Kuulumisia ja kiitoksia

Voi ihanuus teitä lukijat! Oon saanu aivan ihania kommenteja ja viestejä vaikka mitä kautta myös kasvotusten. Haluaisin kovasti kirjotella joka päivä ja kirjotettavaa todellakin olisi. Nyt kun Ville on reissussa ma-to, oon lasten kanssa yksin. Nukun aina kun lapset ja viikonloppuisin ei paljon kehtaa bloggailla, mutta kun mää niin haluan! Jostakin se aika on taiottava kyllä.

Bataattiranskiksien ja Creme Frenchin kans kirjottelen, miten voikaan olla näin hyvvää!

Mieleni minun tekevi -postaus oli kuulemma surullista luettavaa. Näin ei ollut tarkoitus ollenkaa. Puin ajatuksiani sanoiksi ja lauseiksi. Selvittelin päätä ja tunteitani, miltä tuntuu kun aina vaan kysellään ja oletetaan asioita. Ei mun elämä oo surullista. Ei tätä kannata surkutella, sittenhän tästä ei tuu yhtään mittää.

Tämä kevät on mennyt älyttömällä vauhdilla ja tuntuu, että mennään menosta menoon eikä ehi pysähtymään. Muutto saatu hoidettua, mutta siihen tämä koti on jäänytkin. Kun on niin väsynyt, niin ei jaksa miettiä sisustamista. Tai siis jaksanhan mää miettiä ja suunnitella paljonki, mutta teoiksi ei oo vielä suunnitelmat menny. Tuparit ei oo ajankohtaset siis aikoihin.

Viikonloppuna käytiin lapsimessuilla Helsingissä Lauran ja Peetun kanssa. Taas kerran mieleni unohti todellisen tilanteeni. Tiedostin kyllä, että lentomatka sekä bussit ja ratikat ei todellakaan mun oloa helpota. Mutta se into ja halu menee edelle ja sitä ajattelee pystyvänsä. Kolme päivää matkustelua ja kävelyä ilman päikkäreillä ja vielä vauva mukana, huh hei! Nyt kun miettii, se ei todellakaan ollut rentouttava viikonloppu reissu.

Otin Peetulle kuus vaatekertaa, mutta olisi riittänyt yhdet per päivä. Sappisaippua tahrojen varalta mukana, mutta sitäkään ei tarvittu. Ja hyvin mahtu Kånkkeniin kaikki.

Lento meni oikein hienosti. Kun kone laskeutu ja ajo parkkiin, Peetu nukahti. Ulkovaatteita pukiessa vasta heräsi vaikka sitä ennen oli sylistä syliin ja kärryyn siirrelty.

Elämäni eka Starbuks ja olihan se hyvvää. Aurinko paisto pilvien takaa.

Oli mukava päästä messuille vaikkakin odotukset oli paljon korkeemmat. Gugguun lisäksi siellä ei paljo muuta sitten ollutkaan. Mutta Gugguuta sitten saatiinkin shopattua senkin edestä. Siellähän oli yhtä aikaa monet messut ja harmittaa älyttömästi, kun käsityömessut jäi käymättä. Kankaita olisin tarvinnu. Oltiin vaan niin väsyneitä perjantaina, kun oltiin jo kahdeksaksi aamulla lennetty Helsinkiin ja sitten lapsimessut kierretty, ettei jaksettu lähteä muihin. Lauantaina oli tarkotus jatkaa messuilua, mutta ei me jaksettu.

Kaks kassillista lähti mukkaan.

Maailman paras pitsa ehdottomasti! Splizzeria! <3 Käytiin pe ja su syömässä, koska oli niin hyvää eikä todellakaan kallista. Ja gluteeniton pohja itse tehtyä ja valinnan varaa löyty. Kaikki heti sinne syömään ja meille kans Ouluun Splizzeria!

Peetulla ei ollu mitään ongelmaa matkustaa metroissa, ratikoissa tai busseissa.

Citycenterissä välihuikalla.

Hotellilla nukutti hyvin ja hyvin, ainaki pätkissä. Oli sentään komeet lakanat.

Illalla hotellilla herkuteltiin Juustoilla kera päärynän, viinirypäleiden ja keksien.

Pääsin vihdoin kuuluisaan Tiger -kauppaan! Ja vähän meni överiksi, mutta mitään turhaa en ostanu. Voi pliis meillekki Tiger tänne Ouluun. Laitan ostoksista kuvia vielä. Messujen ja Tigerin lisäksi Zara oli pakko päästä! -listalla. Muuta en Helsingistä tarvinnu. Zarasta olisi voinut shoppailla tosi paljon kesävaatteita lapsille ja mukavasti sieltä lähtiki mukaan. Zara myös sais tulla meille tänne tai aukasta nettikauppansa myös suomalaisille!

Nähtiin myös lauantaina Murulandiassa aivan ihanaa Kirsiä ja hänen tytärtään, harmillisen pikaisesti kylläkin. Vuoden verran vauvaryhmässä tutusteltu ja kirjoteltu ja vihdoin nähtiin.

Meijän reissu oli aika hulvaton ja vastustava. Sunnuntai iltapäivällä todettiin, että jos meijän mukana olis ollu tv-kamerat, olis meijän reissu luultu käsikirjotetuksi. Sen verran hulvatonta oli, että ei voinu itekkään enää uskoa miten kaikki voi olla niin vaikeeta. Mietinnässä kehtaanko kirjottaa miten meillä suju.

Reissussa oppii uutta. Eka kerran nousi seisomaan ja sehän ei riittäny, vaan tuosta noustiin vielä pöydällekkin.

Koneessa aivan hikipäässä huikkaa. Takaisin tullessakaan ei malttanu nukkua.

Aamun avaukseksi lapset purki mun laukut, jotka oli illalla jääny auki. Jes mikä kaaos! Tervetuloa kotiin!

Tämä viikko menny ja menee lepäillessä. Peetukin on ollut väsynyt, kun ollaan vedetty kolmen tunnin päikkäreitä. Pyykkivuori on aivan valtava ja lempparit sielä seassa. Mutta vaatekaapit ei todellakaan oo tyhjät. Päätin, että pesen pyykit vasta viikonloppuna ja käytetään nyt sitten niitä ei niin lemppareita sieltä kaapeista. Ja ne mitkä ne nytkään päädy päälle, saa lähtee myyntiin. Tykkään pyykätä tosi paljon, mutta se pyykkien ripustus pahentaa kipua, joten en sitä sais tehä. Mutta en hän mää sais tehä mittää, jos kivun mukaan menisin. Parempi kuitenki jättää viikonloppuun, etten oo yksin lasten kanssa.

Hurahdin tämän kevään malliston myötä Gugguuseen aivan kunnolla vaikka meillä on vaatteita ollut jo ekasta mallistosta. Ajattelin tehdä näistä ihanuuksista myös postauksen, kuhan saan kuvailtua vaatteita.

Kiitos vielä ihanat lukijat ja kommentteja saa jättää ja viestejä laittaa :) Jos ja kun musta ei hetkeen kuulu, johtuu se kivusta ja väsymyksestä. Mutta nekin aina väistyy.

Mieleni minun tekevi

Kolarista ja vammautumisestani on pian kymmenen vuotta. Siis 10 vuotta! Tuntuu niin paljolta ja pitkältä ajalta. Niinkin pitkä aika, että oon tottunu olemaan kipiä ja väsyny. Mutta mieleni ei.

Mieleni minun tekevi vaikka mitä. Mieli ei ymmärrä tilannetta. Mieli ei hyväksy tilannetta. Mieli ei vaan suostu taipumaan tähän. Mieli menee eellä ja jos meen mielen perässä ja mukana, maksan siistä kovalla kivulla.

Mulle sanotaan paljon, että ei se haittaa jos teillä on sotkusta. Ei sun tarvi siivota meitä varten. Ei sun tarvi leipoa. Ei sun pidä tehä tuota tai tätä tai sitä. Ei pidä eikä tarvi, mutta kun haluan. 

Haluan, että meillä on siistiä. Tavarat järjestyksessä ja kaikki viimesen päälle.

Haluan, että kaikki tavarat ei oo kaupasta ostettu vaan ite tehtyjä myös.

Haluan leipoa.

Haluan, että vieraille on aina jotaki ite tehtyä tarjottavana.

Haluan muistaa synttärit ja nimipäivät, ystävien ja tuttujen.

Haluan askarrella kortit ja lahjat.

Haluan tehdä vatsalihaksia.

Haluan punnertaa.

Haluan tietää, mitä on treenata niin, että oksentaa.

Haluan vaeltaa.

Haluan pestä ikkunat.

Haluan haravoida.

Haluan hyppiä.

Haluan tehdä lasten kans ihan mitä keksivät pyytää.

Haluan töihin.

Haluan työyhteisön ja työkaverit.

Haluan järjestää juhlia ja kutsua ystäviä kylään usein.

Haluan käydä ystävien luona.

Haluan olla mukana järjestämässä tapahtua.

Haluan olla sellainen "jenkki-kotirouva".

Voisin jatkaa tuota listaa aika pitkästi. Kun kyse ei ole halusta vaan pystymisestä, on mielen vaikea asiat hyväksyä. Olisi helppoa, kun ei kiinnostais päästä työelämään eikä kiinnostais miltä kotona näyttää. Kun kaupan leivonnaiset, kortit ja lahjat riittäis. Kun olisin tyytyväinen laiskana ja saamattomana.

Mielikuvani itsestäni ei täsmää todellisuuden kanssa. Mielikuvissa herään aamulla reippaana, ehkä vähän väsyttää, tuntia ennen lapsia. Käyn suihkussa ja laitan meille aamupalan. Oikeesti hyvän ja terveellisen. Lähdetään töihin ja tarhaan. Töiden jälkeen lasten kanssa laitan ruuan. Syömisen jälkeen lähdetään ulkoilemaan koko perhe tai liikkumaan jossakin muodossa. Harrastuksia olisi joillekin illoille. Illalla, kun lapset nukkuu olisin hetken Villen kanssa ja tai bloggaisin. Siivoaisin päivän sotkut. Menisin sänkyyn ja nukahtaisin. Nukkuisin yön. Viikonloppuisin harrastaisin ja tehtäisiin perheen kanssa paljon kaikkea, liikuttaisiin ulkona luonnossa. Kaikki aika ei menisi lepäämiseen ja nukkumiseen. Mielikuvaminäni juoksee ja hyppii. 

Suurin haaveeni on aina ollut perhe, mutta työ ja ammatti on ollut perusoletus. Ensin piti lukea uskonnon opettajaksi, sitten puusepäksi ja sitten sisustus-ja kalustesuunnittelijaksi. Kun kaikki nuo tyssäs kivun kanssa, haaveilin vielä lähihoitajan ja sairaanhoitajan työstä lasten-ja nuorten tai mielenterveys ja päihdepuolella. Nämä kaikki on pitänyt unohtaa.

Viistoista vuotiaana alotin tekemään töitä. Tai no jo 12 vuotiaasta oon myyny vappusin heliumpalloja. Joulut olin kiire apulaisena postilla, samoin ystävänpäivät ja joskus pääsiäiset. Kun opiskelu ei onnistunu, menin postille lajitelemaan postia. Voi miten ihanaa se oli. 4 tuntia illassa 2-5 kertaa viikossa. Sen pystyin tekemään aika kovassa kivussakin, kun oli vain kyydit töihin ja pois. Se oli vaan vähän liian mukavaa ja työtunnit lisäänty. Tuli joulu ja sai tehä ylitöitä. Päivät veny, kun mieli vei mennessään. Vaihtu vuosi 2011 ja kipu jäi totaallisesti päälle. Hain silti vakipaikkaa ja ilmoittauduin kouluttajaksi. Helmikuussa 2011 loppu työn tekeminen. Olin uupunut enkä kuulema ollenkaan työkykyinen, koska päiviini ei kuulunut muuta kuin nukkuminen ja työt. 

Kuinka ikävä sinne Oulun lajittelukeskukseen onkaan! Olin tyytyväinen siihen työhön, vihdoinki oli edes joku homma mitä pystyin tekemään. Joulut on edelleen vaikeita, kun oppi olemaan joulukorttilajittelussa. Ja kesäsin sain enemmän vuoroja. Tuleva kesä on taas vain "lomaa".

Joka päivä mietin töitä ja millon pääsen töihin ja mihin pääsen. Liian usein joudun vastaamaan, millon meen töihin ja selittämään. Terapeutin mukaan näitä kysymyksiä ja selittelyjä pitäisi välttää. Kun on asia on vaikea itsellä hyväksyä on siihen vielä vaikeempi toiselle vastata.

Taas ajattelen, että syksyllä pääsen töihin. Löydän työpaikan missä voin olla 4tuntia päivässä 2-3 kertaa viikossa. Työpaikan missä mikään ei kaadu, jos en pääsekään tai joudun kesken lähtemään. Parasta olisi vielä, kun työ olisi lastenvaatteiden tai sisustuksen parissa. Kunnes todellisuus muistuttaa...

Maanantaina Ville lähti reissuun ja jäin lasten kans yksin. Sain levättyä päivällä viikonlopun rasitukset. Skippasin kaupassa käynnin, kun löysin tarvikkeet pitsaan. Hain Lilian hoidosta ja leivottiin pitsa. Touhuiltiin siinä, siivosin keittiön ja päätin imuroida. Voi miten mukavaa se oli! Iltahommat ja sänkyyn. Lilia silittäessä kipu iski ja muistutti, miksen saisi imuroida. Sinä yönä ei nukuttu kivun vuoksi.

Tiistaina nousin ylös ja voitin kivun suihkussa. Kävin fysioterapiassa ja menin pikkuveljen hallille kattomaan, mitä niiden ylijäämä materiaalista vois tehdä. Kello kakstoista into loppu, kun kipu oli kasia ja vaakataso kutsu. Lähdettiin Peetun kans kauppaan, jonne oli pakko mennä, koska eilen sen skippasin. Eihän siitä tullu mitään, kun ajatus ei juossu. Taas todellisuus muistutteli, miksi oon sairaslomalla ja miksi Lilia on hoidossa. 

Olen väsyny tähän kipuun! En jaksa olla kipiä, koska haluan tehä asioita. Tällähetkellä kipu tilanne on parempi kuin koskaan. Ja sen myötä mieli vielä enemmän sekaisin. Kun on se kivuton päivä, mitä ei vuosi sitten vielä koskaan ollu, tuntuu aika väärältä olla sairaslomalla. Silloin myös teen ihan sitä mitä sillä hetkellä haluan. Usein sen vuoksi kivuttomia päivä ei oo kahta putkeen, koska tekemisilläni saan kivun takaisin. Viime viikon hullutpäivät shoppailupäivää maksoin kolme päivää kivulla.

En halua valittaa enkä enää jaksa sanoa, milloin oon kipiä ja millon väsyny. Mikä parisuhteessa johtaa siihen, että suutun kun luulen Villen tietävän. Tietävän, että kipu on kasia vaikka nauran ja leivon. Mutta jotenkin se ääneen sanominen on vaan liikaa, liikaa kymmenen vuoden jälkeen.

Ajatus katkea. Haluan silti tämän julkaista, ettei jää roikkumaan tuonne luonnoksiin monien muiden sekaan. Saa kommentoida ❤️

Ja edelleen mennään puhelimen varassa.

2. Hääpäivä

Ollaan oltu nyt kaks vuotta naimisissa! Hullua, kuinka aika menee nopiaa. Mulla on ollu kaks vuotta maailman ihanin mies ja ite oon ollu toivottavasti edes melkein yhtä ihana vaimo. Edelleen sitä rakastuu joka päivä lisää ja päivänkin ero kasvattaa ikävää, saati viikko!

Olin aina unelmoinut häistä ja jotenki ne häät oli ainoa mun haave ja asia minkä haluan elämässä toteutuvan. Oli paljon suunnitelmia, mitä kaikkee haluan. Talvihäät oli ihan ehdottomat. Onneksi Villeki tykkäs ideasta. Helmikuu oli mun hääkuukausi, mutta Lilia yllättiki meijät tulollaan joten siirrettiin kuukaudella ettei liian pian Lilian syntymän jälkeen oo.

Vieraslista ei ollu mikään iisihomma. Talvella isoja hääpaikkoja ei oo, joten otettiin isoin mikä löydettiin ja kelpas mulle ja sen mukaan alettiin sitten karsimaan. Ystävä vinkkas hyvän keinon "kutsutte ne kelle voitte mennä kyllään tuosta noin vaan" ja se oli hyvä ja toimiva. Kaikkia sukulaisia ei kutsuttu järjestyksessä vaan siksi, että on iskän tai äitin serkku, jos ei edes tunnistettais törmätessä. Kutsuttiin ihmisiä ketkä haluttiin meidän häihin, oli sitten serkku, täti, naapuri tai äitin kaveri. Mutta karsimalla sai karsia, että mahuttiin.

Äääh mun piti tehä tästä nopiaa postaus ja nyt tää alkaa pursuileen. Mua harmittaa kun en saa tähän kaikkia kuvia mitä haluaisin vaan kuvat on otettu mun facesta. Ehkä mää kirjottelen joku päivä pitemmästi ja laitan sitte enempi kuviakin.

Tässä muutama kuva meidän päivästä! Ilman kuvia en muistais paljoa, koska olin pienoisessa paniikkikohtauksessa ja jouduin käymään ambulanssilla päivystyksessä hakemassa vähä helppiä. Suosittelen jännittämään etukäteen ja käsittelemään pettymykset, ettei kaikki purkaudu tärkeänä päivänä ja kroppa petä. Jännitin siis alitajuisesti ja muutamat pettymykset, mm. hääkakku hajos kun haettiin se enkä pystyny käyttää korkkareita, ohitin liian helposti.

Panosta hääkuvaukseen! Meillä kuvauksesta vastas Valokuvaus Marko ja Katri.

Häämeikki tehtiin Make up Storessa ja kampaus Merlessä.

Meikin ja kampauksen jälkeen pukeuduin Vaarilassa. Lilia pieni morsiusneito lähes 5kk.

Oulujoen kirkon morsiushuoneessa aivan paniikissa

Ja nyt tuli itku! Mulle oli tosi tärkeetä, että iskä saattaa mut. Muuta en voinu ajatellakaan.

Jännitin tätä pusua eniten koko häissä. Oon ihan pienenä jo miettiny, etten voi mennä naimisiin koska en pysty pussaamaan siellä alttarilla. Harjoituksissa kysyin papiltamme Vähikseltä (Juha Vähäkangas) onko pakko, kun en mää muista milloin ja ei antanu jättää pusua pois. Kuten kuvasta näkee, hyökkään äkkiä pussaamaan, kun hoksaan että nyt.

Veljeni Juuso toimi meijän kuskina. Haaveilin hevoskyydistä. Matka kirkolta hääpaikalle oli liian pitkä hevoskyydille. Sitten mietittiin, että Juuso vie meidät jonnekki ja sieltä mennään hevoskyydillä hääpaikalle, kun vieraat on päässy sinne eka. Mutta talvi ja mahdollisuus kovaan pakkaseen, vajaa 200 vierasta ulkona odottamassa, niin ei se onnistunut. Seuraava toive oli valkoinen mersu isolla tähdellä, nooo saatiin me se mersu kuitenki ja hyvä kuski! Tuo rekkari harmittaa, Juuso sano hääpäivänä, että siihen olis voinu teettää oikeen rekkarin omilla merkeillä. Muistakaa te muut se! Ei siis siinä paperisia vaan ihan oikee on kuulema mahdollista.

Tämä suunniteltiin tarkasti valokuvaajien kanssa. Halusin että vieraat näkyis jossain kuvassa kunnolla ja halusin tämmöisen pusukuvan. Tosi loogista kun sitä alttaripusua jännitin. 

Riisiä kun ei saanu heittää ja isoja sädetikkuja ei löydetty, niin mentiin saippuakuplilla ja kivasti näkyy kuvissa.

Rakas ystäväni Sonja oli kaasoni ja piti myös huolta Liliasta. Hoiti Liliaa myös hääyömme.

Hääkakku joka hajos viimeisessä mutkassa. Ottakaa kakku aina paikalle tuotuna! Alin kerros puuttuu ja vähä halkeilee. Kakun päälle piti tulla vanhempieni hääkakun koriste, mutta yllättäin äiti oli laittanut sen liian hyvään talteen eikä sitä löytynyt.

Minä polkasin, ihan varmasti!

Hääpaikka oli lääkiksenkiltatalo Valhalla Nallikarissa. Piti laittaa myös seisomapöytiä, että mahduttiin. Tanssilattialta siirrettiin pöydät illalla pois. Seinällä olevat taulut tapetointiin piiloon ja kattoon tehtiin kelopuista, joita kesällä ison mahani kanssa rämmittiin milloin mistäkin, valokoristeita. Kukkia en halunnu kuin pöytien päässä olevat tulppaanit. Tuikkuja ja lasitimantteja oli pöydän keskellä olevan tapettikaitaleen päällä. 

Iskän puhe sai kyyneleet valumaan. Tässä kohtaa tajusin unelman oikeesti toteutuneen ja samalla huomasin katselevani tilannetta ulkoapäin ja kroppa alko pettää.

Morsiuskimppuni oli juuri sellainen kuin olin selittäny. Loistavaa työtä, palvelua ja laatua saatiin Haukiputaan kukka ja Hautauspalvelut -liikkeestä. Suosittelen! Saatiin kaikki kukat(morsiuskimppu, heittokimppu, joka unohtu kirkkoon, vieheet x5, rannekukat x4, tarjoilupöytien ja ruokapöytien) siihen hintaan mitä monissa paikoissa pelkkä morsiuskimppu maksaa.

Äiti oli järkännyt meille yllätykseksi taikurin, joka teki lähitaikoja vieraille sekä tietenki meille sekä pari isompaa kaikille. Taikuri Henri Kemppainen oli aivan huikee! Ei mitään pikku silmänkääntötemppuja.

Halusin ottaa ystävieni kanssa kuvan. Kuvaan halus myös serkkupojat ja iskähän menee myös ystävästä.

Meijän perhe. Essi oli toinen kaasoni ja viimesillään odottaa Eepiä.

Jännittävää ja hauskaa, olo taikurin show!

Lauran sylissä peltorit korvilla oli Lilialla hyvä nukkua.

Myös Lilian kummitäti "melkeinkuinsisko" Sanna pääsi viihdyttämään meitä Henkan kanssa. Show oli uskomaton!

Musiikista vastasi Anne-Mari Ranta laulaen kosketinsoittajansa kanssa. Hän lauloi myös kirkossa meille. Hää valssi tanssittiin yöllä, kun olin tullu takasin päivystyksestä. Morsiamen ryöstö tapahtui siis ambulanssilla ja parisen tuntia olin vissiin poissa.

Ilotulitus oli yks minkä halusin välttämättä ja ilotulituksen paukkuessa makasin pitkällään pukuhuoneessa Villen ja parin ystäväni kanssa odottaen ambulanssia. Pauke kuultiin ja ihana Selja kuvaa meille ilotulituksen. Kova hurraaminen kuului myös ja kuulema oli parempi kuin Oulun kaupungin tulituksen koskaan. 

Kuvia puuttuu Villen valmisteluista, vieraiden vastaanottamisesta punaisella matolla, narikka-vieraskirja -ideasta, ruuista, valokuvauspisteestä ja häävalssista ainakin. Kunhan ehdin ja saan aikaseksi teen toisen postauksen ja kysyn villeltä niihin kuviin luvat.

Valokuvat siis Valokuvaus Marko ja Katri. Suosittelen heitä lämpimästi. Kävivät meillä lauantaina kuvaamassa lapsia ja Lilian kuvasivat 10kk iässä. www.markojakatri.fi

P.s. iPad postaus bloggerin appsilla, joten kuvat saattaa olla miten saattaa olla miten sattuu. Kuvat on meidän, joten ethän kopioi niitä ilman lupaamme! 

Flunssaa, reissutöitä, uhmaa..

Nämä blogipostaukset ei oikein etene, kun mahdollisuudet kirjotella on puhelin tai iPadi. Sunnuntaina herätessä, mietin että nousen aamupalalle ja rauhassa kirjottelen postauksen aiheesta, jota en enää muista. Keittiöön päästessä tajusin, etten taida alkaakkaan näpyttelemään pädillä tai puhelimella ja niin se jäi. Otin puhelimen leivän kaveriksi ja nostelis fbkirppis myynti-ilmotuksiani.

Meille saapu viime viikolla ihana flunssa. Alko Lilialla ja Peetulla rään valumisella ja lämmöllä. Tai oletettavalla lämmöllä, ei me mittailla turhaa, kun mitäpä sillä tiedolla tekee. Hyvin sen omalla kehollakin tuntee ja lapsen voinnista näkee. Torstaina kun olis ollu neuvolaan meno, mittasin molemmilta ja 38 hipo, mutta illalla lilialla oliki 39,1 ja siitä vaan kuumeni, mittaamatta epäilin olevan 40. Kahtena iltana nosti kuumeen korkeelle ja sillon huomas Liliastaki, että vähän on pipi. Mutta päivät sitte meni sellasella meiningillä, että ei iha heti sairaaksi uskonu.

Lauantaina juhlittiin Villen valmistujaiset, meijän sähköputkimies ❤️ Sai oppisopimuksen vihdoin pakettiin ja nyt on sit paperit ja 6vuotta alalta työkokemusta. Eli lisää opiskelua tiedossa..

Nyt on sitten koko perhe kunnolla flunssassa. Tämä yskä on aivan järkyttävää ja olo kamala! Villen piti lähtee jo tännää viikoks pois, mutta tuliki vielä yöksi kottiin. Vois olla saikkuviikko tarpeen, mutta kun on se tärkee koulutus. Huomenna lasten kans koitetaan päästä homeopaatille, että saahan voitettua tämä tauti. Ei kiitos mitään jälkitauteja! Mulla kylläkin jo tuntuu poskionteloissa. 

Meijän tempperamenttinen neiti on alkanu laittaan vastaan lähes kaikissa asioissa. On vähä vissiin rankkaa, kun ollaan muutettu ja nyt ollu viikon mun kanssa kotona ja kipiä ja joku läheisyys tankkauski ollu jo viikko tolkulla. Raivokohtaukset on vaan ihan kamalia ja kyllä siinä on aika hukassa. Vaatteiden pukeminen, vaipan vaihto, potta ei siis kuulu tällä hetkellä kuvioihin, ulos lähteminen, vaatteiden riisuminen, hampaiden pesu, leikkiminen, oikeestaan kaikki voi laukasta raivon. Lauantaina raapi mun käden verille ja tänään Peetu sai vähän liikaakin osumia. Ja Peetu alkanu oppimaan vähä liikaa Lilian toimintaa, kun huitoo takasin raapien tai lelulla lyöden.

Hampaiden pesu aiheutti meillä taas pienen kohtauksen ja saa olla tarkkana, ettei Lilia vahingoita ittiään. Hampaat oli pesty ja mentiin Peetun vaippaa vaihtamaan. Yhtäkkiä Ville sanoo, että Lilialla on pää auki, hiukset veressä! Kumpikaan ei muista, että Lilia ois tosiaankaan mihinkään voinu lyyä päätä. Annan Peetun Villelle ja otan Lilian syliin. Paniikissa alan varovasti katteleen päätä. Olo mulla jo todella heikko ja oksettaa ja tuntuu että taju lähtee. Hoksaan heti, että ei oo kuin pieni kohta märkä. Katon tarkemmin, että nirhauma vaan. Olo aivan kamala jo ja hetken hengittelen, enkä kato haavaa. Sitten alan uusiksi kattomaan ja mietin, että miten haisee niin mansikka. Se oli HAMMASTAHNAA!!! HUH helpotus, mutta eipä se olo kovin nopiaa helpota.

Ollaan tosi hyvin saatu suojattua aina Lilia, ettei oo lyöny ittiä mihinkään ja säikähys oli aivan järkyttävä. Vaikka tiesin, ettei iso hätä oo, kun verta ei valu, niin sana veri saa mut paniikkiin. Tästä taas nousi mieleen, että mitä sitten jos ja kun sattuu oikeesti joku haaveri?! 

Viime kesänä Lilia veti Vaarilassa sitterillä ympäri, leuka portaaseen ja aivan kamalaa jälkeä. En ollu kovin hyvässä hoitokunnossa. Pidin huutavaa Liliaa  sylissä ja en uskaltanu kattoa onko koko naama auki. Mamma sitten kurkkaa ekana ja totes, että suusta vaan tulee verta. Tutti pelasta ja huulesta tuli vaan vähä verta ja leuka meni alta mustaksi. Se oli silti mulle liikaa ja maattiin sitte Lilian kans yhessä lattialla ja mulla jalat ylhäällä, ettei taju lähe. Sillon taas hetken mietin ja pelkäsin haavereita.

Nyt ne taas oli unohtanu, mitä kaikkee voi sattua lasten kanssa. Kaveri kerto viikonloppuna kuinka heidän pojalta oli auennu silmäkulma ja se piti liimata. Kauhuissaan kuuntelin ja kyselin, tuliko paljo verta ja mitä lapsi siihen. Hyi että! 

Ei auta kuin rukoilla, että säästytään haavereilta tai ettei niitä satu ainakaan mun ollessa yksin lasten kanssa!

Varmaan sekavin postaus ikinä. Sängyssä nokka tukossa, yskien ja aivastellen tätä kirjottelen. Peetuki heräs syömään jo eka kerran. 

Lauantaina meillä on valokuvaus. Samat kuvaajat jotka kuvas meijän häissä sekä Liliaa 10kk, tulee nyt kuvaamaan lapsia kun Peetu on 10kk. Ehkä joku perhekuvaki voitas ottaa. Vaatteet vielä vähä auki ja rekvisiitat.

Uutta Gugguuta ja saippuakuplia ainaski! Kunhan vaan saan hankittua tahraamattomia saippuakuplia, ettei saada vaatteisiin ikitahroja. Hoksasin myös, että Lilia tarvii mustat helmet ja mistä mää ne nyt alle viikossa saan. Kunnes muistin, että mulla on koristeena verhotangossa pitkät mustat helmet eli eikun askartelemaan. Valokuvaukset on niin ihania, mutta niin stressaavia.

Meijän 2v hääpäiväkin on ihan just täällä ja olin suunnitellu tekeväni kunnon hääpostauksen sen kunniaksi, mutta voi olla etten tässä flunssassa jaksa. Mutta katsotaan ;)

Vasemmassa kainalossa nukkuu Peetu ja selän takana ihan mussa kiinni tuhisee Lilia. Ja Lilian takaa kuuluu Villen kuorsaus. Tähän on hyvä nukahtaa. Hyvvää yötä! 💙

Uni kuvia viikonlopulta.