Taas on tuhat rautaa tulessa ja kaikki niin mieluisia ja ihania ja "pakollisia". En vaan ymmärrä, että millon ehdin kaiken tehä ja ehkä se vaikein, miten pysyn kärryllä ja muistan kaiken. Voi apua. Tällä viikolla menty taas kolme päivää putkeen ilman päikkäreita, kun en oo ehtiny. Ja sen kyllä taan huomaa.
Eilen kunnon hoksautuksen sain, kun Ville kysy auton avaimia ja kerroin niiden olevan mun takin taskussa. Oltiin lähdössä Peetun neuvolaan ja sieltä suoraan HopLoppiin. Muut oli ulkona ja menin viimeisenä. Painoin oven kiinni enkä tarksitanu taskuja. Tarkistan ovella aina, ihan aina, että ne kotiavaimet on siellä taskussa. Nyt oli ehkä ajatus, että ainahan ne on siellä tai ei ajatusta ollenkaan. Alko olemaan jo kiire neuvolaan. Istahdin autoon ja Ville käsi ojolla pyytää auton avainta. Samassa sekunnin murto-osassa tajuan, että mulla on väärä takki. Toisen takin taskussa on niin auton avain kuin kotiavain. Nään myös kuinka vara-avain on lipaston päällä. Oli aika järkyttävä tunne tajuta, että istutaan koko perhe autossa ja kaikki avaimet on sisällä lukkojen takana. Ja viiden minuutin päästä pitäs olla neuvolassa.
Jos lapset ei olis ollu kyydissä, olisin huutanu ja itkeny. Nyt nousin kylmän rauhallisesti ja kävelin ovelle toivoen, että ovi ois auki. Ei ollu. No jos taka-ovi. Ei ollu. Muistettiin, että meillä on vielä neljäs avain, mutta kelle se on annettu. Ville soittaa isälleen ja minä mummulle. Samalla juoksen naapuriin. Ei ollu neljäs aivan mummullakaan. Onneksi naapurit oli kotona ja ehti lähtee kuskiksi. Ei muuta kuin penkin siirto heidän autoon ja Peetun kans matkaan. Ville kyselee, että mitä me Lilian kans tehhään. Ja lapsilla tietenkään ei ollu sukkiksia housujen alla ja vaan takit, koska oltiin menossa hoploppiin. Naapuri huikkas, että menkää meille.
Neuvola matkalla toivon, ettei haittaa myöhästyminen ja soittelen läpi ihmisiä, että missä meijän avain on. Saavuttiin neuvolaan vartti myöhässä turvaistuinta raahaten ja mää puuskutan kiireestä. Mutta ehdittiin, huh!
Mummu ja ukki haki meijät neuvolasta ja soitin Villelle, että onko ideoita mitä tehdä. Lilia naapurissa tohkeissaan hoitaa kissaa, juo kaakaota keksien ja kakun kera. Selviteltiin lukkoseppää ja hinnat oli aika kamalia, 300-400e ainakin. Mietittiin ja mietittiin, missä se yks avain on. Mietin, että jos ei ois ollu mun moka, oisinko ollu tosi vihanen Villelle, ihan kun seki sen tahallaan ois tehny. Ville ei yhtään kertaan syyttäny mua tai ollu vihanen tai mittää. Toisaalta molempien mokaa, että se vara-avain oli sisällä eikä jemmassa. Villellä ei koskaan oo avaimia, koska sillä on kotiavain työavain nipussa ja siinä on varmaan 25avainta, ei sellasta jaksa eikä viiti raahata.
Eka ajatus mikä mulla oli, kun tajusin ettei avaimia oo että rikotaan takaovi. Ja se me lopulta rikottiin. Oli halvin ratkasu ja mua ei ollenkaa kiinnostanu alkaa maksamaan satoja euroja lukkosepälle. Mun lastenvaaterahoista se ois menny, koska mun moka, todellakin. Vähä oli turhaa säätämistä, kun sen oven ois voinu heti rikkoa, mutta oltiin niin varmoja että se vara-avain löytyy.
Lilia pääsi retkelle mummun kans autoon ja söi eväitä siellä ja Peetu ehti nukkua päikkärit autossa hyvin. Ja kun päästiin sisään, niin päästiin lähtemään HopLoppiin. Ja säätämisen myötä Liliaki nukahti autoon päikkäreille, eli ihan hyvä vaan oli.
Mutta oli kyllä pelottavaa, kuinka helposti taka-oven sai rikki. Pelottavaa tämmöselle hyvän mielikuvituksen omaavalle pelkääjälle. Mutta tulipahan nyt laitettu semmonen ovi, ettei tuu rosvot läpi!
Ja kyllä se vara-avainki löyty. Hoplopista takaisin ajellessa Ville yhtäkkiä muisti, että on nähny avaimen liesituulettimen päällä tai maustekaapissa. Aikasemmin Ville muisti vaan antaneensa sen avaimen jollekkin käteen. Illalla muiden jo nukkuessa muistin tuon ja kävin kattomassa ja siellähän se maustekaapin ylimmällä hyllyllä piilossa oli. Meillä oli siis kaikki neljä avainta sisällä. Nyt niitä teetetään vielä pari lisää ja jaetaa ne kaikille! Mutta onneks ei ollu lapsest sisällä, no sillo ehkä oltas rikottu ovi sekunnissa. Ja onneks en ollu yksin ja oli sentää ne auton ovet auki, niin saatiin turvaistuin.
Mukava päivä meillä kuitenki oli ja lapset oli aivan riemuissaan hoplopissa. Siellä oli ihan pari muutakin näin syysloman kunniaksi. Mun niskat ei tykänny ollenkaan siitä ja siellähän se kipu sitte pamahti ja edelleen mennään kasissa. Tämä on se syy, miksi vältän viimeseen asti tämmösiä kivoja juttuja, koska se kostautuu mulle monin kertasena ja pitkään. Ens kerralla Ville menee veljensä kans sinne juokseen lasten perässä. Ja siis hoplophan on aikuisellekkin tosi kiva, ite just tykkään siellä mennä ja kiipeillä ja ne liukumäet oli mullekki pelottavia. Mutta kun kroppa ei tykkää.
Unohduksia ja mokia sattuu mulle päivittäin, isoja ja pieniä. Todella arkisia, mutta semmosia että muut ihmettelee. Ajettiin keskiviikkona mummun kanssa pihaan heidän autolla ja ajoin sen leveesti meijän auton taakse ajatuksella "ei oo väliä mihin", mummu sano "ethän sää tätä tähä voi ajaa, kun oot just lähössä teijän autolla!" Olin hetken, että häh. Olin lähdössä hakemaan lapsia niinkuin joka päivä siihen aikaan ja just oltiin asiasta puhuttu, niin minsan päästä sitä en enää muistanu.
Äsken aloin ottamaan kahvia, niin aukasin maito purkin ja kaadoin itelle maitoa. Mietin hetken, että mitä mää teen. Ja näitä tulee paljon! Onneks vielä oon lapset aina muistanu ottaa mukaan ja laittaa vaatteet ja antaa ruokaa ja käyttää vessassa ym. Ja päiväkotiinki muistanu viiä kaiken tarvittavan. Ruokaa laittaessa toki tullee paljon unohduksia ja saattaa jotaki jäähä puuttumaan ja huomaan sen kun ruoka on uunissa tai jopa jo lautasella. Mistä lie nämä sit johtuu...
Nyt alan tekemään listoja, että muistan kaikki mun jutut. Ja pari postaustakin pitäs vielä tehä. Muistettavana on mm. työjuttuja, Lilian synttärit, myytäviä vaatteita, fb ryhmän joulukalenteria, käsitöitä, Foreveriä plus kodin laittoa todella paljon. Ja varmaan satamuutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti