipu saatiin pois. Ja nyt se palas. Eilen kipu oli vas taulukolla mitattuna 5-7. Illalla Lilian jumpan aikana se alkoi nousta ja kotimatkalla hyppäs kymppiin. Kotona suoraan sohvalle ja tuntu, että pää räjähtää. Aivan oikeesti räjähtää! 

En tiedä onko hyväksi tarkkaillaa tarkkaan, miltä kipu tuntuu ja missä tuntuu ja miettiä adjektiivejä. Lääkärit kyllä monesti ollu tyytyväisiä mun erittäin kuvaavaan kuvailuun. Viime elokuussa kun niskavamma alkoi muistuttelemaan itsestään, kivut muuttu. Ja nyt taas eilen oltiin siinä niskavamma kivussa. 

Kipu lähtee niskasta ja tunkee pään läpi poskipäille, poskionteloon. Siitä nenään ja nenän varta otsaan, silmiin ja otsaonteloon. Pää on täynnä painetta, kuin kamala poskiontelon tulehdus. Pienikin liike, niin aivot hyppii pikkukivillä. Kipu koittaa tunkea itseä läpi päälaelta samalla laskeutuen haaroina koko päähän ja viimeiset koukerot korviin. Kokeilin kiertää päätä, en muista olinko ennen kovassa kivussa sitä kokeillu ja se ei ollu hyvä idea. Kun kiersin pään kokonaan oikealle tai vasemmalle, kipu ja paine räjähdysmäisesti paheni ja pisti, piikitti.

Jos on pitkään aivan paikallaan, aivan paikallaan, kipu ja paine laskee. Kipu tuntuu paineena ja kasvoilla kihelmöintinä ja piikkeinä sekä säkenöivänä. Silmien takaa tuikkii läpi. Välillä joku vääntää korvalehtiä. Kitalakea särkee ja puutumis hetkiä käy kasvoilla. Mutta kun on aivan liikkumatta, olo helpottuu pikkuhiljaa. Kolmen tunnin jälkeen lähes täysin paikoillaan makaamisen silmät kiinni pimiässä huoneessa, paine hävis. Jäi vain särky, kipu; tuikkiva, pistävä ja viiltävä. 

Kun kipu mennee tarpeeksi kovaksi, alkaa vasen silmä vuotamaa ja nenä mennee tukkoon. Nyt vaikka paine hävis, niin jos menin vasemmalle kyljelle paine ja tukkosuus palas. Makasin selällään täysin liikkumatta ja keskityin hengitykseen. Käsi pallean päällä mietin hengityksen sinne ja vain hengitin. Se autto! 

Kun kipu on kovaa, ei pysty nukkumaan. Ei pysty pitämään silmiä auki. Kuuntelemaan ja miettimään pystyy. Paineen hellitettyä ja kivun vähän tasaannuttua käännyin mahalleen ja aloin treenaamaan jalkoja. Hitaasti, niin hitaasti kun vaan voi ylös ja alas. Treenasin hallittua hidasta liikettä, koitin saada jalat liikkumaan hitaasti ja sulavasti. Hengitin ja liikutin jalkoja. Taas sain kipua laskettua.

3:28 katoin kelloa ja mietin, kuinka pitkä tämä yö on. Olin seitsemältä mennyt sänkyyn enkä yhtään nukkunu. Mutta sitten oon nukahtanu. Ehkä rukoukseen ehkä keskittyneeseen hengittämiseen.

Muistan elokuussa mökillä olleeni yhtä kipeä ja sieltä ajettiinkin suoraan lääkäriin ja päivystykseen. En muista oonko tässä välissä ollu samanlaisessa kunnossa, enkä haluakkaan. Ja vielä vähemmän haluan uudelleen tuon kivun.

Mun kivut saatiin hyvälle mallille, kun mulla oli selkeä rytmi ja päiväunet. Tarkat harjotteet, joita tein sekä erilaiset fysioterapiat. Päälle homeopatia, magnesium ja aloevera. Enää jäi vaan väsymys. Mutta päivittäinen kipu oli poissa ja pahat kipu kohtaukset vähissä. Pystyin imuroimaan ja luutuamaan, tyhjentämään ja täyttämään astianpesukoneen, leipomaan ja pyykkäämään, samana päivä enkä läheskään aina tullu kipiäksi. Ja nyt pystyn, en oikein mihinkää, makaamaan kivussa niinkuin sillon aikaa sitten.

Elämä opettaa.

(ja nyt äkkiä silmät kiinni, ennen kuin kipu enempää kovenee)