Rakenneultra

Haukiputaalla ei tehdä ultria vaan niinkuin kaikki oululaiset käydään mekin kaupungin sairaalalla ultrissa. Kovan kutinan vuoksi mun piti käydä verikokeissa ja otin ne samalle aamulle keskustan labraan. Olin laskenut, että käyn labrassa ja sitten meillä on vajaa tunti aikaa nauttia ihana aamupala. 

Verikokeidenotto osoittautuikin vielä tavallista vaikeammaksi ja siinä pistellessä menikin reilu puolituntia. Ja silti jouduin vielä päivällä palaamaan uusiin, kun aamuiset oli epäonnistunu. Meillä jäi siis vartti aikaa syödä runsas aamiainen H2O:n ihanasta aamiaisesta. Mutta saatiin mahat täyteen. Onneks lasten kans oppinu syömään tahdilla.

Ensin odotin rakenneultraa sukupuolen vuoksi ja tuntui, ettei se koskaan tuu. Viikkoa ennen ultraa alkoi nousta muut pelot. ”Entä jos on jotakin todella huonosti” ”Jos siellä ei ole elinkelpoinen vauva ja joudutaan keskeyttämään” Koitin rauhoitella itseäni, että niskapoimu ultrassa näkyi hyvin kädet, jalat, kokonainen pää. Silti pelotti. Tuntui, että jokatoisella vauvalla löytyi rakennepoikkeamaa sydämestä tai jostain muusta sisäelimestä. Vaikka sydän on todella tärkeä, se pystytään nykyään hyvin korjaamaan. Mutta jos puoli päätä puuttuu?!

Ville lohdutteli, että sitten se on niin ja asian kans mennään eteenpäin. ”Kiva, että voit ottaa asian noin!” 

Siinä samalla viikolla ei enää niin kiinnostanut se sukupuoli, kun vain toivoi, että olisi kaikki rakenteet kunnossa tai ainakin korjattavissa. 

Esikoisesta asti myös olen pelännyt, että lapsen sukupuoli ei ole ulkoisesti selkeä. Otin asiasta paljon selvää, koska monissa sairaaloissa vastasyntyneen sukuelimet pyritään korjaamaan heti. Siihen sukupuoleen miltä ne enemmän näyttää ja sehän ei monestikaan mene oikein. Oyssissa kuitenkin ainakin silloin työskenteli lääkäri, joka ei tehnyt korjausleikkausta alle kuusivuotiaalle. Tämä tieto helpotti. Tätä pelkoa moni ammattilainenkaan ei ymmärtänyt ja ihmetteli pelkojani. Pelkoni oli siis, että lapsemme mennään leikkelemään väärin.

Mikä helpottava tunne oli nähdä monitorista ihan valmiin näköinen liikkuva vauva. Hoitaja oli ihanan rauhallinen ja tarkka työssään. Aluksi mahalaukku näytti hyvin pieneltä ja sanoi, että palataan siihen vielä lopuksi. Rakenne kerrallaan kaikki oli niinkuin kuuluu ja mitat täsmäs justiin viikkoihin.

”Haluatteko tietää kumpi täällä on?” ”Kumpia teillä kotona on?” Hoitaja kysyi hetken päästä. ”Halutaan, kotona tyttö ja poika.” ”No sittenhän tässä ei ole paineita. Mulla on tässä jo hetken ollu vahva kuva sukupuolesta.”

Alusta asti mulla oli tyttö olo. Shoppailin jopa sen tunteen mukaan vähän jotain. Sormustesti näytti tyttöä. Jenkeissä kehitetty nub-teoria väitti kuitenki poikaa ja mahan muoto enteili poikaa. Päätin, että nyt en ajattele enää kumpaakaan, ettei ole suuri tuo muuttaa ajatusta sukupuolen paljastuttua. Äitini puhuu Bertasta, mutta kuitenkin totesi mahaani kokeileen ”ihme jos siellä tyttö on! On kyllä niin poika maha!” 

Mutta niin vaan se mun tunne ja sormustesti kolmannen kerran tiesi.

”Kyllä täällä tyttö on.”

”Tietysti tytön kohdalla voidaan olla varmoja vasta vauvan synnyttyä, mutta moneen kertaan oon tämän nyt tarkistanut ja tytöltä näyttää.”

Oli aika uskomaton fiilis, kun oma tunne olikin ollu oikeassa. Viikko aikasemmin olin fb-kirppikseltä ostanut taas yhden tytön vaatteen ja se sopivasti kolahti postilaatikkoon samana päivänä.

Koitetaan puhua kotona vain vauvasta ja ettei sukupuolesta ole varmuutta ennen syntymää lasten vuoksi. Lilia etenkin on niin herkkä, että voi ottaa raskaastikkin jos on puhuttu pikkusiskosta ja sieltä tulisikin pikkuveli. Valehtelua ja huijausta koko homma! 

Shoppailu on kyllä painottunut nyt pinkkiin ja tylliin. Jos sieltä poika sitten tuleekin, niin myydään nuo pois ja ostetaan uusia. Eihän se oo temppu eikä mikään ;) Ville ehdotti kyllä, että jos ostais kaikki vaatteet vasta vauvan synnyttyä. Raskauden yks suurin ilo on pienten ihanuuksien etsiminen ja shoppailu, että ei todellakaan!

Lopuksi vielä palattiin mahalaukkuun, joka oli sitten suurentunut niin kuin kuuluu. Oli vain just sopivasti tyhjentynyt, kun sitä eka kerran tarkasteltiin. Toimi siis juuri niinkuin pitää. Yleensä suurentunut mahalaukku aiheuttaa huolta, mutta ei niin pienikään ole hyvä miltä meillä aluksi näytti.

Kaikki siis oli hyvin, sukupuolesta saatiin vahva veikkaus ja mahassani kasvaa täydellinen vauva.

Pyynnöstäni laittoi juhannusviikolle meille vielä lääkärin tekemän kontrolliultran, kun mietti siinä, että pitääköhän sitä laittaa. Ajattelin, ettei siitä nyt haittaa ole ja saapahan aina mielenrauhaa, kun näkee vauvan. Syksyllä aloitin krooniseen kipuuni ja uneen lääkkeen, jota ei tarvinnutkaan lopettaa raskauden myötä. Varmistin asian heti plussattuani teratologisesta ja pienellä annoksella se ei vaikuta sikiöön mitenkään. Enemmän haittaa olisi mun kipukohtauksista ja nukkumattomuudesta. Mutta koska lääke kuuluu tiettyyn lääkeryhmään, jotka voi aiheuttaa pienikasvuisuutta, niin sillon kontrolloidaan vauvan kasvua ultrissa.

Mietin siinä, kun hoitaja empi kontrolliultraa, että Wau tätä meidän systeemiä Suomessa. Vaikka välillä tuntuu, että liikaa tutkitaan ja seulotaan, niin aika turvallisin mielin sitä saa olla. Koitetaan saada kaikki kiinni mahdollisimman ajoissa, jotta hoito onnistuu parhaiten. Ja tästä päästäisiinkin hyvin aiheeseen sokerirasitus, johon kuitenkin palaan myöhemmin.