Varasin Peetulle 1,5v neuvolan vähä aiemmin ihottuman vuoksi. Ja se oli nyt kuukauden aiemmin. Sattu taas ihana neuvolalääkäri, joka on vissiin ollu aina Peetun neuvolalääkäri. Aikasemmin meille sattunu niin surkeita, että aivan turhia koko käynnit ollu.
Pituutta oli tullu viidessä kuukaudessa 5cm, mutta painoa vaan 400g. Eli laskevassa suunnassa ollaan. Toki Peetu on ihan vasta alkanu käveleen ja juokseen kunnolla ja on aivan kokoajan liikkeessä, mikä vois selittää tuon. Mutta kun lisätään tuohon allerginen atooppinen iho, niin epäili imeytymis häiriötä. Ei ollenkaan kuulosta hullulta omaankaan korvaan. Meillä vahvana suvussa keliakia ja ihokelia mulla tulee koko aika vaan vahvemmaksi mieleen Peetun ihosta ja nyt vielä tuo paino homma.
Ihon nähtyä sano heti, että allergiaa. Teki mieli tuulettaa. Pelkäsin, että sanoo vaan atooppiseksi ja määrää rasvaa. Ei vaan heti labrat ja sitte katotaan jatkoja. Sanoin, etten halua kortisonia kun ollaan pärjätty muillaki rasvoilla ja maissin&mansikan välttämisellä. Vaikkakaan iho ei kokonaan parantunu oo. Uskon, että kortisonista tulee kierre ja ohentaa ihoa. Vielä kun se ei oo välttämätöntä, en sitä halua. Ja ei lääkäri edes perustellu mulle, miksi sitä pitäs. Eli on taas vaan yks automaatio niinkui abkuurit kaikkeen.
Palapelin osas purkaa ja kaikki oli pappa/heppa/aapo. Mutta kun osaa syödä ite ja hienosti tarttua, niin motoriikka vastaa ikää. Kävely ja kiipeyly myös onnistuu ja kun sanoja tulee, niin ei ollu kehityksessä huomautettavaa. Ja kaikki muutkin jutut oli ok.
Mukana oli myös terveydenhoitaja opiskelija, jolla ikää jo keski-iän lähettyville. Imetyksestä ei kysytty,mutta tuli siinä ilmi kun kerroin oireilevan kutinalla, jos oon ite maissia jossakin ruuassa saanu.
Opiskelijan kommentti "Ompa ihana, kun sulla vielä tulee/riittää maitoa."
Vastasin: "Kyllähän sitä riittää, kun sen 6viikkoa on vauvaa imettäny, ei se ennää sitte lopu."
Opiskelija ihmeissään: "Kyllähän se aina loppuu."
Minä: "Ei se mihinkään lopu, kun antaa vauvan syyä niin paljon kuin haluaa. Lapsentahtisesti kun menee, niin kyllä sitä tullee."
Lääkäri komppaili siinä mua ja nolous oli sen kasvoilta luettavissa.
Opiskelija: "Aijaa…."
Meinasin räjähtää! Onneksi opiskelija sano ajatuksensa ääneen, muuten ois jääny edelleen väärään tietoon. Hienosti opetetaan näitä terveydenhoitajia. En tiedä, mitä ja minkä verran siellä opetetaan, mutta kyllähän nyt terkkarin joka neuvolassa on töissä, tärkein tieto on imetystieto! Se kun saadaan äidille oikein opetettua ja äitiä tuettua, niin ollaan jo niin pitkällä ihan kaikessa. Mutta onko se Valio suurempi sponsori? Nää asiat vaan kiehuttaa mua niin paljon, kun Lilian kanssa imetys lähti jo sairaalassa niin väärille urille tiedon puutteen vuoksi!
Mutta niin saatiin lähete sinne labraan ja minähän sinne en pysty menemään. Menee nyt viikon päähän, että Ville on kotona ja pääsee Peetun kanssa sinne. Nyt vielä selvitellään pitääkö tosissaan saada paasto arvo, koska se on aika vaikee imetyksen vuoksi.
Neuvolakäynti oli todella hyvä monella saraa. Vaikkakin taas järkytyin, mutta sainpa oikastua.

